Banner Before Header

Absurdi tilanne – jättiseuralle 50 miljoonaa euroa maksanut tähtihankinta ei saa pelata

Jalkapallomaailman mahtiseuroihin lukeutuva FC Barcelona avaa kautensa Espanjan La Liigassa tänä iltana. Päävalmentaja Xavin käytössä oleva miehistö on hämärän peitossa vain muutama tunti ennen Rayo Vallecanoa vastaan pelattavaa ottelua.

Raskaista talousongelmista kärsinyt ja niiden johdosta Lionel Messin vuosi sitten menettänyt Barcelona on herättänyt kummastusta tänä kesänä. Korviaan myöten veloissa (yli miljardi euroa) oleva seura on polttanut uusiin pelaajiin jo 153 miljoonaa euroa.

Manööverit ovat olleet mahdollisia, sillä Barcelona on kasvattanut kirstuaan lohkaisemalla käyttöönsä tulevaisuuden tuloja. Seura on myynyt osan tv-tuotantoyhtiöstään sekä kaupannut osuuden tulevista tv-tuloistaan.

Barcelona on kuitenkin ajautunut napit vastakkain La Liigan kanssa, joka ei ole nähnyt Blaugranan taloustilannetta yhtä ruusuisena kuin seura itse.

Espanjassa on käytössä järjestelmä, jossa seurat saavat tietynkokoisen palkkakaton käyttöönsä, kun niillä on osoittaa tietty määrä tuloja. Liiga ei antanut Barcalle lupaa rekisteröidä uusia pelaajiaan.

Espanjan liigan sivuilta löytyvän pelaajalistan mukaan seura on kuitenkin saanut sarja-avauksen kynnyksellä neljä kesän viidestä hankinnasta rekisteröityä.

Maalipyssy Robert Lewandowski, Leedsistä tullut brassilaituri Raphinha, keskikentän ilmaissiirto Franck Kessie sekä niin ikään ilman siirtokorvausta tullut tanskalaistoppari Andreas Christensen ovat pelikelpoisia kello 22 Suomen aikaa käynnistyvässä ottelussa.

Barcan pelaajalistalta kuitenkin uupuu yksi kova nimi: keskuspuolustaja Jules Kounde. Katalaaniseura maksoi Sevillaa edustaneesta Ranskan maajoukkuepelaajasta 50 miljoonan euron korvauksen.

Kounden perässä oli myös valioliigaseura Chelsea, mutta ranskalainen hylkäsi lontoolaisseuran tarjouksen, koska halusi nimenomaan Barcelonaan. Nyt näyttää siltä, että hän saa aloittaa uransa Blaugranassa popcornkulho käsissään.

Huhujen mukaan Barca on ostamassa vielä Chelsean laitapakkia Marcos Alonsoa sekä Manchester Cityn keskikenttätähteä Bernardo Silvaa.

Siirrot rahoittaakseen seuran olisi päästävä osasta nykypelaajistaan eroon.

Ainakin keskikentän Frenkie De Jongia on suorastaan työnnetty exit-ovelle. Myös toinen Hollannin maajoukkuemies Memphis Depay on lähdössä. De Jongin uumoillaan siirtyvän joko Chelseaan tai Manchester Unitediin. Depay taas on menossa Juventukseen.

Source Link is.fi