Airbnb kieltää pysyvästi juhlimisen sen kautta vuokratuissa huoneistoissa

Majoituspalveluja välittävä Airbnb kertoo tiedotteessaan kieltävänsä pysyvästi juhlimisen vuokrahuoneistoissa. Kielto on maailmanlaajuinen.

Airbnb rajoitti juhlimista ensimmäisen kerran vuonna 2019 sen jälkeen, kun marraskuussa 2019 sen kautta vuokratussa huoneistossa tapahtuneessa ammuskelussa kuoli viisi ihmistä. Huoneistossa järjestettyihin juhliin saapui yli sata ihmistä.

Kun koronapandemia alkoi, yhtiö kielsi juhlimisen estääkseen koronaviruksen leviämisen. Kielto tuli astui voimaan elokuussa 2020 sen jälkeen, kun eri puolilla maailmaa ihmiset alkoivat järjestää juhlia vuokratuissa asunnoissa, koska baarit ja yökerhot oli suljettu koronapandemian vuoksi.

Tiedotteessa yhtiö kertoo, että kiellon jälkeen valitusten määrä laski maailmanlaajuisesti 44 prosentilla. Koska kielto osoittautui tehokkaaksi, se otetaan pysyvästi käyttöön.

Kiellon rikkojia odottaa väliaikainen tilin sulkeminen tai poistaminen kokonaan. Yhtiö kertoo, että viime vuonna se jäädytti 6 600 ihmisen tilit, koska nämä yrittivät rikkoa juhlimiskieltoa.

Airbnb kertoo myös poistavansa majoituksessa olleen 16 ihmisen rajoituksen, jonka se asetti elokuussa. Majoitukseen saa jatkossa tulla yli 16 ihmistä, jos majoituspaikassa on riittävästi tilaa.

Airbnb on yhdysvaltalainen yhtiö, jonka sovelluksella ja verkkosivulla voi ilmoittaa vuokrattavaksi ja vuokrata huoneistoja.

Source Link is.fi