Banner Before Header

2,28 promillea ja sähköpotkulauta – nuorten naisten yöllinen ajelu päättyi ikävästi

Nuori nainen kyyditsi toista nuorta naista sähköpotkulaudalla ikävin seurauksin Lahdessa sunnuntain vastaisena yönä.

Kuljettaja menetti laudan hallinnan Niemenkadulla vasemmalle kaartuvassa mutkassa ja törmäsi päin puuta.

Kumpikin naisista sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Poliisin mukaan potkulautaa kuljettanut nainen puhalsi alkometriin 2,28 promillea. Poliisi epäilee häntä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.

Nykylaissa ei ole promillerajaa sähköpotkulaudalla ajamiselle. Humalainen lautailija voi kuitenkin syyllistyä rikokseen, jos hän aiheuttaa toiminnallaan vaaraa. Sama koskee myös polkupyörää.

Moottorittoman ajoneuvon kuljettaja voidaan lain mukaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi, jos hän ajaa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ja siten aiheuttaa vaaraa toisen turvallisuudelle.

Suomessa alkoholilla on osuutta jopa 71–91 prosenttiin sähköpotkulautaonnettomuuksista, Duodecim uutisoi hiljattain.

Helsingin Sanomien mielipidemittauksessa 86 prosenttia suomalaisista asettaisi promillerajan sähköpotkulaudan käyttäjille.

Source Link is.fi