Anastasia, 11, jäi yksin kotiin leikkimään kissan kanssa – kun vanhemmat palasivat, heitä oli vastassa musertava näky

Harkova

Kun räjähdykset alkoivat, Andrii Hrytsenko oli kaupungilla hoitamassa asioita. Itäukrainalaiseen Tshuhujivin kaupunkiin oli isketty sodan aikana ennenkin, mutta nyt räjähdykset tuntuivat erityisen voimakkailta.

Andrii soitti 11-vuotiaalle tyttärelleen Anastasialle, joka oli jäänyt yksin kotiin leikkimään kissan kanssa. Isä käski tytön suojautua ikkunattomaan kylpyhuoneeseen.

Sitten yhteys katkesi.

Andrii soitti naapurilleen ja pyysi tätä pitämään huolen tyttärestään. Naapuri soitti kolmen minuutin päästä takaisin ja kertoi, että Hrytsenkojen taloa ei enää ollut.

Anastasian äiti Irina Hrytsenko oli jakamassa leipää köyhille vanhuksille. Kaksi ensimmäistä räjähdystä olivat kaukana, mutta kolmannen kohdalla Irina aavisti pahaa. Hän ryntäsi kohti kotiaan.

Kun Irina saapui paikalle, hän näki vain kasan tiiliä. Irina yritti etsiä paniikissa tytärtään. Lopulta naapuri löysi Anastasian. Räjähdys oli paiskannut hänet päin naapurin aitaa.

Tyttö oli vielä hengissä, mutta hänen pieni vartalonsa oli pahoin silpoutunut ja veren peitossa.

– Hän yritti puhua minulle. Hän sanoi ”Äiti, rakastan sinua paljon. Kaikki on pian hyvin. Minä puhun sinulle, se tarkoittaa että pysyn hengissä. En tunne kipua”, Irina Hrytsenko kertoo.

– Hän suuteli minua, mutta suudelma oli täynnä verta. Hänen kätensä olivat jo kylmät. Sinä päivänä oli kylmää. Hän pyysi minulta vettä, ja naapurimme toi hänelle vettä. Tuntui, että ambulanssin saapumisessa kesti ikuisuus.

Anastasia kuoli verenhukkaan pian sairaalaan saavuttuaan. Hänen lyhyt elämänsä päättyi lauantaina 17. syyskuuta.

”

Hän suuteli minua, mutta suudelma oli täynnä verta. Hänen kätensä olivat jo kylmät. Sinä päivänä oli kylmää. Hän pyysi minulta vettä, ja naapurimme toi hänelle vettä. Tuntui, että ambulanssin saapumisessa kesti ikuisuus.

YK:n ihmisoikeusoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Ukrainassa on kuollut 382 lasta sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi maahan 24. helmikuuta.

Luku sisältää vain vahvistetut kuolemantapaukset. Todennäköisesti oikea luku on huomattavasti suurempi. Monilta taistelujen keskellä olevilta seuduilta ei ole saatu luotettavaa tietoa.

Suurin osa siviilien kuolemista on johtunut suuren vaikutusalueen räjähtävistä aseista: raskaasta tykistöstä, raketinheittimistä, ohjuksista ja ilmapommituksista.

The Globe and Mailin mukaan Venäjä iski Tshuhujiviin 17. syyskuuta S-300-ilmatorjuntaohjuksilla. Ne on tarkoitettu lentokoneita vastaan. Maassa oleviin kohteisiin ammuttaessa ne ovat epätarkkoja, mutta Venäjä on jo käyttänyt suuren osan tarkoista ohjuksistaan sodan aikana.

Hrytsenkojen talon raunioiden vieressä on suuri öljyvarasto. Venäläiset olivat tuhonneet sen suurelta osin jo huhtikuussa. Siksi Hrytsenkot ajattelivat, että talossa oli suhteellisen turvallista.

Ilta-Sanomat tapasi Andrii ja Irina Hrytsenkon viikko Anastasian – perheen kesken Nastian – kuoleman jälkeen. Kaikesta näki surun painon, mutta he halusivat puhua.

– Haluamme kertoa koko maailmalle Nastian tarinan. Emme halua, että hänestä tulee vain numero, Andrii sanoo.

– Haluan kaikkien tietävän tästä ja ymmärtävän tuskamme ja sen, kenet tapettiin. Hän ei ollut sotilas, hän oli lapsi joka oli leikkimässä kissan kanssa tai lukemassa kirjaa. Hänen pitäisi elää, ei kuolla.

Helppoa puhuminen ei ole.

– Haluan muistaa hänet hymy kasvoillaan. Hän oli minun pieni tyttöni. Hän oli minulle rakkain. Toivon, että unohtaisin kuvan vammoista, jotka hän kärsi räjähdyksessä. Se näky on mielessäni aina kun puhun hänestä, Andrii sanoo.

Hrytsenkot haluaisivat muistaa Anastasian sellaisena, kun hän oli ennen kuolemaansa: reipas, iloinen tyttö, joka jutteli mielellään naapuruston mummojen kanssa.

Hautajaiset pidettiin ukrainalaiseen tapaan vain kolme päivää Anastasian kuoleman jälkeen. Niihin saapui paljon ihmisiä.

– Hän oli hyvin avoin, ja hänellä oli paljon ystäviä. Hän rakasti eläimiä. Hänen veljensä yllätti hänet vähän aikaa sitten antamalla hänelle oman koiran. Hänellä oli myös chinchilla ja kissa, Irina Hrytsenko sanoo.

Anastasia haaveili laulajan urasta. Hän tykkäsi kynsien laittamisesta. Irinan mukaan sekä Anastasian kaverit että aikuiset pääsivät hänen manikyyriinsä.

– Nastia pyysi aina, että saisi laittaa minun kynteni, mutta minulla oli aina kiirettä töissä tai vapaehtoishommissa. Oli vaikeaa löytää aikaa hänelle. Nyt minua kaduttaa, etten viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa.

Venäläinen ohjus vei Andrii Hrytsenkon tyttären hengen. Sodan järjettömyys vain korostuu, sillä surun murtama isä on itsekin venäläinen. Itä-Ukrainassa se ei ole harvinaista.

– Mitä on eroa meillä ja venäläisillä? Olen venäläinen, äitini ja isäni ovat Venäjältä. Olen kansallisuudeltani venäläinen, Andrii sanoo.

– Ei meidän perheellämme ole mitään eroa venäläiseen perheeseen, joka voi kokea saman asian. Heidän tuskansa on sama. Syyllisiä ovat ne, jotka tämän sodan aloittivat. Syyllisiä ovat ne, jotka painoivat nappia. Mutta eivät venäläiset ihmiset ole syyllisiä. He ovat samanlaisia kuin mekin.

Irinan mielestä syynä kaikkeen on propaganda, jonka venäläiset nielevät.

– Haluamme, että he ymmärtävät Putinin valehtelevan heille, Irina sanoo.

– Ihmisten pitää alkaa uskoa siihen, mitä täällä todella tapahtuu, ei siihen, mitä he kuulevat hallitukseltaan.

Todellisuus on sitä, että Tshuhujivin kaupungissa on nyt omakotitalon tilalla kasa tiiliä. Raunioiden keskellä makaa vaaleanpunainen potkulauta.

Nastia ei leiki sillä enää koskaan.