Banner Before Header

12-vuotias Nea ”murtui täysin”, kun häntä kiellettiin pelaamasta silmälasien vuoksi – äiti kertoi tyttärensä lohduttomasta havainnosta

Ruotsissa kohistaan lasten käsipalloturnauksessa sattuneesta välikohtauksesta, joka päättyi 12-vuotiaan tytön vuolaisiin kyyneliin.

Nea Ewaldh oli joukkueensa Ystads IF:n kanssa suuressa nuorten Skadevi-käsipalloturnauksessa viime viikonloppuna.

Perjantaina pelit sujuivat ongelmitta. Porukan kovasti odottamat pelit saivat lauantaina ikävän käänteen. Juuri ennen kentälle menoa Ewaldhille tultiin kertomaan, ettei hän saisi pelata. Syy oli, ettei silmälasien kanssa saa pelata.

Sääntöä ei oltu sovellettu aiemmin turnauksen aikana, eikä yleisestikään Ystadin pelatessa kotikonnuillaan Skånessa.

– Olimme aivan shokissa. Jäikö meiltä jotain huomaamatta? Syytimme itseämme. Meille kerrottiin, että näin sanovat säännöt. Jouduin kertomaan joukkueelle, että mitään ei ollut tehtävissä. Kyyneleet virtasivat pukukopissa, joukkueen valmentaja Michelle Fyhr Seifert kertoi Aftonbladetille.

– Hän (Nea) murtui täysin. Äitinä se on todella vaikeaa seurata, eikä asialle voi tehdä mitään, Nean äiti Li Ewaldh kertoi.

Nuori tyttö sai silmälasit jo seitsemänvuotiaana ja pelasi muovisilla silmälaseilla. Lasien kanssa pelaaminen on kiellettyä, mutta sääntöä ei sovellettu aiemmin turnauksessa.

– Nea pelaa muovilaseilla, koska hän näkee todella huonosti ilman niitä. Puhuin Lugin (järjestävä seura) johtohenkilöiden kanssa, eikä kukaan heistäkään ollut kuullut mitään tällaista etukäteen. Skånessa saa pelata lasien kanssa. Jos olisimme tienneet asiasta etukäteen, olisimme voineet ehkä tehdä jotain. Nyt tämä oli isku vasten kasvoja, äiti jatkoi.

Nea valitsi jatkaa pelejä myöhemmin ilman lasejaan ja onnistui kerran maalinteossakin. Äiti kertoi tyttärensä raportoineen ottelun jälkeen, että hän kuuli yleisön kannustukset, mutta näki vain sinistä sumua kentän laidalla.

– Olimme vain muutaman metrin päässä.

Source Link is.fi