Banner Before Header

Anniina Valtonen julkaisi lakkiaiskuvansa vuosien takaa: kommentoijat erehtyivät hauskasta yksityiskohdasta, jota meteorologi joutui oikaisemaan

Meteorologi ja Ylen Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Anniina Valtonen onnitteli ylioppilaslakit päähänsä painaneita ja muita kouluista valmistuneita lisäämällä Instagram-profiiliinsa kuvan myös itsestään vastavalmistuneena.

Toisessa kuvassa on myös kuva Valtosesta yliopiston maisterintutkinnon todistus kädessään. Valtonen on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

Pääset selaamaan kuvia painamalla kuvan oikeassa reunassa näkyvää nuolta.

Valtonen on kirjoittanut kuvatekstiin myös runon.

– Tulipa lakki, valmistuipa kokki, -nomi tai -nööri, onnea koko kööri.

– Onnea valmistuneille! Tehkää haaveistanne totta!

Kommentoijat ihastelevat Valtosen valmistujaiskuvaa, mutta osa seuraajista teki myös hauskan erehdyksen, jota meteorologi joutui oikaisemaan kommenttikentässä.

– Onnea, monet toivottavat Valtoselle kuohuviinihymiöiden ja sydämien kera.

– Sinä se vaan kaunistut vuosi vuodelta! Mukavaa kesää, eräs toivottaa.

Osa kommentoijista ilmeisesti oletti, että Valtonen olisi vasta nyt valmistunut Helsingin yliopistosta.

– Kiitos, mutta onnittelut kuuluvat tänään valmistuneille. Omista on jo aikaa, Valtonen vastasi eräälle häntä onnitelleelle kommentoijalle nauruhymiöin.

Anniina Valtonen voitti kuukausi sitten yleisön valitseman Vuoden esiintyjä -Venla-palkinnon.

Lue lisää: Anniina Valtonen juhli Venla-voittoaan aamuun asti – heräsi seuraavana päivänä ikävään yllätykseen

Lue lisää: Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen jännitti erityistä tehtäväänsä Venla-gaalassa – yöunet menivät

Lue lisää: Ylen tv-kasvo Anniina Valtonen otti selfien huonosti nukutun yön jälkeen – tähän näkyyn voi moni samastua

Source Link is.fi