Akkutehtaan perustaminen Kotkaan etenee kiinalaisen kumppanin kanssa – työllistäisi alkuvaiheessa 250 ihmistä

Työ litiumakuissa käytettävää materiaalia valmistavan tehtaan perustamiseksi Kotkaan etenee. Valtion omistama Suomen Malmijalostus ja kiinalainen Beijing Easpring Material Technology ovat valmistelleet kannattavuusselvityksen ja sopineet jatkavansa yhteistyötä tehtaan perustamiseksi.

Selvitystyössä kaavaillaan, että tehdas valmistaisi vuodessa 50 000 tonnia katodiaktiivimateriaalia ja että tuotantoa voitaisiin laajentaa tulevaisuudessa. Tehdas työllistäisi alkuvaiheessa 250 ihmistä, ja tuotanto alkaisi viimeistään 2024.

Yhtiöt valmistelevat tehtaan rakentamisesta ja toiminnasta vastaavan yhteisyrityksen perustamista. Suomen Malmijalostuksesta tulisi vähemmistöomistaja. Tavoite on, että tehtaan ympäristöhakemus voitaisiin jättää ensi vuoden alkupuolella.

Kotka toivottaa tervetulleeksi

–  Litiumioniakkujen nopeasti kasvava tuotanto Euroopassa edellyttää katodiaktiivimateriaaleja valmistavan teollisuuden perustamista Eurooppaan. Yhteistyössä tekemämme selvitystyön pohjalta Kotkaan suunnitellulla tehtaalla on hyvät toimintaedellytykset Euroopan markkinalla myös pitkällä aikavälillä, sanoo Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen tiedotteessa.

Suomelle tehdas tarjoaisi Hietasen mukaan mahdollisuuden kehittää korkean teknologian osaamista ja uutta taloudellista toimeliaisuutta Kymenlaaksoon.

Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö toivottikin tehtaan lämpimästi tervetulleeksi.

–  Kotka tarjoaa kilpailukykyisen toimintaympäristön suunnitellulle kestävän kehityksen hankkeelle, ja olemme vahvasti sitoutuneet tukemaan projektin etenemistä Keltakallion teollisuusalueella, Sirviö sanoi tiedotteessa.

Beijing Easpring on vuonna 2001 perustettu litiumioniakkujen katodimateriaalien kehittäjä, valmistaja ja toimittaja, joka on listattu Shenzhenin pörssiin vuonna 2010. Yhtiöllä on tuotantolaitokset Changzhou Jintanissa ja Haimenissa Jiangsun provinssissa.

–  Kotkaan suunniteltu katodiaktiivimateriaalitehdas on Easpringille tärkeä askel yhtiön globalisoitumisstrategiassa. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa jatkaa kapasiteetin laajennusmahdollisuuksien arviointia Kotkan projektissa sekä mahdollisesti perustaa tuotantoa muille globaalisti tärkeille alueille, sanoo Beijing Easpringin markkinoinnista ja myynnistä vastaava johtaja Yunlong Guan tiedotteessa.