Auto ajoi väki­joukkoon Berliinissä – ainakin 1 kuollut, kuljettaja 29-vuotias

Saksalaismedian mukaan yksi ihminen on kuollut Berliinin länsiosassa tapahtuneessa yliajossa. Loukkaantuneiden tarkka lukumäärä on toistaiseksi epäselvä.

Reuters ja Bild kertovat, että viranomaisten mukaan loukkaantuneita olisi yli tusina. Aiemmin Reuters uutisoi noin 30 loukkaantuneesta.

Tilanne sattui puoli kahdentoista aikaan aamupäivällä Suomen aikaa.

Tapahtuman syy on epäselvä. Poliisin mukaan vielä ei ole tiedossa, oliko kyseessä onnettomuus vai tarkoituksellinen teko. Auton kuljettaja on poliisin mukaan otettu kiinni tapahtumapaikalla.

Tapahtumapaikka sijaitsee ostoskadulla Charlottenburgin alueella Berliinin keskustan länsiosassa. Paikallisten tiedotusvälineiden tietojen mukaan auto ajoi jalkakäytävälle ja törmäsi ohikulkijoihin ajaen lopulta näyteikkunaan.

Saksalaisen Bildin mukaan tilanne tapahtui Breitscheidplatzin lähistöllä, ja kuljettaja ajoi pientä hopeanväristä Renault Clio-henkilöautoa.

Muun muassa saksalainen Tagesspiegel-lehti uutisoi, että poliisin mukaan kuljettaja on 29-vuotias mies. Ohikulkijat pitivät häntä aluksi kiinni ja luovuttivat viranomaisille, Bild kertoo.

Kuollut henkilö oli Bildin mukaan opettaja, joka oli alueella oppilaidensa kanssa.

Reuters TV näyttää paikalla suuren määrän ambulansseja ja pelastustyöntekijöitä. Pelastusviranomaisten mukaan paikalle lähetettiin noin 130 pelastustyöntekijää.

Reuters kertoo, että välikohtaus tapahtui Berliinissä lähellä paikkaa, jossa tapahtui väkivaltainen hyökkäys joulukuussa 2016, kun mies ajoi rekan väkijoukkoon joulumarkkinoilla. Vuoden 2016 iskussa kaksitoista ihmistä kuoli ja 70 loukkaantui.

Ainakin yksi on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut auton ajettua väkijoukkoon Berliinissä.

Suomalainen Asmo Nupponen kertoo havahtuneensa Berliinin sekasortoon poistuttuaan aamulla hotellista. Hän näki taivaalla helikoptereita ja kuuli pillien soivan.

– Satuimme aivan samalle kulmalle. Katu on nyt suljettu ja täynnä hälytysajoneuvoja. Ambulansseja menee ja tulee. Poliisit ovat täydessä mellakkavarustuksessa ympäri aluetta, Nupponen sanoo Ilta-Sanomille.

Nupposen mukaan paikan päällä kenelläkään ei vaikuta vielä olevan tietoa tapahtuneen kokonaisvahingoista. Hän matkusti itse kaupunkiin turistina katsomaan saksalaisyhtye Rammsteinin keikkaa.

Paikalla ollut silminnäkijä Frank Vittchen kertoi uutistoimisto AFP:lle istuneensa läheisen suihkulähteen äärellä, kun kuuli suuren kolahduksen ja näki ihmisen lentävän ilman halki.

Hänen mukaansa auto ajoi ”kovaa vauhtia jalkakäytävälle eikä jarruttanut”.

–  Kaikki tapahtui niin nopeasti, Vittchen kuvaili.

Source Link is.fi