Aftonbladet: Ruotsalaiset hävittäjälentäjät seurasivat kolmea venäläistä sota-alusta Itämerellä

Ruotsalaislehti Aftonbladet on julkaissut yksinoikeudella kaksi kuvaa Itämerelle tiistai-iltana Tanskan salmien kautta saapuneista venäläisistä sota-aluksista. Kolmea maihinnousualusta seurasivat Ruotsin puolustusvoimien hävittäjät.

Hävittäjälentäjät ottivat Aftonbladetin julkaisemat kuvat laivoista niiden ollessa iltapäivällä Skagenin kohdalla lähellä Kattegatin merialuetta.

– Kun ottaa huomioon tämänhetkisen tilanteen ja lähialueellamme esiintyvät jännitteet, on luonnollista, että haluamme seurata ja tarkkailla tätä tiiviisti, kommentoi puolustusvoimien tiedottaja Therese Fagerstedt asiaa Aftonbladetille.

Lehden mukaan alukset ovat olleet aiemmin sijoitettuna Kuolan niemimaalle, mutta viime päivien kuluessa ne ovat edenneet pitkin Norjan rannikkoa kohti Itämerta. Tiistai-iltana laivat saavuttivat varsinaisen Itämeren Tanskan salmien läpi kuljettuaan.

Useiden maiden puolustusvoimien kerrotaan osallistuneen venäläisalusten liikkeiden seurantaan.

Fagerstedt kertoi, että maihinnousualukset olivat keskiviikkona jo ankkuroituneina Venäjälle kuuluvan Kaliningradin edustalla. Hänen mukaansa laivojen liikkuminen Itämerellä ei huolestuta puolustusvoimia erityisemmin, eikä kuvien tarkoituksena ole myöskään ”rummuttaa” niiden läsnäoloa alueella.

– Samaan aikaan jännitteet lähialueella on otettava huomioon ja niihin on suhtauduttava vakavasti, kun tänne ilmestyy lisäresursseja Venäjälle tai jollekin muulle valtiolle, Fagerstedt sanoi.

Alusten sijoituspaikan siirto kasvattaa Venäjän kapasiteettia Itämerellä tilanteessa, jossa Venäjän ja lännen välit ovat kiristyneet muun muassa Ukrainan tilanteen vuoksi.

Venäjä on koonnut noin satatuhatta sotilasta Ukrainan rajojen tuntumaan ja esittänyt samaan aikaan Natolle pitkälle meneviä vaatimuksia muun muassa sen laajenemiseen liittyen. Entisten neuvostotasavaltojen lisäksi kyse on myös Suomen ja Ruotsin mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, johon Venäjä suhtautuu kielteisesti.

Venäjän ja sotilasliitto Naton edustajat neuvottelivat tilanteen ratkaisemisesta keskiviikkona Brysselissä. Maanantaina Venäjän ja Yhdysvaltain edustajat puolestaan keskustelivat Genevessä, ja perjantaina Ukrainan tilannetta puidaan vielä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) kokouksessa.

Source Link is.fi