Banner Before Header

Ampumahiihdon takaa-ajossa draamaa: Selostamossakin yllätyttiin, kun Tandrevold hyytyi mitalitaistosta – norjalaistähteä hoidettiin maalissa

Norjalainen Marte Olsbu Röiseland voitti naisten ampumahiihdon takaa-ajon olympiakultaa pikakilpailun voiton jatkoksi. Röiseland selvisi 10 kilometrin hiihdosta ja neljästä ampumapaikasta yhdellä sakolla ja jätti Ruotsin Elvira Öbergin hopealle puolentoista minuutin erolla.

Kisaan 11. sijalta lähtenyt Norjan Tiril Eckhoff kiri lopussa kolmanneksi. Öberg ja Eckhoff ampuivat kumpikin kolme sakkokierrosta.

Kilpailussa oli dramatiikkaa, kun Norjan Ingrid Landmark Tandrevold uupui viimeisellä hiihto-osuudella täysin. Mitalista pitkään taistellut Tandrevold tuli maaliin 14. sijalta, ja hänet kannettiin pois maaliviivalta.

Yle Urheilun asiantuntija Ville Kotikumpu piti Tandrevoldin pronssimitalia käytännössä varmana vielä kilometri ennen maalia.

– Tandrevold on jäänyt Öbergille kymmenen sekuntia, mutta ei sieltä kuitenkaan lähituntumaan ketään tule. Hanna Sola on edelleen 18 sekuntia perässä ja kyllä se Tandrevold taitaa mitalipaikkansa pitää, Kotikumpu totesi voittajan kaartaessa jo stadionille.

Kotikumpu ja selostaja Johannes Oikarinen yllättyivät kuitenkin täysin, kun maaliviivan ylittikin kolmantena Eckhoff.

– Sola on luovuttanut, kyllä Tandrevold vielä jaksoi hiihtää tämän maaliin…

– Ei ei, kun Tiril Eckhoff sieltä on noussut kaukaa! Tandrevold on jäätynyt aivan täysin ja Eckhoff on noussut Hanna Solan ohi, Oikarinen korjasi.

Tandrevoldin laahustaessa maalisuoraa Kotikumpu totesi, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa.

– Nyt kunhan pääsisi maaliin tuosta ja siitä terveydenhoitohenkilökunta ottaisi hoitoon. Tästä oli puhetta, että viime lenkillä voi mitä vaan sattua. Ajattelin, että totta kai Tandrevold sieltä tulee, kun hiihto oli vielä kohtuullisen näköistä kilometri ennen maalia.

Maaliviivan ylitettyään Tandrevold sai heti apua kilpakumppaneiltaan, jotka taluttivat norjalaisen hoitohenkilökunnan huomaan.

– Tässä voidaan puhua, että lamput sammui täysin. Tandrevold nojaa polviinsa ja yrittää vain saada happea, Kotikumpu arvioi nähtyään uusintaa Tandrevoldin viimeiseltä kilometriltä.

Norjan Ingrid Tandrevold sippasi totaalisesti ampumahiihdon naisten takaa-ajon viimeisellä kilometrillä.

Eder: ”En minä tätä urheilua tuon sijan takia tee”

Mari Eder oli 30:s ja Suvi Minkkinen 43:s ampumahiihdon naisten takaa-ajokilpailussa Pekingin olympialaisissa.

Sijalta 28 kisaan lähtenyt Eder aloitti ampumapaikalla puhtaalla ammunnalla, mutta kiersi lopulta sakkokierroksen neljä kertaa.

Eder kertoi, että kisaan purkaantui paljon monien kisojen raskasta kuormitusta. Hän totesi suoritustensa menneen viime aikoina laidasta laitaan.

– Kovasti harmittaa se, että ensimmäinen kisa täällä oli hiihdollisesti hyvä, mutta jatkossa ollut vaikeampaa. En ole missään nimessä tähän tyytyväinen, hän totesi Yle Urheilulle.

– Tänään sain toisella makuupaikalla penkalla lunta aseen lukkoon. Koko ajan tuntuu, että kaikki menee vähäsen ohi. En tiedä minkä verran minun kauteni tuloksilla pystyy odottamaankaan. Mutta, en minä tätä urheilua sen 30. sijan takia tee, Eder jatkoi selkeästi turhautuneena.

– Olen tehnyt kovasti ja monia uhrauksia viimeisen vuoden aikana. Silleen voin peiliin katsoa, että kaikki on ollut pelissä. Kaikki menee vaan vähän vinoon. Ei löydy millään sitä suoritusta mitä tänne tulin hakemaan.

Latuolosuhteet olivat kisassa odotetun raskaat.

– Keli ja latu olivat nähdyn raskaat. Tällaisessa kisassa hiihto meneekin siten sellaiseksi letkassamenoksi urassa, tulee vain muutamia ohituksia. Itsekin jouduin niissä tekemään aika paljon ekstrahommaa, Eder arvioi.

Takaa-ajoon sijalta 51 lähtenyt Minkkinen ampui neljä ampumapaikkaa puhtaasti. Zhangjiakoussa lievästi sairastelleen Minkkisen mukaan hänen hiihtämisensä tuntui niin tahmealta, että hän pääsi ampumapenkalle hyvissä voimissa. Siksi puhdas ammunta ei ollut yllätys.

– Nyt oli todella hitaat kelit. Oma hiihtoni muuttuu helposti liian liukuvaksi, ja tällaisella kelillä se ei nopeuta menoa. Pitäisi pystyä pitämään tahtia, Minkkinen totesi Ylen haastattelussa.

Naisten seuraava kilpailu on keskiviikkoinen viesti. Henkilökohtaisista matkoista on jäljellä ensi lauantaina hiihdettävä yhteislähtö, johon suomalaiset eivät yllä. Yhteislähtöön pääsee vain kisojen 30 parasta.

Lue myös:

Source Link yle.fi