Banner Before Header

Ainutlaatuinen näky: Sveitsiläisessä eläintarhassa syntyi albiinokilpikonna

Sveitsiläisessä eläintarhassa syntyi toukokuussa kaksi jättiläiskilpikonnaa osana uhanalaisten lajien suojeluohjelmaa.

Yksi poikasista on vanhempiensa tavoin musta. Toinen kilpikonnista syntyi albiinona. Sillä on siis vaalea suojakilpi ja punaiset silmät.

Kyse on ainutlaatuisesta tapauksesta, sillä albinismia ei ole koskaan aiemmin havaittu kilpikonnalajeilla. Niiden iho ja kuori ovat yleensä mustat.

Sveitsiläisen eläintarhan vierailijat pääsivät katsomaan Galapagossaarten jättiläiskilpikonnan albiinopoikasta ensi kertaa perjantaina.

albino-kilpikonna juuri kuoriutunut
Sveitsiläisen eläintarhan vierailijat näkivät Galapagossaarten jättiläiskilpikonnan albiinopoikasen ensi kertaa perjantaina. Tropiquarium de Servion

Kilpikonnan poikaset painavat kuoriutuessaan 50 grammaa ja mahtuvat kämmenelle. Kilpikonnien sukupuolet on vielä selvittämättä.

Albinismi on harvinainen perinnöllinen tila. Usein siihen liittyy geenimuunnos, jonka vuoksi melanosomit eivät tuota tai tuottavat hyvin vähän näkyvää melaniinia.

Albiinot eläimet eivät ole aina täysin valkoisia. Esimerkiksi matelijat voivat olla kirkkaankeltaisia, koska niillä esiintyy myös muita kuin melaniinipigmenttejä.

albino kilpikonna ja iso jättiläiskilpikonna
Albinismia ei ole koskaan aiemmin havaittu kilpikonnalajeilla. Niiden iho ja kuori ovat yleensä mustat.Tropiquarium de Servion

Voit keskustella aiheesta 9.6. kello 23:een saakka.

Source Link yle.fi