
An-Dorra säkenöi megatähtien kauden viimeisessä kohtaamisessa – ”Ajettiin kuuden tonnin edestä hiekkaa tielle”
Suomalaiset 4-vuotiaat supertammat Magical Princess ja An-Dorra ovat voittaneet toisiaan herkullisesti ristiin pitkin vuotta. Kauden viimeisessä klassikkokisassa Kasvattajakruunussa oli An-Dorran vuoro olla paras. Se vei 38 000 euron ykkösrahat Jyväskylän Killerillä lauantaina.
Lähtö ratkesi jo kiihdytyksessä. Antti Teivaisen ohjastama An-Dorra sai torjuttua Magical Princessin ja valjakko lennähti kärkipaikalle takasuoralla. Sen jälkeen nähtiin tyylikästä ja vaivatonta hallintaa.
Lara Luca kiri kakkoseksi ja Ava Di Emelin oli kolmas. Magical Princessillä ei ollut kaikki kohdillaan ja se alkoi pudota kärjen kyydistä jo toiseksi viimeisessä kaarteessa, hiipuen lopulta kauas pääjoukosta.
– Hevonen oli tänään niin hyvä, että missään vaiheessa ei tarvinnut juosta täyttä. Tamma sai körötellä hyvävoimaisena maaliin. An-Dorra on jo nyt ykköstason hevosia ja voi nousta ihan mihin vain, Teivainen hehkutti.
Reino Palomäen valmentaman ja omistaman An-Dorran huippukausi toi 261 500 euron vuosiansiot. Arvokkain voitto tuli Villinmiehen Tammakilvasta ja Derbyssä tamma oli hyvä kakkonen Magical Princessin takana.
– Tiesin, että hevonen voittaa heittämällä tänään. Tein niin perusteellisen työn sen kanssa viikolla. Ajettiin kuuden tonnin edestä hiekkaa tielle, että päästiin ajamaan kunnolla, 86-vuotias Palomäki kertoi värikkääseen tyyliinsä.
Palomäki korosti jälleen myös hoitaja Anna Hiltusen merkitystä hevoselle. Viime viikon Käpylä GP meni pieleen, kun Hiltunen oli lomalla.
– Kun Anna lähtee valjastuspilttuusta, hevonen saa hermoromahduksen, kun se luulee että hänet jätetään. Se osoittaa, että yhteistyö Annan ja Dorran välillä on niin syvää, ettei sitä kannata rikkoa.
Valmentajan mukaan An-Dorran ensi kauden päätähtäin on Suur-Hollola-ajo. Myös kevään kansainväliset suurkilpailut Suomessa ja Tukholman Elitloppet-viikonlopun Harper Hanover kiinnostavat.
4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunussa jatkui Juha Utalan valmennettavien syksyinen lentokeli. Piece Of Hero kuittasi sisäradan suojista loppusuoran ohituskaistaa pitkin ohi kärkikaksikkona taivaltaneiden ennakkosuosikkien Consalvon ja Mask Offin.
Ykköstila oli 24 000 euron arvoinen ja Piece Of Heron uran toinen suurkilpailuvoitto. Hevosen palkintosumma nousi lähes 70 000 euroon.
– Ruuna on ollut viittä vaille hyvien hevosten jaloissa, mutta alkanut petrata syksyä kohden ja ottanut kärkeä kiinni. Se on tehnyt hyvän kauden ja mukavaa, että sai tällaisen hienon palkinnonkin vielä, Utala iloitsi.
Jatkoa ajatellen ohjastaja-valmentajan toivelistalla on hevosen henkisen kantin kehittyminen.
– Hevonen parantaa varmasti vieläkin, jos saa olla terveenä, Utala uskoi.
Juha Utalan Piece Of Glory ohitti suosikit loppusuoralla.
Sisäradalta startannut Piece Of Hero aloitti lauantaina keulassa, mutta luovutti paikkansa pienen mietinnän jälkeen Consalvolle ensimmäisellä takasuoralla.
– Vahva hyvä hevonen, niin ajattelin lopulta että ajetaan sen takana. Loppusuoran alussa vielä pallottelin, että uskaltaako märännäköiselle ohituskaistalle kääntää. Lopulta hevonen alkoi saada hyvin pykälää päälle siellä, Utala kertasi.
Mask Off kesti kakkoseksi ja Xanthus Wapid venyi kolmanneksi. Consalvo hiipui kuudenneksi.
Suomenhevosten Tammaderbyssä 6-vuotias Suven Sametti sai kohdata vain ikäsiskojaan viimeistä kertaa. Hallitsevalla ravikuningattarella ei ollut suuria vaikeuksia pokata 15 000 euron ykköspalkintoa.
Suursuosikkina startannut Suven Sametti otti ensi metrit varman päälle ja eteni 500 metrin juoksun jälkeen kärkipaikalle. Sen jälkeen juoksu oli käytännössä taputeltu. Hyvin kirineet Tutuks ja Margarida ottivat muut sijat kärkikolmikossa.
Ohjastaja-valmentaja Tapio Perttusen mukaan Suven Sametti ei ollut kaikkein makeimmillaan lauantaina, kenties siksi että se saattoi jäädä hieman odottelemaan samassa kisassa juossutta hyvää tallikaveriaan Amanda Hemiä.
– Tammassa ei ollut ihan samanlaista vetoa kuin normaalisti. Jo viimeisellä takasuoralla oli jo vetäistävä siltä pallot korvista. Osasin kuitenkin luottaa, että hevonen hoitaa homman lopussa, kuten tekikin.
Vaikka täysosumavuosi toi yli 100 000 euron ansiot, lauantain juoksu oli Suven Sametille ensimmäinen tänä vuonna, jossa se ylitti maalilinjan ykkösenä suurkilpailussa. Kuningatartittelin tamma vei ilman osakilpailuvoittoja.
– Suorastaan mahtava kausi on ollut. Suven Sametti on kevytrunkoinen, malliltaan urheilutyyppinen hevonen. Se ja hyvä suku ovat avainasioita sen suhteen, että tällainen on ollut mahdollista, Perttunen sanoi.
Valmentaja paljasti myös, että kuningattaren kausi päättyi lauantaina. Se siirtyy seuraavaksi osaomistajiensa Nea Vikströmin ja Pekka Kairtamon talliin talven treenikelejä odottelemaan.
Astrum kiri lennokkaasti.
Aikuiset suomenhevostammat ravasivat pitkällä kolmen kilometrin matkalla. Liinan Liekki haki matkalla keulapaikan ja johti pitkään, mutta ei pystynyt vastaamaan kirihevosten vyöryyn. Rintamasta parhaiten maaliin kurotti yllättäjä Varoitus. Tapio Perttunen ohjasti Jouni Heimalan valmennettavaa.
– Tänään hevosella oli vähän erilaiset päävehkeet kuin viime lauantaina ja se pysyi nyt tosi hyvin ravilla. Tamma oli myös notkeampi kuin viimeksi. Loppusuoralla oli maksimaaliset vauhdit pelissä ja pienellä riskilläkin uskalsin avata hevosen korvat. Lopulta se voitti aika varmasti, Perttunen sanoi.
Suomenhevosten kovin lähtö oli rajattu enintään 150 000 euroa tienanneille hevosille. Siinä Pauhiksen voittoputki venyi viiden ykköstilan mittaiseksi. Voitto ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä ori sai vaativan juoksun ja keulassa juossut Enon Vilppi harasi vastaan sitkeästi.
Olavi Nisonen on valmentanut hevosen hirmukuntoon ja Antti Teivainen tekee puhdasta jälkeä rattailla.
– Pauhis tietää maalin paikan. Se on synnynnäistä ja tuollainen dieselmäinen hevonen pystyy pitämään hyvin vauhtinsa, Nisonen arveli.
Teivainen puolestaan sanoi, että ori pykäsi ratkaisevan eron Enon Vilppiin kun kuski nykäisi vedettävät silmälaput hevosen näkökenttää kaventamaan loppusuoralla.
Nuorten ohjastajien Salamakypärät-kilpailusarja ratkesi kauden viimeiseen osakilpailuun. Sen voitti Kaisa Mikkolan ohjastama Astrum rakettikirillä. Hevosta valmentaa ohjastajan puoliso Antti Veteläinen.
– Tykkäsin kun kärki veti reipasta ja ajattelin, että kokeillaan lopussa. Kun hevonen vielä tuntui tosi hyvältä matkalla, ei ollut huolen häivää tänään. Astrum on voitontahtoinen ja todella hieno ajaa, kaikin puolin mukava työkaveri, Mikkola kehui.
Salamakypärien kilpailusarjan voitto ratkesi niukimmalla mahdollisella erolla. Werner Orsin kakkostila ei aivan riittänyt nostamaan Patri Filatoffia ohi Jere Hurmeen, joka ajoi Cool On Photosin finaalilähdön kolmanneksi. 12 osakisan jälkeen pistesaldot ovat 121–120 Hurmeen hyväksi.
Hurme, 25, työskentelee Harri Koivusen tallilla Turussa.
Lämminveristen kolmella kilometrillä kovien takamatkalaisten voimat olivat valttia. Ailahtelevalla Way To Golla oli taas menopäivä ja se jatkoi siitä mihin 1,5 viikkoa sitten Forssassa jäi. Hevonen liukui ylivoimaiseen voittoon kärjen rinnalta.
Antti Teivainen ohjasti Kristian Lellan valmentamaa kiritykkiä, joka saa kuskin mukaan vetolapuista ruutia kiriinsä kuin takavuosien superruuna Isla J Brave konsanaan.
Oikea T75-rivi
T75-1: 8 Pauhis
T75-2: 2 Suven Sametti
T75-3: 10 Astrum
T75-4: 1 Piece Of Hero
T75-5: 7 Way To Go
T75-6: 1 Varoitus
T75-7: 2 An-Dorra
Seitsemän oikein tuloksille: 199,74 euroa
Kuusi oikein: 4,81 e
Viisi oikein: ei voitto-osuutta