Alma Hätönen avautuu podcastissa köyhästä lapsuudestaan – lämmintä vettä ei aina ollut saatavilla

Juontaja Alma Hätönen vierailee Aki Linnanahteen podcastin uusimmassa jaksossa.

Vuonna 1990 syntynyt Hätönen puhuu muun muassa lapsuudestaan lama-aikana, joka iski yrittäjäperheeseen kovaa. Hän myöntää suoraan, että hänen perheensä oli köyhä.

– Meille ei tullut välillä lämmintä vettä kotona. En itse muista sitä, kun olen ollut lapsi. En ole osannut ajatella, että tässä on mitään omituista. Lapsihan sopeutuu siihen, mikä tilanne sillä hetkellä on, Hätönen sanoo.

Joensuussa elämänsä ensimmäiset elinvuodet elänyt Hätönen muutti perheineen Espooseen, kun Hätönen oli alle kouluikäinen. Kyseessä oli Hätösen mukaan uusi alku.

Hätönen kertoo, että on saanut kotoa työnteon mallin. Hän on muun muassa lukioikäisestä asti tehnyt töitä.

– Sieltä on tullut se oppi, että ymmärtää mitä vuokranmaksaminen vaatii tai jos haluaa lukioikäisenä ajokortin, niin työ on tehtävä itse, että ajokortti saadaan ostettua.

– Olen soittanut isälle, että voitko lainata rahaa, että saan talvikengät.

Kuukausi sitten HitMix-radiokanavan aamuohjelmaa juontava Hätönen ilmoitti, että he ovat juontajaparinsa Tuomas Rajalan kanssa irtisanoutuneet. Hän perusteli päätöstään Linnanahteelle intuitiolla ja liian suureksi paisuneella työmäärällä. Hätönen on viime vuosina ollut vahvasti esillä eri televisio-ohjelmissa.

– Olen tehnyt ihan hirveästi töitä. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt periaatteessa kahden vuoden työt. Se oli mulle vähän liikaa, oli pakko ruveta jäsentelemään yksityiselämää ja työelämää.

Hätönen kertoo, että kahden vuoden ajan hän joutui kieltäytymään kaikista yksityiselämän riennoista, eikä hänellä ollut aikaa nähdä ystäviään tai viettää parisuhdeaikaa. Hätönen elää avoliitossa näyttelijä Jaakko Ohtosen kanssa.

Linnanahde huomauttaa, että on harvinaista, että Hätönen ja Rajala päättivät lähteä yhdessä. He olivat ehtineet juontaa yhdessä vain noin vuoden ajan.

– Me puhuttiin siitä paljon ja päädyttiin yhdessä tällaiseen ratkaisuun. Itsekin mietin, että pystyisinkö itse jatkamaan ilman Tuomasta ja totesin, että en. Olin kahden vuoden aikana käynyt kaksi eri aamukokoonpanoa läpi. Ensin Joonas Vuorelan kanssa vuoden ja sen jälkeen Tuomas tuli. Totesin, että en voi kolmatta vuotta putkeen lähteä rakentamaan jotain uutta, Hätönen selittää.

Alun perin Hätönen tuli suurelle yleisölle tutuksi, kun hän juonsi Jenni Poikeluksen kanssa YleX:n iltapäiväohjelmaa. Vuonna 2019 Hätönen siirtyi Yleltä Neloselle, mutta vastoin yleistä käsitystä häntä ei rekrytoitu Nelosen palvelukseen suoraan Yleltä.

– Jäin ihan tyhjän päälle, kun lähdin Yleltä, Hätönen paljastaa.

– Se oli tosi samankaltainen tilanne kuin nytkin. Totesin, että nyt mulla ei ole tähän enää annettavaa, mun täytyy tehdä tilaa uudelle. Se on myös tavallaan mun elämänfilosofia. Välillä täytyy vain repäistä, jotta saa tilaa luovuudelle ja sille, mitä haluaa tehdä. Aina jotain tulee.

Alma Hätönen ponnahti julkisuuteen juontaessaan YleX:n iltapäivälähetystä Jenni Poikeluksen kanssa.

Hätösen mukaan 97 prosenttia ajasta hän on ratkaisustaan mielissään ja uskoo sen olevan oikea suunta. Kolme prosenttia ajasta hän sanoo kuitenkin olevansa ”aivan kauhuissaan”. Hätönen kertoo, ettei putoaminen media-alan ulkopuolelle silti pelota häntä.

– Olen ollut iltapäiväkerhon ohjaajana, kaupassa töissä, myymässä miesten farkkuja ja kuurannut ihmisten vessapönttöjä. Tiedän mitä se kaikki on ja olen tehnyt sitä vuosikausia. Se ei mua pelota.

Toistaiseksi Hätönen on jättänyt radiotyöt täysin ja keskittyy muihin asioihin. Hän ei voi paljastaa paljoakaan tulevista suunnitelmistaan, mutta kertoo, että kiireitä on ollut.

– Kuvittelin, että mulla on enemmän vapaa-aikaa, mutta päivät ovat itseasiassa täyttyneet kaikella muulla. Se on tietysti ihanaa, mutta odotan joulukuuta, että saa pienen lomankin ängettyä johonkin väliin.

Hätönen paljastaa, että on viime aikoina tehnyt käsikirjoittajan töitä. Meneillään olevista projekteista hän kuitenkin voi kertoa tarkemmin vasta myöhemmin.

– Mulla ei ole viime vuosina ollut hirveästi aikaa käsikirjoittaa. Nyt on yksi kiva proggis, josta ajatus syntyi ja se on annettu eteenpäin ihmisille, jotka sen voi viedä loppuun.

Source Link is.fi