Aamulehti: Nuorten maalaama pride-penkki poltettiin Lempäälässä

Myllyrannan tapahtumapuiston pride-penkkiä oli yritetty polttaa Lempäälässä, uutisoi Aamulehti tiistaina.

Pirkanmaalla vietetään tällä viikolla pride-viikkoa. Nuorten maalaama sateenkaaripenkki oli ehtinyt olla puistossa viikon verran ennen ilkivallan tekoa.

Kuvien perusteella nyt penkissä näkyy polttamisen jälkiä ja sen laudat ovat hiiltyneitä.

Aamulehden haastatteleman Lempäälän henkilöstöjohtajan Auli Nevantien mukaan pride-penkki oli nuorille tärkeä symboli. Hän kertoo, että tasa-arvon toteuttaminen on nuorille tärkeä asia, jota penkki symbolisoi.

Myllyrannan puistossa on perjantaina tarkoitus pitää pride-piknik.

Ilkivallan myötä piknikin järjestäjän eli Lempäälän nuoriso- ja kulttuuripalveluiden täytyy harkita vielä toteuttamistapaa uudelleen, jotta osallistujien turvallisuus voidaan taata, toteaa Nevantie haastattelussa.

Pride-penkin korjauksesta tullaan hänen mukaansa keskustelemaan. Myös rikosilmoituksen tekeminen saattaa tulla kyseeseen.

Pride-penkki ennen polttoyritystä.

Source Link is.fi