Ainakin 129 kuollut Indonesiassa jalkapallo-ottelussa syttyneissä levottomuuksissa

AINAKIN 129 ihmistä on kuollut ja 180 loukkaantunut Indonesian Itä-Jaavan maakunnassa Malangissa jalkapallo-ottelussa myöhään lauantaina käynnistyneissä levottomuuksissa, Indonesian viranomaiset kertovat. Asiasta raportoivat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.

Jaavalaisten Areman ja Persebaya Surabayan kannattajat ottivat yhteen sen jälkeen, kun Arema voitti ottelun 3–2.

Häviävän puolen kannattajat olivat tunkeutuneet kentälle ja viranomaiset ampuivat heitä kyynelkaasulla, maakunnan poliisin päällikkö Nico Afinta kertoi toimittajille.

Sadat ihmiset juoksivat kentän uloskäynneille välttääkseen kyynelkaasun. Jotkut tukehtuivat kaaoksessa ja toiset joutuivat tallatuiksi, AP News kertoo.

– 34 ihmistä kuoli stadionin sisällä ja loput sairaalassa, Afinta sanoi AFP:n mukaan.

Afinta sanoi, että yli 300 ihmistä kiidätettiin läheisiin sairaaloihin vammojen vuoksi.

Sosiaalisessa mediassa levinneissä kuvissa yleisö näyttää rynnivän kentälle. Hetkeä myöhemmin poliisit kilpineen ja pamppuineen juoksivat kentälle väkijoukkoa kohti. Kuvien aitoutta ei ole toistaiseksi pystytty varmentamaan.

Indonesian liiga on keskeytetty viikoksi tapauksen vuoksi, brittilehti The Guardian kertoo.

– Olemme huolissamme ja syvästi pahoillamme tästä tapauksesta, PT Liga Indonesia Barun johtaja Akhmad Hadian Lukita sanoi.

Indonesian jalkapalloliitto (PSSI) käynnistää tutkinnan ottelun jälkeisistä tapahtumista.

Indonesian urheiluministeri Zainudin Amali sanoi Reutersin mukaan sunnuntaina, että viranomaiset arvioivat uudelleen jalkapallo-otteluiden turvallisuuden ja harkitsevat katsomoiden kieltämistä.

Source Link is.fi