Britanniassa paisuva vetoomus vaatii Tony Blairilta ritariutta pois: ”kaikista vähiten mitään julkista kunnianosoitusta ansaitseva henkilö”

Britanniassa entisen pääministerin Tony Blairin ritarikunnan jäsenyyden poistoa ajava vetoomus on kerännyt alle viikossa yli miljoona allekirjoitusta.

Change.org-verkkosivulla julkaistun vetoomuksen aloittanut Angus Scott kirjoittaa perusteluissaan, että Blair on ”aiheuttanut korjaamatonta vahinkoa sekä Yhdistyneen kuningaskunnan perustuslaille että yhteiskunnan rakenteelle”. Lisäksi Scott sanoo Blairin olevan henkilökohtaisesti vastuussa lukemattomien viattomien siviilien ja sotilaiden kuolemista useissa konflikteissa.

– Jo pelkästään tämän vuoksi hänet olisi asetettava vastuuseen sotarikoksista, vetoomustekstissä lukee.

Kuningatar Elisabet julkisti vuodenvaihteessa liittävänsä Blairin sukkanauharitarikunnan jäseneksi. Sukkanauharitarikunta on ritarikunnista korkea-arvoisin.

Vetoomuksessa esitetyt syytökset viittaavat Britannian osallisuuteen Irakin sodassa Blairin ollessa pääministerinä. Britannia lähti vuonna 2003 mukaan Yhdysvaltain johtamaan Irakin vastaiseen hyökkäykseen, jonka perusteeksi esitettiin Irakin joukkotuhoaseiden muodostama uhka. Vuonna 2016 julkaistun raportin mukaan uhka esitettiin varmuudella, jolle ei ollut perusteita, ja tilanteessa olisi ollut myös rauhanomaisia vaihtoehtoja.

Blair oli Britannian pääministeri vuosina 1997–2007. Hänen johdollaan työväenpuolue voitti kolmet parlamenttivaalit.

Blairia on Irakin sodan jälkipyykissä syytetty valehtelusta. Irak-raportin mukaan Blair oli luvannut tukea Yhdysvaltain silloista presidenttiä George W. Bushia Irakin vastaisissa toimissa jo 2002, kun virallinen päätös sotaan lähdöstä tehtiin vasta seuraavana vuonna. Blair on jälkikäteen sanonut toimineensa hyvässä uskossa ja maan etua ajatellen.

Vetoomuksen aloittanut Scott on toista mieltä. Tekstissä hän kutsuu Blairia ”kaikista vähiten mitään julkista kunnianosoitusta ansaitsevaksi henkilöksi”.

Irakin sodassa kuoli kymmenientuhansien irakilaisten lisäksi lähes 200 brittisotilasta, joiden omaiset ovat niin ikään syyttäneet silloista pääministeriä.

Blairin kymmenvuotisesta historiasta muistetaan parhaiten juuri Irakin sota. Työväenpuolueen nykyinen johtaja, Bathin ritarikuntaan kuuluva Keir Starmer kuitenkin puolusti Blairia Good Morning Britain -ohjelman haastattelussa korostamalla, että tämä myös sai muun muassa korotettua kansallista minimipalkkaa ja teki paljon töitä Pohjois-Irlannin rauhanprosessin eteen. Starmer totesi kunnioittavansa vastakkaisia näkemyksiä mutta pitävänsä kunnianosoitusta perusteltuna.

Change.org ei ole virallinen kansalaisaloitesivusto, jollainen Britanniassa on myös käytössä. Allekirjoitusten suuri määrä ei siis vielä tarkoita, että minkäänlaisia toimenpiteitä asian suhteen on luvassa.

Source Link is.fi