Banner Before Header

7-vuotias kuoli koronaan Virossa

Tiistaina Virossa ilmoitettiin kolmesta uudesta koronakuolemasta. Yksi menehtyneistä on 7-vuotias poika. Koronapandemia on vaatinut Virossa jo 1 959 ihmisen hengen.

Tallinnan lastensairaalan mukaan 7-vuotiaalla koronapotilaalla oli useita perussairauksia.

– Hän tuli sairaalaan kuusi päivää tartunnan saamisen jälkeen. Koronavirus vaikutti hänen yleiskuntoonsa niin, että se valitettavasti johti kuolemaan, kertoi lastentautien yksikön johtaja Reet Raukas yleisradiokanava ERR:lle.

Raukasin mukaan Viron sairaaloissa on tälle hetkellä hoidossa kolme lasta koronavirustartunnan vuoksi. Yksi heistä on iältään 7 kuukautta, toinen 1 vuosi 9 kuukautta ja kolmas on nelivuotias. Raukasin mukaan lapsipotilaiden tila ei ole hengenvaarallinen.

Tiistaina Viron sairaaloissa oli hoidossa 251 koronapotilasta, joista 18 oli tehohoidossa.

Source Link is.fi