Antti Luusuaniemi kertoo Annassa rytmihäiriöistään – säikähti aluksi oireita

Näyttelijä Antti Luusuaniemi kertoo tuoreessa Anna-lehden haastattelussa, että hänellä on ollut rytmihäiriöitä stressin takia. Luusuaniemellä, 42, oli ollut pitkään monta rautaa tulessa, kunnes raja tuli vastaan.

– Minulla on mielestäni hyvä stressinsietokyky, mutta jossain raja tulee vastaan. Kun töitä ja huolia on liikaa, sydän alkaa oireilla, Luusuaniemi kertoo haastattelussa.

– Ensimmäisellä kerralla rytmihäiriöt pelästyttivät, totta kai. Kävin tutkimuksissa, ja minua kehotettiin lepäämään ja palautumaan. Vaiva on kroonistuva, joten se kannattaa ottaa tosissaan. Toistaiseksi palautumiseen on riittänyt se, että pyrin pitämään sunnuntain vapaata, hän jatkaa.

Artikkelin julkaisun jälkeen Luusuaniemi kertoi omalla Instagram-tilillään saaneensa yhteydenottoja uutiseen liittyen. Hän täsmensi lehden julkaisemaa artikkelia, ettei hän ”kärsi sydänongelmista”.

– En kärsi sydänongelmista, mutta Suomessa moni kärsii, Luusuaniemi korjasi viitateen hänen sydänongelmistaan uutisointiin.

– Tsemppiä kaikille oikeasti sydänoireista kärsiville ne eivät ole leikin asia, sen verran olen oppinut Max Hanssonin roolia näyteltyäni Sykkeessä kohta kahdeksan vuotta, hän jatkoi.

Syke-sarjasta tuttu näyttelijä jakaa arkensa puolisonsa Lili Zoe Ermezeinin, 33, kanssa. Parilla on kaksi lasta, ja lisäksi Luusuaniemellä on tytär edellisestä suhteestaan.

Lue lisää: Näyttelijä Antti Luusuaniemi ja Lili-vaimo saivat pojan – herkkä kuva julki

Lili Zoe Ermezei ja Antti Luusuaniemi punaisella matolla elokuussa 2020.

Näyttelijä kertoo Annassa eronneensa Ella-esikoistyttärensä äidin kanssa lapsen ollessa puolitoistavuotias.

– Silloin se tuntui valtavalta epäonnistumiselta. Nyt ymmärrän, että meitä ei vain ollut tarkoitettu toisillemme, hän myöntää.

Lili-puolisonsa Luusuaniemi tapasi 12 vuotta sitten, ja pari vietti viime kesänä 9-vuotishääpäiväänsä.

Näyttelijä kuvailee Anna-lehdessä suhdettaan valtavaksi voimavaraksi, vaikka toisinaan kaksikko ottaa yhteen.

– Tuntuu itsestään selvältä, että olemme yhdessä. Totta kai on ollut vaikeitakin aikoja. Olemme molemmat temperamenttisia, ja meillä on ihan älyttömiä riitoja ihan älyttömistä asioista. Välillä toivon, että voi kun osaisin olla hiljaa, Luusuaniemi ruotii haastattelussa.

Luusuaniemi tapasi Lili-vaimonsa tammikuussa 2010 ollessaan Budapestissä mainoskuvauksissa. Lili Zoe Ermezein työskenteli samoissa kuvauksissa tuotannon art directorina. Kaksikon suhde eteni nopeasti, ja kesällä Lili jätti elämänsä Budapestissä ja muutti Suomeen. Lili työskentelee nykyään Mirumin strategiajohtajana.

Vuonna 2012 avioitunut pari sai toisen yhteisen lapsensa viime vuoden helmikuussa.

Luusuaniemi työskentelee myös Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkönä. Hänet on nähty Syke-sarjan lisäksi muun muassa sarjoissa Luottomies ja M/S Romantic sekä elokuvissa Veijarit ja Täydellinen joulu. Hänet nähdään uudessa Syke-elokuvassa.

Artikkelia ja otsikkoa päivitetty 12.1. klo 14.36: Luusuaniemi täsmensi Instagramissa, ettei hän kärsi sydänongelmista.

Source Link is.fi