Banner Before Header

Alfa Romeon tallipäälliköltä loputon määrä kehuja Valtteri Bottakselle – yhdessä asiassa suomalaisen arvo koetaan korvaamattomaksi

Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur ylistää suomalaista Valtteri Bottasta vuolaasti.

Vasseurin mukaan Bottas on nyt päässyt pois ”Lewis Hamiltonin varjosta”, ja tulos on ollut sen mukaista. Suomalaiskuljettaja on ajanut odotuksiin nähden erinomaisesti keräten kuluvalla kaudella 40 MM-pistettä. Bottas on kerännyt yhtä vaille kaikki Alfa Romeon tämän kauden pisteet.

Vasseur tuntee Bottaksen pitkän ajan takaa ja on tyytyväinen, että Bottas liittyi talliin monivuotisella sopimuksella.

– Mielestäni hän on tehnyt loistavaa työtä kauden alusta saakka. Meillä oli alussa pieni ongelmia, mutta ne johtuivat siitä, että emme pystyneet toimimaan auton kanssa talvella riittävästi. Bottas on tehnyt fantastista työtä, tallipäällikkö suitsuttaa Racingnews365:lle.

Bottas on päässyt Alfa Romeolla olemaan tallin ykköskuljettaja, mitä hän ei vuosiin Mercedeksellä pystynyt olemaan. Kun sekä Bottas että tulokas Guanyu Zhou pyrkivät määrätietoisesti eteenpäin, talliin on syntynyt terve kilpailuasetelma.

Vasseur uskoo, että paikka palkintopallilla ei ole kaukana. Vaikka nastolalainen on esiintynyt ratin takana vakuuttavasti, Vasseur toteaa hänen tuovan aimo annoksen lisäarvoa kilpailujen ulkopuolelle.

– Arvo, minkä hän on tuonut talliimme, näkyy enemmän radan ulkopuolella, tiedotustilaisuuksissa ja tehtaalla. Bottas ajattelee aina ryhmän etua. Hän yrittää saada parhaan irti koko 500-henkisestä tehdastyöryhmästämme.

– Joka kerta kun hän tulee Sveitsiin simulaattoriin, hän käyttää useamman tunnin vain kiertelemällä tehtaalla eri osastoja. Se on vain pieni osa työtä, mutta minulle se merkitsee paljon, Vasseur iloitsee.

Tallin selkeästä ykköskuskista on tullut tiimiä motivoiva hahmo. Suomalaista pidetään suuressa arvossa sekä kuljettajana että ihmisenä.

– Aina kun hän saapuu paikalle, hän astuu esiin ja juttelee kaikille. Sille on vaikea antaa arvoa kierrosaikojen sijaan, mutta se on äärimmäisen tärkeää työtä. Meidän on oltava reaktiivisempia kuin muut tallit, koska olemme pienempiä. Valtteri tuo tähän valtavan lisäarvon. Hän motivoi kaikkia työympäristössämme, Vasseur ylistää.

Bottas on tällä hetkellä F1:n kuljettajien MM-pisteissä kahdeksantena.

Seuraava F1-viikonloppu kurvaillaan Azerbaidzhanissa ensi viikonloppuna.

Source Link is.fi