Analyysi: Kiuru vastaan muut – hallitus riitelee, kannattaako koronan leviämistä torjua entistä tiukemmin vai pitääkö tartunnat hyväksyä

Mitä keinoja on enää käytettävissä, kun koronan omikronmuunnos leviää ja tautitapaukset lisääntyvät ennennäkemätöntä vauhtia? Virusta näyttävät levittävän ja tartuntoja saavan aiempaa enemmän myös kahdesti rokotetut.

Hallituksen vastaperustettu koronaministerityöryhmä on vaikeiden kysymysten äärellä, kun se arvioi, onko epidemiaa mahdollista hallita vielä tiukemmilla rajoituksilla.

Vaikeassa paikassa on myös ryhmää johtava perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.), joka vielä ennen neuvotteluita näytti jäävän yksin tiukimpia toimia vaativien leiriin.

Epidemian hallinnasta vastaava Kiuru on laittanut koko arvovaltansa peliin lisärajoitusten puolesta, jotta tauti ei leviäisi räjähdysmäisesti. Kiurun mukaan vaihtoehtona on, että terveydenhuolto saattaa romahtaa.

Yksi harvoista käytettävissä olevista keinoista, joilla hallitus voi vielä yrittää hallita taudin leviämistä ja sairaaloiden kuormitusta, on koulujen ohjaaminen etäopetukseen. Myös ravintoloiden entistä kovemmat rajoitukset ja alueiden ohjaaminen sulkemaan asiakas- ja yleisötiloja vieläkin tiukemmin ehdoin ovat mahdollisia.

Voiko taudin leviämistä enää kokonaan estää?

Hallitus riitelee koronatoimista päivänä, jolloin uusia tautitapauksia raportoitiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lähes 10 000.

Matkalla Säätytaloon keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vaikuttivat jo pohjustavan sitä, että tilanne on osin pakko hyväksyä.

Saarikon mukaan viruksen leviämisen täydelliseen estämiseen ei välttämättä enää kyetä, mutta terävimmän huipun hallintaan pitää pystyä.

Lintiläkin kysyi, onko olemassa rajoituksia, joilla epidemia saadaan haltuun. Hänen mukaansa ravintoloiden tiukemmat rajoitukset olisivat äärimmäisen vaikea päätös.

Viime kädessä hallituksen työn johtaminen jää pääministeri Sanna Marinille (sd.) vaikka Kiuru koronaryhmää johtaakin.

Siitä eri puolueiden ministerit olivat samaa mieltä, että asiantuntijoita on kuultava.

Ei ole ihme, että pitkäksi ja vaikeaksikin ennakoidun neuvottelun ensimmäiset tunnit kuluivat tautitilanteen ja asiantuntijanäkemysten käsittelyyn.

Lue myös:

Tuoreet tiedot neuvotteluiden etenemisestä voit lukea tästä jutusta.

Source Link yle.fi