Banner Before Header

Astroworld-festivaalilla kuoli 10 ihmistä – tällaisia murhenäytelmiä suurtapahtumissa on vuosien saatossa nähty

Astroworldin murhenäytelmä palautti mieleen takavuosien tragediat suurtapahtumissa.

Yhdysvalloissa Houstonin NPR Parkissa järjestetyssä Astroworld-festivaalissa kuoli kahdeksan ihmistä marraskuun alussa. Uhriluku nousi kuitenkin vielä tapahtuman jälkeen kymmeneen menehtyneeseen.

Travis Scottin konserttiin Astroworld-festivaaleilla osallistuneet Isaac Hernandez, Mathias Coronel ja Jesus Martinez NRG Parkin alueella olevan muistolehdon luona. Kuva: Thomas Shea / AFP

Onnettomuudet tapahtuivat, kun yleisömassa alkoi vyöryä kohti lavaa räppäri Travis Scottin keikan aikana perjantai-iltana. Nuorin uhri oli 14, vanhin 27. Yleisöä oli yhteensä noin 50 000 henkeä.

Texasin murhenäytelmä ei ollut laatuaan ensimmäinen. Klubeilla, areenoilla ja festivaaleilla on yli puolen vuosisadan aikana nähty tuhoisia tulipaloja ja hengenvaarallisia tungoksia. Moni murhenäytelmä on osunut joulukuulle.

Joulukuu 2016: Ghost Ship -festivaali Oakland, USA. 36 kuollutta

Ghost Ship -tapahtuman uhrien muistoksi tuotuja kynttilöitä, kukkia ja kortteja Fruitvalen asuinalueella Oaklandissa joulukuussa 2016. Kuva: Ryan McNulty

Kalifornian Oaklandissa järjestetyssä elektronisen musiikin tapahtumassa kuoli 36 ihmistä joulukuussa 2016. Tapaus huomioitiin laajalti Suomessa, sillä uhrien joukossa oli 32-vuotias suomalainen nainen.

Musiikkitapahtuma järjestettiin vanhassa varastorakennuksessa Fruitvalen asuinalueella 2. joulukuuta. Paikka toimi kommuunina sekä epämääräisenä tapahtuma-areenana nimellä Ghost Ship.

Kompleksi oli rakennettu 1930, ja sen käyttäminen asuin- ja tapahtumatilana oli laitonta. Vanhassa rakennuksessa ei ollut palovaroittimia tai sammutusjärjestelmää, ja sähköongelmista oli raportoitu useasti.

Danielle Bourdeaux suri Ghost Ship -festivaaleilla kuolleita ystäviään Oaklandin Fruitvaleen pystytetyllä muistopaikalla 5. joulukuuta 2016. Kuva: Lucy Nicholson

Kohtalokkaana yönä Ghost Shipissä järjestettiin house-musiikin tapahtuma, jossa esiintyi 100% Silk -levy-yhtiön artisteja. Yleisöä saapui paikalle vajaat sata. Tuli syttyi ennen puolta yötä ja eteni räjähdysmäisesti tilasta toiseen. Palokunta oli paikalla kolmen minuutin kuluttua hätäpuhelusta, mutta raivoava inferno esti sisäänpääsyn sokkeloiseen rakennukseen.

– Paikka oli kuin labyrintti, Oaklandin palopäällikkö Teresa Deloach Reed kommentoi, kun katastrofin laajuus oli selvinnyt.

Ghost Shipin päävuokralaisena toiminut Derick Almena, 50, myönsi viime tammikuussa oikeudessa syyllistyneensä 36 kuolemantuottamukseen. Hän sai maaliskuussa 12 vuoden vankeustuomion.

Helmikuu 2003: Great White, The Station, Rhode Island, USA. 100 kuollutta.

Palomiehet tutkivat The Station -yökerhon jäännöksiä Rhode Islandin West Warwickissa palon jälkeisenä päivänä 2003. Kuva: C J Gunther

Yksi Yhdysvaltain konserttihistorian hirveimmistä turmista tapahtui The Station -yökerhossa Rhode Islandilla 20. helmikuuta 2003.

1980-luvulla suurta suosiota nauttinut Great White esiintyi klubilla uudella kokoonpanolla ja veti paikan täyteen. Konsertin alkaessa yhtyeen kiertuemanageri laukaisi pyrotehosteet, jotka sytyttivät lavaa ympäröivät seinät ja tulenarat akustiikkalevyt.

Palo leimahti täyteen roihuun minuutissa, ja myrkylliset palokaasut täyttivät klubin kahdessa. 100 ihmistä kuoli ja yli 200 sai eriasteisia palovammoja. Myös yhtyeen kitaristi Ty Longley kuoli liekkeihin.

Kiertuemanageri sai 15 vuoden vankeustuomion 2006. Hän pääsi ehdonalaiseen, ja vapautui 2011. Myös yökerhon omistajat saivat vankeustuomiot.

Kesäkuu 2000: Pearl Jam, Roskilde Festival, Tanska. 9 kuollutta.

Fanit osallistuivat muistotilaisuuteen Roskildessa 7. heinäkuuta 2000 Pearl Jamin keikalla kuolleiden muistoksi. Kuva: Reuters Photographer

Yhdeksän ihmistä tallautui hengiltä amerikkalaisbändi Pearl Jamin keikan aikana Roskilden festivaaleilla. Bändi esiintyi päälavalla perjantaina 30. kesäkuuta, ja alueelle oli pakkautunut arviolta 50 000 fania.

Roskildessä oli satanut rankasti ja maa oli mutainen ja liukas. Pearl Jamin aloittaessa tuhannet syöksyivät lavaa kohti ja monet jäivät ryntääjien jalkoihin.

Kahdeksan nuorta miestä tukehtui kuoliaaksi ja yhdeksäs kuoli sairaalassa viisi päivää myöhemmin. Uhrit olivat iältään 17–26-vuotiaita. Pearl Jam peruutti Roskilden jälkeen loput Euroopan-kiertueestaan.

Ambulanssi saapumassa Roskilden festivaalialueelle myöhään heinäkuun 30. päivän iltana 2000. Kuva: Reuters Photographer

Yhtyeen jäsenet kertovat tavanneensa uhrien omaisia myöhempinä vuosina ja jopa tutustuneet osaan heistä. Bändi julkaisi murhenäytelmän vuosipäivänä 2020 tiedotteen, jossa he pyysivät tapahtunutta anteeksi.

– Kaikki epäonnistuivat siinä, mitä olisi pitänyt tehdä edeltävinä tunteina ja tragediaa seuranneina päivinä, Pearl Jamin kitaristi Stone Gossard kirjoitti.

– Epäonnistujia olivat festivaali, media ja me.

Elokuu 1988: Monsters of Rock, Donington Park, Britannia. 2 kuollutta.

Kaksi kuoli Monsters of Rock -festivaaleilla Castle Donington Racewayllä Iso-Britannian Derbyshiressä elokuussa 1988. Monsters of Rockia ei tapahtuneen vuoksi järjestetty seuraavana vuonna. Kuva: Mirrorpix/Getty Images

Vuosittainen heavy metal -festivaali Monsters of Rock järjestettiin 1988 suurempana kuin aikaisemmin. Donington Parkiin ahtautui 107 000 fania katsomaan pääesiintyjä Iron Maidenia ja nimekästä lämmittelybändien katrasta, Kissiä, David Lee Rothia, Megadethia, Helloweenia ja kovassa nousussa ollutta Guns N’ Rosesia.

Konserttipäivänä satoi rajusti, ja alue muuttui mutavelliksi. Guns N’ Roses oli juuri julkaissut jättihittinsä Sweet Child O’ Mine, ja osanotto oli toisena soittaneen bändin kohdalla odotettua raivokkaampi.

Laulaja W. Axl Rose yritti saada yleisöä rauhoittumaan.

– Älkää h****tti tappako toisianne, hän huusi, ja bändi lopetti soittamisen useaan otteeseen varotoimenpiteenä.

18- ja 20-vuotiaat fanit jäivät kuitenkin yleisömassan tallomaksi ja heidät todettiin kuolleiksi paikan päällä. Bändi järkyttyi kuultuaan tragediasta. Viimeisenä soittaneen Iron Maidenin muusikoille kerrottiin vasta, kun konsertti oli päättynyt.

Joulukuu 1979: The Who, Cincinnati, USA. 11 kuollutta

Poliisi peitti The Whon konsertin ulkopuolella tapahtuneessa kaaoksessa kuolleen miehen ruumiin Riverfront Coliseum -areenan edessä 3. joulukuuta 1979. Kuva: Bettmann/ Getty Images

Vanhassa valokuvassa Riverfront Coliseum -areenan aulasta joulukuun katastrofin jälkeen näkyy pirstaleita, romua ja jätteitä. Tunnelma on pysähtynyt.

Brittiyhtye The Whon konserttiin 3. joulukuuta 1979 oli myyty 18 348 lippua. Numeroituja paikkoja ei ollut, ja yleisöä oli saapunut hyvissä ajoin osoitteessa 100 Broadway Street sijaitsevan areenan ulkopuolelle odottamaan ovien aukeamista.

Yhtäkkiä sisältä alkoi kuulua The Whon soittoa. Fanit luulivat, että bändi on aloittanut etuajassa ja alkoivat rynniä suljettuja ovia päin. Tosiasiassa kyseessä oli The Whon myöhäinen soundcheck. Lähellä ovia olleet ihmiset tallautuivat vauhkon massan jalkoihin tai puristuivat areenan ovia vasten.

11 menetti henkensä ja 26 loukkaantui. Myöhemmin kävi ilmi, että areenan ovista vain muutama oli käytössä koko illan aikana johtuen ammattiliittojen asettamista rajoitteista ja pelosta, että yleisö yrittäisi livahtaa lipunmyynnin kääntöporteista ilmaiseksi.

– Teimme kaikkemme suojellaksemme itseämme ja päästäksemme eteenpäin, sillä jalkamme olivat ilmassa, kaaoksesta selvinnyt, tuolloin 17-vuotias John Hutchins kertoi NPR:lle 2019.

Katastrofin jälkeen Yhdysvalloissa siirryttiin numeroitujen paikkojen käyttöön suurissa konserteissa.

Joulukuu 1969: Rolling Stones, Altamont, USA. 4 kuollutta

Neljä kuoli The Rolling Stonesin tähdittämän ilmaiskonsertin kaaoksessa Kalifornian Livermoressa joulukuussa 1969. Fani löi Rolling Stonesin Mick Jaggeria kasvoihin juuri ennen pääesiintyjän keikan aloitusta. Kuva: MVPhotos

1960-luvun hippikausi sai verisen päätöksen Kalifornian Livermoressa Suomen itsenäisyyspäivänä 1969.

The Rolling Stonesin tähdittämän ilmaiskonsertin järjestyksenvalvojiksi oli palkattu Helvetin Enkelit -moottoripyöräkerhon jäseniä. Joidenkin tietojen mukaan jengiläisiä oli suositellut samalle keikalle buukattu Grateful Dead.

Hankalien liikenneyhteyksien päässä sijaitsevalle Altamont Racewaylle saapui 6. joulukuuta jopa 300 000 katsojaa. Kahnaukset Oaklandin Hell’s Angelsien kokelaista koostuvien järjestysmiesten kanssa alkoivat välittömästi.

Lisäksi joko alkoholin, LSD:n, amfetamiinin tai kaikkien yhteisvaikutuksen alaisena ollut yleisö rähinöi keskenään. Paikalliset punaniskat kävivät hippien kimppuun ja Helvetin Enkelit paiskoivat yleisöä oluttölkeillä oman bussinsa katolta.

Turvavartijoiksi pestatut Helvetin enkelit -moottoripyöräkerhon jäsenet kävivät yleisön kimppuun konsertin aikana. Kuva: LFI/Avalon red / Avalon / MVPhotos

Kaaoksen arkkitehtinä ollut Grateful Dead perui keikkansa kokonaan. Jefferson Airplanen laulaja Marty Balin sai nyrkistä hypättyään yleisön joukkoon ja menetti tajuntansa. Fani löi Rolling Stonesin Mick Jaggeria kasvoihin juuri ennen pääesiintyjän keikan aloitusta.

Rolling Stonesin päästyä seitsemänteen kappaleeseen Under My Thumb, huumeista sekaisin ollut katsoja Meredith Hunter juoksi lavaa kohti ase kädessä. Alan Passaro -niminen Enkeli puuttui tilanteeseen iskemällä 18-vuotiasta puukolla kaulaan.

Hunter kuoli elvytysyrityksistä huolimatta Racewaylle. Konsertissa kuoli myös kolme muuta miestä; kaksi jäi auton alle nukkuessaan makuupusseissa ja yksi hukkui sadetusojaan.

Lähteet: CBS News, Rolling Stone, NPR, CNN

Source Link is.fi