”Ajattelin, että en osaa varmaan vastata yhteenkään tehtävään… – Jenni Kuisma ällistyi yo-tuloksistaan

Tampere

Syksyn ylioppilaskirjoituksissa suurimman määrän laudatureja kirjoitti tamperelainen Jenni Kuisma. Tampereen klassillisesta lukiosta kirjoittaneen Kuisman tulos oli kahdeksan laudaturia.

Hän ei itse vielä aamupäivällä ollut ehtinyt katsomaan omia tuloksiaan, vaan sai tiedon hyvin sujuneista kirjoituksissa toimittajalta.

–  Olen töissä, ja tulokset ovat tulleet tänä aikana, Kuisma naurahtaa.

Kirjoituksia varten hän ei ollut asettanut erityisiä tavoitteita arvosanojen suhteen, ja lopputulos tuli yllätyksenä.

–  En oikein uskonut, että olisi voinut mennä näin hyvin. Pelkäsin ylioppilaskirjoituksia paljon etukäteen ja ajattelin, että en osaa varmaan vastata yhteenkään tehtävään. Itse olen yllättynyt, mutta muut ei vissiin niinkään, Kuisma sanoo.

Korkeimman arvosanapistemäärän eli kokonaistuloksen kirjoitti Adele Kujala Ressun lukiosta Helsingistä. Kujalan tulos oli kuusi laudaturia ja kolme eximiaa.

–  Lähdin suurimmasta osasta aineita hakemaan L:ää, mutta en ole missään nimessä pettynyt näihin E:n tuloksiinkaan. Pitkä saksa jäi pisteen päähän L:stä, se vähän ärsyttää, Kujala toteaa.

Adele Kujala Ressun lukiosta Helsingistä kirjoitti parhaan kokonaistuloksen.

Ressun lukiosta kirjoitettiin myös seitsemän laudaturin ja yhden eximian tulos. Samaan tulokseen ylsi yksi kokelas Lahden lyseosta. Pelkästään seitsemän laudaturia kirjoitettiin Oulunkylän yhteiskoulusta Helsingistä, Tampereen lyseon lukiosta ja kahdesti Ressun lukiosta.

Korona-aika vaikutti opiskeluihin

Koronapandemia on tuonut omat haasteensa opiskelijoiden arkeen, mutta Jenni Kuismalle opiskelu poikkeusoloissa ei ole tuonut ylimääräistä stressiä.

–  Etäopiskelu sopi minulle ehkä jopa paremmin kuin lähiopiskelu vetäjän johdolla. Tykkään itsenäisestä opiskelusta, ja oli kiva kun sai aikatauluttaa itse opiskelua. Stressi ehkä jopa väheni, kun ei tarvinnut koulumatkoihin käyttää aikaa, Kuisma pohtii.

Adele Kujalan mielestä kotona opiskellessa keskittyminen oli vaikeampaa, vaikka opettajat tarjosivat paljon tukea myös etäopintojen aikana.

–  Opettajat osasivat rakentaa tunteja mielenkiintoisiksi, mutta ei se ollut sama asia kuin luokassa oleminen. Kyllä siihen sopeutui, mutta tykkäsin enemmän lähiopetuksesta.

Syksyllä valmistuu yli 4 000 ylioppilasta

Tutkintolautakunnan mukaan tänä syksynä valmistuu noin 4  200 uutta ylioppilasta. Uusista ylioppilaista noin 200 on suorittanut tutkinnon pakolliset kokeet jo aiemmin, mutta saanut opintonsa valmiiksi vasta syksyn aikana. Lisäksi ylioppilaita valmistuu lisää vielä syksyn aikana, kun he saavat puuttuvat opintonsa suoritettua.

Syksyn ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautui kaikkiaan noin 45  300 kokelasta, mutta luvussa on mukana sekä tutkinnon eri vaiheissa olevia kokelaita että sellaisia kokelaita, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan.

Source Link is.fi