Banner Before Header

Arkea maailmalta: Nairobissa pimeä tulee aina iltakuudelta – eikä sen jälkeen ulos ole enää asiaa

Ensimmäinen pimeä yöni Afrikassa oli ikimuistoinen. Siitä on pian 40 vuotta, jalkani olivat juuri koskettaneet ensimmäistä kertaa Afrikan maaperää.

Olimme lentäneet koleasta Amsterdamista Ghanan pääkaupungin Accran kostean kuumaan iltaan. Lentokentän sekamelskasta, lahjuksia pyytävistä “viranomaisista” ja kaikilta puolilta lähelle tulevista “Hello Mister!”-auttajista ja taksikuskeista olimme selvinneet turvaan Legonin rauhalliselle yliopistoalueelle.

Sirkat sirittivät, istuimme matkakumppanini Timon kanssa himmeän ulkovalon alla rinkkojemme päällä, jonkin satunnaisen hallintorakennuksen seinustalla. Paikallinen oppaamme oli lähtenyt etsimään ystäviään, joiden luona voisimme yöpyä.

Yö oli sysimusta ja yritimme saada sydämenlyöntejämme tasaantumaan lentokentän sekamelskan jäljiltä.

Ja sitten ne nuoret sydämet melkein pysähtyivät. Pimeydestä astui esiin hahmo. Liki kaksimetrinen ghanalainen mies lähestyi mitään puhumatta. Pysähtyi eteemme. Kumartui lähemmäs. Toi kasvonsa sieltä ylhäältä melkein meihin kiinni… ja sanoi:

– Relax brothers, eli rentoutukaa, veljet.

Se oli ehkä paras neuvo, mitä ikinä olen saanut siitä, miten Afrikassa kannattaa olla.

Olemme nyt asuneet Nairobissa puolitoista kuukautta, ja elämme aivan toisenlaisen ohjeen kanssa:

– Pimeällä et kävele ulkona.

Tämä sanotaan tosissaan. Et lähde kuuden jälkeen käymään lähikaupassa, vaikka sinne on vain vajaa sata metriä vartioidulta portilta. Et kävele ravintolasta kotiin. Jos ajat autoa pimeällä ja joku viittilöi pysähtymään tai auttamaan, niin ennemmin ajat ihmisen yli kuin pysähdyt.

Vihreämekkoinen nainen seisoo selin kameraan öisen kadun varren jalkakäytävällä, autoja tulee vastaan, vieressä vihreä autokorjaamon mainostaulu.
Öinen Ojijo Road ei näytä vaaralliselta. Mutta täällä ei pidä kävellä. Pasi Toivonen / Yle

Minut on lähetetty tänne tapaamaan ihmisiä, ei pelkäämään eikä rakentamaan pelkoa. Olen aikaisemmilla reissuillani Nairobissa mennyt alueille, jotka “ovat liian vaarallisia”, jonne “valkoisen miehen ei kannata mennä”. Ja hyvin on käynyt, joka kerta.

Nairobin köyhillä alueilla asuu satoja tuhansia tai miljoonia ihmisiä, jotka haluavat elää arvokkaasti ja päästä elämässään eteenpäin. Siitä Nairobissa on kysymys. Ei siitä, että ihmiset Kiberassa, Kawangwaressa tai Eastleighissä vaanisivat minua, kännykkääni ja rahojani.

Nairobi on eläväinen viiden miljoonan ihmisen suurkaupunki. Nairobilaiset ovat avoimia ja ystävällisiä. Kun ottaa katsekontaktin, saa miltei poikkeuksetta hymyn ja tervehdyksen, niin miehiltä kuin naisilta, lapsilta kuin vanhuksilta.

Mutta silti.

Menen suomalais-espanjalais-kenialaisen ystäväni Juanin (Real Madrid) kanssa katsomaan Mestarien liigan loppuottelua K1-yökerhoon. Se sijaitsee samalla kadulla kuin ensimmäinen Nairobin kotimme.

Ojijo Road on iltaisin rauhallinen, matkaa vartioidulta kotiportilta yökerholle on vain parisataa metriä.

– Haen sinut taksilla.

Ennen peliä ei ole vielä edes kunnolla pimeä, mutta Juan ei anna periksi. Kun peli on ohi ja Realin voittoa tovi juhlittu, hän työntää minut uudelleen taksiin.

Minusta tuntuu, että veljet eivät nyt oikein ole rentoutuneita.

Näen siinä edessäni pätkän tuttua katua, liikkeellä on vain joitakin muita pelistä kotiin kulkevia, joiden kanssa juuri juhlimme yhdessä. Mutta ei, taksilla mennään.

– Tähän ei saa tottua. Ei saa mennä jalan vaikka olisi vain ihan lyhyt matka ja tuttu reitti. Olen asunut täällä 15 vuotta, enkä ole tästä tinkinyt. Eikä minulle ole koskaan sattunut mitään, Juan sanoo painokkaasti.

Öinen kuva Kenian pääkaupungista Nairobista, autoja ja jalankulkijoita liikenneympyrässä, kuva otettu ylhäältä
Westladsin kauppakeskusta Nairobissa on päivisin kuohuvan vilkas. Iltaisin väkeä on paljon vähemmän ja ohje uudelle nairobilaiselle on: ota taksi. Pasi Toivonen / Yle

Pimeys laskeutuu päiväntasaajalla aina kuuden ja seitsemän välillä. Sen jälkeen Nairobissa on käytännössä voimassa varovaisuudesta, pelosta tai järkisyistä julistettu, vapaaehtoinen ulkonaliikkumiskielto. Ainakin vähänkin varakkaampien on pysyttävä sisätiloissa.

Puolet vuorokaudesta ulkonaliikkumiskiellossa? Ei iltalenkkejä? Ei kävellen salilta tai kaupasta kotiin? Haluanko sellaista elämää?

Aamulla lehdet kertovat paikallisesta miehestä, joka lähti Realin ja Liverpoolin pelin jälkeen baarista kotiin kävellen, hivenen humalassa ja rennolla mielellä. Hänet ryöstettiin ja hakattiin pahasti, paikalle osunut poliisi ampui yhden ryöstäjistä kuoliaaksi.

Jään miettimään. Sanonko kahden vuoden päästä, että en ole tinkinyt turvallisuudestani, en ole kävellyt pimeällä – eikä minulle ole sattunut mitään.

Vai olenko noudattanut pitkän ghanalaisen vuosikymmenten takaista neuvoa ja vähän rentoutunut?

Lue lisää Afrikan-kirjeenvaihtajalta:

Hannan Shah, 19, pelaa miesten kanssa Itä-Afrikan ainoassa jääkiekkojoukkueessa: ”Haluan vielä joskus edustaa Keniaa olympialaisissa”

Ukrainan sota on ajanut Kenian Uber-kuljettajat ahdinkoon – Elizabeth Wanjiru ryhtyi taksikuskiksi pakon edessä, kun mies kuoli koronaan

Source Link yle.fi