Anna: Sari Tamminen, 55, ajautui loputtomaan vaikeuksien vyyhtiin – avautuu nyt rajusta loppuvuodestaan

Juontaja Sari Tammisen, 55, elämältä putosi pohja, kun korona riisti yksi toisensa jälkeen jokaisen juontokeikan. Tamminen kertoo Anna-lehden haastattelussa, kuinka töiden loppuminen oli kuitenkin vasta alkua pitkälle alamäelle.

– Perusarki muuttui epävarmaksi. En tiennyt, milloin tapahtuu mitäkin, onko töitä. Keikkoja varattiin ja sitten taas peruttiin. Elämä oli kuin kiikkerä vene. Aina, kun tuli jotain pieniä vastoinkäymisiä, vene kellahti johonkin suuntaan. En päässyt tasapainoon, muistelee Tamminen Annassa.

Tasapainon puutteessa vastoinkäymiset eivät suinkaan olleet ohi. Tamminen kertoo Annalle, että hänen tyttärensä sairasteli.

Myös Tamminen itse huomasi kehossaan erikoisia oireita, joista hän kertoi IS:lle aiemmin.

– Verenpaine teki ihmeellisiä hetkittäisiä piikkejä. Pelästyin, kun olo kävi tosi huonoksi, heikotti ja pyörrytti, kertoi juontaja Ilta-Sanomille.

Lopulta huonovointisuuden syyksi paljastui Tammisen ohimossa oleva verihyytymä, joka piti poistaa pikaisesti leikkaussalissa.

– Siinä yhteydessä leukanivelen välilevy luiskahti pois paikoiltaan. Olen nyt ollut kolme viikkoa niin, että suu aukeaa vain sentin verran, Tamminen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2021.

Tamminen on tehnyt pitkää uraa tv- ja tapahtumajuontajana.

Anna-lehden haastattelussa Tamminen kertoo, että tervehdyttyään hän suunnitteli palaavansa aikaisempiin vyöhyketerapeutin töihin. Toivo kuitenkin mureni äkisti juuri ennen ensimmäistä sessiota asiakkaan kanssa.

– Peukalosta menivät nivelsiteet poikki, kun laitoin mahavyötä hevoselle. Ihan perushomma, jonka olen tehnyt tuhansia kertoja! Tuntui siltä, että tein mitä tahansa, mikään ei onnistunut. Loppuvuosi oli täyttä helvettiä, vuodattaa Tamminen Anna-lehdelle.

Syöksykierre vain jatkui, kun hevostalli, jossa Tammisella itsellään oli useita hevosia, lopetti vuokrasopimuksensa. Pitkän pohdinnan myötä Tamminen lopulta luopui hevosistaan.

Nyt jälkeenpäin Tamminen kertoo kuitenkin kokemuksistaan Anna-lehdelle hyvillä mielin. Vaikka kuoppa oli syvä, pääsi Tamminen sieltä ylös tukiverkkonsa ansiosta. Haastattelussa Tamminen kertookin olevansa kiitollinen siitä, että pitkäaikaiset ystävät huomasivat hänen voivan pahoin ja patistivat hänet hakemaan apua.

Tamminen on avautunut elämässään kohtaamistaan vaikeuksista aikaisemminkin. Vuonna 2019 hän muun muassa kertoi rankasta avioerostaan ja siitä, kuinka hänen terveytensä oli kyseisen eron myötä vähällä romahtaa totaalisesti. Valtavan elämänmuutoksen myötä juontaja laihtui vain 49-kiloiseksi.

Eronsa jälkeen Tamminen löysi uuden rakkauden. Suhde alkoi, kun Tamminen asui vielä yhdessä ex-miehensä kanssa. Uuden rakkaansa kanssa Tamminen muutti yhteiseen kotiin vuonna 2018.

Lue lisää: Sari Tammisen, 52, terveys oli romahtaa avioeron seurauksena: painoi alimmillaan vain 49 kiloa – ”Nyt kaikki on hyvin”

Lue lisää: Juontaja Sari Tammisen päästä poistettiin iso verihyytymä – oudot oireet säikäyttivät

Source Link is.fi