Banner Before Header

10 000 suomalaista sai kutsun erityiseen terveystarkastukseen, jonka suorittaa THL

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tutkii kevään aikana suomalaisten terveyttä ja tekee terveystarkastuksia aina Utsjoelta Helsinkiin.

Tarkastuksissa mitataan perusterveyttä, esimerkiksi verenpainetta. Arkistokuva. Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on aloittanut tänään laajat terveystarkastukset. Tarkastuksiin osallistuu 10 000 suomalaista eri puolilta maata.

Osallistujat on valittu etukäteen ja sattumanvaraisesti niistä, jotka vastasivat viime vuonna THL:n terveyskyselyyn.

Heiltä testataan esimerkiksi näkö ja kuulo, otetaan verinäyte, tehdään keuhkojen puhalluskoe ja testataan fyysistä kuntoa.

THL esittelee tutkimustaan tänään tiistaina useilla paikkakunnilla. Kuva on tiedotustilaisuudesta Lappeenrannasta. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

THL haluaa ehkäistä kansansairauksia

Terveystarkastukset ovat osa THL:n Terve Suomi -tutkimusta.

THL:n asiantuntijat tarkastavat ihmisten terveyttä kevään 2023 aikana 50 paikkakunnalla Helsingistä Utsjoelle, THL tiedottaa.

Tarkastukset antavat tietoa esimerkiksi kansansairauksisista ja auttavat sitä kautta ennaltaehkäisemään sairauksia. Lisäksi tietoja voidaan käyttää esimerkiksi päätöksenteon tukena ja terveyspalvelujen kehittämisessä.

Testattava itse saa kattavasti tietoa omasta terveydestään, kuten riskistään sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin tai tyypin 2 diabetekseen.

Päivitämme uutista.

Source Link yle.fi