AY-pomot: Palkkamalttia ei voi ostaa veronkevennyksillä – ”Kolmen prosentin korotus kuulostaa kovin alhaiselta”, sanoo kuljetusliitto AKT:n johtaja

Syksyn palkkaneuvotteluihin sukelletaan tilanteessa, jossa korkea inflaatio on syönyt jo pitkään palkansaajien ostovoimaa.

Paineet palkkojen korottamiseen ovat työntekijäleirissä siksi korkealla. Asetelma neuvottelujen käynnistyessä on muutoinkin erikoinen.

Perinteinen palkankorotustason määrittäjä on vientiteollisuus, jossa ollaan juuri istumassa neuvottelemaan ensi vuoden palkoista. Mutta viime keväänä kunta-alan työntekijät tekivät lakkojen voimalla sopimuksen, joka takaa kuntatyöntekijöille viideksi vuodeksi noin prosentin vienti- ja kuljetusalaa korkeamman palkankorotuksen, olkoon tuo korotus mikä tahansa.

Työnantajat vaativat palkkamalttia ja myös demarivetoinen hallitus on liittynyt kuoroon: Jos inflaatio johtaa korkeisiin palkkavaatimuksiin vientialoilla ja kun kuntatyöntekijät saavat vielä prosentin päälle, yritysten kilpailukyky kärsii ja inflaatiokin voi riistäytyä entistä pahemmaksi.

Lisäksi hoitajaliitot Tehy ja Super käyvät edelleen erillistaisteluaan saadakseen muuta kuntasektoria huomattavasti tuntuvammat korotukset viideksi seuraavaksi vuodeksi.

Budjettiriiheen valmistautuva valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on esittänyt jo useampaan kertaa ajatuksen tuloverojen keventämisestä, jos palkansaajat tyytyvät maltillisiin korotuksiin. Esitys ei saa tukea Ylen haastattelemilta työmarkkinajohtajilta.

AKT:n Kokko: Veroale ei voi korvata palkankorotuksia

Ärhäkkänä tunnettu Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT katsoo, ettei tuloverojen alentaminen ole valtion velkaantuessa ylipäätään kovin hyvä idea.

– Tuloveron alennus ei ole meidän listalla ykkösenä eikä kakkosena, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.

Mutta voiko tuloveronalennuksella ostaa teiltä palkkamalttia?

– Ei voi.

Kokon mukaan AKT lähtee neuvottelemaan palkankorotuksesta, joka korjaa inflaation heikentämää ostovoimaa. Ensi vuodeksi inflaation on Suomessa ennakoitu asettuvan kolmen prosentin tienoille.

Mutta Kokon mukaan syksyn palkkakierroksella tulisi kompensoida myös kuluvana vuonna menetettyä ostovoimaa. Eurostatin tilastoissa Suomen inflaatio oli heinäkuussa 7,9 prosenttia. Palkat nousevat tänä vuonna pari prosenttia.

Jos inflaatio on ensi vuonna se kolme prosenttia, onko kolmen prosentin palkankorotus ensi vuodeksi riittävä?

– Sanotaan näin, että 3 prosenttia tuntuu tällä hetkellä kovin alhaiselta, Kokko vastaa.

Kokko sanoo kunta-alan palkkaratkaisun osoittavan, että työtaisteluilla palkansaajat voivat saada aikaan hyvän sopimuksen. Siksi myös AKT valmistautuu lakkoaseen käyttöön, jos tilanne niin vaatii.

Kokon mukaan palkkavaatimus voisi laskea, jos kiky-sopimuksessa aikanaan palkansaajien kontolle siirretyt sosiaaliturvamaksut palautettaisiin työnantajan maksettaviksi. Tämän toiveen työnantajat tosin tyrmäävät.

Tehyn Rytkönen: Veroale voisi pahentaa kriisiä

Myös hoitajajärjestö Tehyn Millariikka Rytkönen torjuu tuloverojen alentamisen ratkaisuna palkkakierroksen ongelmiin.

– Miten valtiovarainministeri ajattelee veroalen ratkaisevan hoitajapulan tai sote-alan kriisin? Veroalehan koskettaisi kaikkia ihmisiä. Se ei millään tavalla ratkaise silloin hoitoalan alipalkkausta, Rytkönen sanoo.

Millariikka Rytkönen
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo, että veronkevennykset sopivat poikkeuksellisen huonosti hoitoalan kriisin ratkaisemiseen.Mikko Ahmajärvi / Yle

Tehyn ja Superin vaatimus on edelleen viisivuotinen palkkaohjelma, jolla niiden jäsenten palkkoja nostettaisiin 3,6 prosenttia vuosittain yli vienti- ja kuljetusalojen määrittämän yleisen palkankorotuslinjan.

– Meidän ala tarvitsee täsmätoimia, lisäbudjetointia, rohkeasti rahan laittamista siihen, että palkat ja työolot saadaan kuntoon. Tämä veronkevennyskeskustelu on todella erikoinen tässä kohtaa. Me emme saisi vaarantaa julkisen sektorin rahatilannetta.

Rytkönen uskoo vakaasti asiaansa, vaikka jopa pääministeri Sanna Marin (sd.) on julkisesti toivonut hoitajien tyytyvän muun kunta-alan saamiin korotuksiin. Myös muut palkansaajajärjestöt ovat ärsyyntyneet hoitajien irtiotosta.

Rytkönen sanoo kuitenkin olevansa luottavainen, että hoitajapulan nahoissaan tuntevat kansalaiset tukevat Tehyn ja Superin tavoitteita. Työtaistelutoimena väläytettyjen joukkoirtisanoutumisten aikataulusta Rytkönen ei halua sanoa vielä mitään.

Teknologiatyönantajat: Veroratkaisut eivät kuulu työmarkkinapöytään

Verohuojennukset kelpaavat yleensä työnantajaleirille hyvin. Mutta valtiovarainministeri Saarikon viestit palkkakierroksen tukemisesta veronalennuksilla saa myös Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtajan Jarkko Ruohoniemen kurtistamaan kulmiaan.

– Valtiovalta tekee itse finanssipoliittiset ratkaisut ja arvioi samalla toki kokonaistilannetta. Sitten me, yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa pidetään huolta näistä palkkaratkaisuista. Nämä pidetään erillään ja niitä on turha koplata missään vaiheessa, Ruohoniemi sanoo.

Jarkko Ruohoniemi  Helsingin etelärannassa.
Teknologiateollisuuden työnantajien Jarkko Ruohoniemi katsoo, ettei verokeskustelu kuulu työmarkkinapöytiin.Rinna Härkönen / Yle

Valtiovarainministeriö on kuitenkin järjestänyt tapaamisia työmarkkinaosapuolten kanssa. Ylen tietojen mukaan ensimmäisiä keskusteluja jo käydään ja ne jatkuvat ensi viikolla.

– On tärkeää vaihtaa tietoa, ajatuksia ja käydä vuoropuhelua. Kysymys on siitä, että me emme voi menettää kilpailukykyämme, ministeri Annika Saarikko sanoi tiistaina Ylelle.

Ruohoniemen mielestä olisi virhe ryhtyä inflaation kanssa kilpajuoksuun korottamalla palkkoja. Hän vaatii haastavista lähtökohdista huolimatta kustannuskilpailukyvyn säilyttävää sopimusratkaisua, mutta ei suostu spekuloimaan mahdollisilla korotusprosenteilla.

Teknologiateollisuudessa ymmärretään inflaation ja myös kunta-alan sopimuksen aiheuttavan paineita palkansaajien neuvottelijoille. Ruohonimen mukaan Eurooppa on kuitenkin matkalla taantumaan Yhdysvaltain vanavedessä ja tilanteesta tulee kärsimään myös vientivetoinen Suomi.

Lisäksi julkisen sektorin nousevat palkat heijastuvat kustannusten kasvuna myös vientiyrityksiin, Ruohoniemi sanoo.

– Siksi tästä kustannuskilpailukyvystä täytyy pitää nyt huolta. Tässä on yhteensovittamista palkansaajien kanssa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 10. elokuuta kello 23:een saakka.

Lue lisäksi:

Budjettipäällikkö Niemelä väläyttää Ylen haastattelussa määräaikaista korotusta lapsilisiin – maltillinen palkkaratkaisu edellytys tuloveroalelle

Veronmaksajien keskusliiton Lehtinen: ”Ihan pieni veroporkkana ei riitä maltilliseen palkkaratkaisuun”

Ekonomistit torjuvat poliitikkojen ehdottamat veronkevennykset: hinnat voisivat nousta entisestään ja huippurikkaat hyötyä

Valtiovarainministeri Saarikko pitää ansiotulojen ja työeläkkeiden veronkevennyksiä varteenotettavana vaihtoehtona – muistuttaa samalla palkkamaltista

Source Link yle.fi