Apulaisulkoministerien ”monimutkaiset, mutta asialliset” keskustelut pohjustivat Venäjän ja Yhdysvaltojen maanantain neuvotteluita

Alustavat keskustelut Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ennen huomisia virallisia neuvotteluja olivat ”monimutkaisia, mutta asiallisia”, sanoo Venäjän apulaisulkoministeri Sergei Rjabkov.

Rjabkov kommentoi tapaamisesta myöhään sunnuntai-iltana.

– Keskustelut olivat vaikeita, eivätkä ne olisikaan voineet olla helppoja. En usko, että hukkaamme aikaamme turhuuksiin huomenna, Rjabkov sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Venäjän ja Yhdysvaltojen diplomaattien on määrä tavata virallisesti huomenna maanantaina Sveitsin Genevessä. Yhdysvaltain puolelta neuvotteluja johtaa maan apulaisulkoministeri Wendy Sherman.

Sherman painotti sunnuntain keskusteluissa Rjabkovin kanssa Yhdysvaltojen sitoutuneisuutta siihen, että valtioilla on oikeus valita omat liittolaisensa, ja sitoutuneisuutta valtioiden suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden periaatteisiin.

Venäjä on ladellut sotilasliitto Natolle ja naapurimailleen runsaan kuukauden aikana vaatimuslistan, joka voisi toteutuessaan palauttaa Eurooppaan vuosikymmenten takaisen etupiiriajattelun.

Venäjän vaatimus on, että neuvotteluissa sovittaisiin turvallisuustakuista, jotka estäisivät Naton laajentumisen itään ja asejärjestelmien sijoittamisen Venäjän lähialueille.

Kaikkonen: Venäjän vaatimuksilla ei vaikutusta Suomen Nato-optioon

Suomen puolustusministerin Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Venäjän vaatimukset eivät vaikuta Suomen “liikkumatilaan” tai valinnan mahdollisuuksiin Naton suuntaan.

– Tämä on yksi aihe, mistä ensi viikolla keskustellaan. En usko, että tätä ovea meiltä suljettaisiin. Tästä on saatu tuoreet takeet ja arviot viimeksi Naton suunnasta.

– On tietysti Suomelle tärkeää, että nämä asiat pysyvät meidän omissa käsissämme. Vaikka meillä ei ole välittömiä ajatuksia muuttaa linjaamme tässä suhteessa, niin on tärkeää, että meillä on liikkumatila olemassa nyt ja tulevaisuudessa, Kaikkonen sanoo.

Poliittisen historian emeritusprofessori Kimmo Rentola kommentoi Ylelle sunnuntaina, että Venäjä hakee huomiota ja pelottelua.

– Näytetään, että nyt on iso paketti ja vaarallinen tilanne ja tämä voi johtaa suuriin seurauksiin.

Blinkenillä ei ole suuria odotuksia neuvotteluista

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kommentoi tulevia neuvotteluja aiemmin sunnuntaina. Hän ei odota läpimurtoa Yhdysvaltojen ja Venäjän tänään alkavista turvallisuusneuvotteluista.

Blinken sanoi kuitenkin toivovansa, että maat pääsisivät joistakin asioista yhteisymmärrykseen. Hänen mukaansa toivottava tulos olisi lyhyellä aikavälillä välttyä yhteenotolta Ukrainan suhteen ja muiden aiheiden osalta palata keskusteluihin sopivan ajan tullen tulevaisuudessa.

Yhdysvallat paljasti eilen suunnitelmiaan pakotteista Venäjää vastaan, mikäli maa hyökkäisi Ukrainaan.

Pakotesuunnitelmiin kuuluvat muun muassa Venäjän suurimpien rahoituslaitosten sulkeminen maailmanlaajuisista liiketoimista, kauppasaarron asettaminen amerikkalaisvalmisteiselle tai amerikkalaiselle teknologialle, jota tarvitaan puolustus- ja kuluttajateollisuudessa sekä ukrainalaisten aseistaminen mahdolliseen sissisotaan Venäjää vastaan.

Blinkenin mukaan Yhdysvallat haluaa kuitenkin nähdä tilanteen raukeamisen Ukrainan rajalla, ennen kuin on mahdollista saada edistystä aikaiseksi muissa asioissa.

– Sitä on erittäin vaikea nähdä tapahtuvan, kun käynnissä on eskalaatio, jossa Venäjällä on ase Ukrainan ohimolla: 100 000 sotilasta lähellä rajaa ja mahdollisuus kaksinkertaistaa se määrä hyvin lyhyessä ajassa, Blinken sanoi ABC-kanavan This Week -ohjelman haastattelussa.

Ennen lähtöään Geneveen Rjabkov sanoi, että Venäjä ei tule antamaan mitään myönnytyksiä.

– Ne (myönnytykset) ovat täysin poissuljettuja. Olemme hyvin pettyneitä viime päivien signaaleihin sekä Washingtonista että Brysselistä.

Lue lisää:

Source Link yle.fi