Banner Before Header

50 Cent ilmoitti uusista Suomen-keikoista: esiintyy Kuopiossa ja Oulussa – kiertueen taustalla aiemmin kohauttanut suomalainen taho

SUNNUNTAINA Helsingin jäähallilla esiintynyt rap-artisti 50 Cent, oikealta nimeltään Curtis James Jackson III, ei malta pysytellä poissa Suomesta.

Hädin tuskin oli kaikkia äänikaapeleita ehditty Nordiksella kääriä, kun mies iski Instagramissa lisää löylyä kiukaalle: hän tekee Suomessa neljän konsertin kiertueen marraskuun alussa.

Instagram-päivityksessä ”Suomen suurimmaksi rap-kiertueeksi” mainostettu rundi kiertää Suomen varsin perinpohjaisesti: räppärin pysäkit ovat Oulu, Seinäjoki, Turku ja Kuopio.

Kaiken kaikkiaan räppärille kertyy tälle vuodelle yhteensä kuusi Suomen-keikkaa. Hän esiintyi myös elokuussa Tampereella Blockfestillä. Tätä ennen hän oli ehtinyt esiintymään Suomessa neljästi, ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Uuden Suomen-kiertueen järjestää suomalainen RH Entertainment, joka nousi kesällä otsikoihin Suomen Kuvalehden artikkelissa. Jutun mukaan yksi RH:n toiminnan taustahahmo sai viime vuonna tuomion veropetoksesta.

RH Entertainment oli viime kesänä vastuussa useammasta heikosti menneestä festivaalista. Toukokuussa uutisoitiin, että RH Entertainmentin järjestämä Rock In The City -festivaalikiertue supistui, kun Helsingin, Lahden ja Lappeenrannan festivaaliviikonloput jouduttiin perumaan. Syynä oli ennakkolippujen liian heikko menekki.

Heinäkuussa RH Entertainment aiheutti raivoa festivaalivieraiden joukossa, kun Pietarsaari Open Air peruttiin kokonaan vain minuutteja ennen alkamisaikaa. Syyksi esitettiin esiintymislava, joka ei täyttänyt turvallisuuskriteerejä. RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala kommentoi tuolloin Ilta-Sanomille, että tilanne oli valitettava, mutta festivaali oli peruttava lavan turvattomuuden vuoksi.

– Lava ei ollut kunnossa, kun se meille luovutettiin. Viivästystä tuli, koska teimme töitä, että saisimme korjaukset tehtyä, Huhtala kertoi tuolloin viitaten siihen, että ennen perumista festivaalin aloittamista lykättiin muutamalla tunnilla.

Lue lisää: Pietarsaari Open Air peruttiin viime hetkillä asiakkaiden jonottaessa porteilla: näin järjestäjä kommentoi festivaalin epä­onnistumista

Viime hetkellä tapahtunut peruminen aiheutti suuren pettymyksen yleisön keskuudessa, ja festivaalivieraat vaativat rahojaan takaisin.

Lue lisää: Raivo repesi Pietarsaari Open Airin perumisesta – lipun ostaneet tylyttävät järjestelyjä: ”Surkeaa touhua”

Source Link is.fi