American Airlinesin lento 587 päättyi hirvittävään katastrofiin – 20 vuotta Yhdysvaltain toiseksi tuhoisimmasta lento­turmasta

Yhdysvallat ei ollut ehtinyt toipua vielä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kauhuista, kun seuraava tragedia koitti. Vain kaksi kuukautta iskujen jälkeen, 12. marraskuuta 2001, koettiin Yhdysvaltojen historian toiseksi tuhoisin lento-onnettomuus.

New Yorkin JFK:n lentokentältä lähtenyt American Airlinesin lento AA587 putosi Belle Harborissa sivuperäsimen ja -vakaimen irrotessa koneesta. Kaikki koneessa olleet 260 matkustajaa ja miehistön jäsentä kuolivat. Lisäksi maassa kuoli viisi ihmistä.

”Unohdettu” lentoturma WTC:n varjossa

Syyskuun 11. päivän terrori-iskuista oli kulunut vain kaksi kuukautta ja yksi päivä. NBC:n mukaan lennolla AA587 oli mukana kaksi matkustajaa, jotka olivat aiemmin työskennelleet World Trade Centerissä. He selvisivät WTC-iskuista – ja kuolivat lentoturmassa vain pari kuukautta myöhemmin.

WTC:n varjossa tapahtuneen turman moni on unohtanut, mutta ei New Yorkin dominikaaninen yhteisö. Noin 90 prosentilla lennon matkustajista oli dominikaanisia sukujuuria. Lento oli matkalla Dominikaaniseen tasavaltaan.

Syyskuun 11. päivä oli nostattanut siirtolaisvastaisia asenteita Yhdysvalloissa ja siksi dominikaanisessa yhteisössä pelättiin, että he olivat olleet nyt kohteena. ”Pelko oli valtava”, kuvailee eräs yhteisön jäsen NBC:lle. Ihmisillä kesti kauan ymmärtää, että koneen putoamisen syynä ei ollut terrori.

Yhdysvaltain kansallinen liikenneturvallisuuslautakunta määritteli onnettomuuden todennäköiseksi syyksi yhdistelmän lentäjien tekemästä virheestä sekä virheestä koneen suunnittelussa.

JFK:n lentokentältä noussut kone osui vain hetkeä aiemmin nousseen Japan Airlinesin Boeing 747 -koneen jättöturbulenssiin. Sen jälkeen perämies yritti saada koneen jälleen hallintaansa.

Onnettomuuden syynä oli todennäköisesti perämiehen ylireagointi jättöturbulenssiin. Perämies ei tiennyt, että koneen peräsimen ohjainpolkimet olivat erittäin herkät ylireagoinnille. Kääntäessään peräsintä aggressiivisesti perämies luuli yhä olevansa turbulenssissa, vaikka hänen oma toimintansa aiheutti koneen hallitsemattomat liikkeet.

Peräsiivekkeen kiinnitys petti ja koko peräsiiveke irtosi. Kone joutui lattakierteeseen ja putosi. Neljä taloa tuhoutui, lisäksi useita muita syttyi palamaan. 260 ihmistä koneessa ja viisi maassa kuolivat.

Tätä tuhoisampia lento-onnettomuuksia on Yhdysvalloissa tapahtunut yksi. Vuonna 1979 American Airlinesin kone putosi O’Haren kansainvälisellä lentoasemalla Chicagossa heti nousun jälkeen. 173 ihmistä kuoli.

Lennon AA587 maahansyöksy vaurioitti useita taloja Belle Harborissa, New Yorkin Queensissa.

Ensin 11. syyskuuta, ja sitten 12. marraskuuta – Yhdysvallat oli jälleen kokenut hirvittävän katastrofin.

Source Link is.fi