Arto Satonen oli kansan­edustajien tulo­kuningas – Pirkka-Pekka Petelius kakkonen

Eduskunnan tulokuningas oli viime vuonna kansanedustaja Arto Satonen (kok), jolle kertyi eniten tuloja nykyisistä kansanedustajista.

Satosen ansiotulot olivat suurin piirtein ennallaan toissa vuoden tasolla, mutta verotettavat pääomatulot nousivat yli kolminkertaisiksi.

Satonen sai tuloja viime vuonna yhteensä hieman reilut 357 000 euroa, joista pääomatuloja oli lähes 254 000 euroa. Vuotta aiemmin päätulojen summa jäi noin 79 000 euroon.

Kansanedustaja kertoo tilanteen johtuvan siitä, että kaksi yritystä, joissa hän ollut omistajana, on purettu. Tällöin niissä ollutta varallisuutta on tullut verotuksen piiriin. Viime vuonna Satosella oli verotettavia pääomatuloja lähes 254 000 euroa, kun vuotta aiemmin summa jäi noin 79 000 euroon.

– Purkamisten osuus pääomatulojen summasta on noin kaksi kolmasosaa. Muut tulot ovat ennallaan, Satonen sanoo STT:lle.

Toinen yrityksistä on ollut kiinteistö- ja toinen sijoitusyhtiö. Lisäksi Satonen on eduskunnan sidonnaisuusilmoituksissa kertonut omistavansa lähes 75 hehtaaria metsää eri puolilla Suomea. Hän omistaa myös toistakymmentä sijoitusasuntoa, kotikaupunkinsa Sastamalan ohella muun muassa Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa.

Arkadianmäen tulokuninkaaksi nouseminen ja esimerkiksi Jokerien entisen omistajan Harry Harkimon ohittaminen ei Satosen mukaan ”herätä sillä tavalla hirveästi ajatuksia”.

– Mulla on ollut koko ajan perheyritystoimintaa eduskuntatyön ohella ja oli yritystoimintaa jo ennen kuin tulin eduskuntaan.

Harkimo oli vuonna 2019 eduskunnan tulokuningas. Viime vuoden verotietojen pohjalta hän on nyt neljänneksi eniten edustajista tienannut.

Hänelle kertyi verotettavia ansio- ja pääomatuloja lähes 215 000 euroa.

Toiseksi eniten kansanedustajista tienasi näyttelijä, kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr) Hän sai verotettavia ansiotuloja reilun 215 000 euron edestä. Verotettavaa pääomatuloa hänelle ei kertynyt.

Kolmantena kärjessä oli perussuomalaisten kansanedustaja Jouni Kotiaho Jämsästä. Hän sai myös reilun 215 000 euron edestä tuloja. Näistä reilut 30 000 euroa oli pääomatuloja ja loput ansiotuloja.

Kotiaho omistaa kuljetusalan yrityksen.

Lue lisää: Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta!

Source Link is.fi