Brittivakooja arvioi Putinin päätyvän pois vallasta lähi­kuukausina – tämä vallanvaihdosta seuraisi

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vallassa enää vain kolmesta kuuteen kuukautta, entinen vakooja Christopher Steele arvioi BBC:n tuoreessa haastattelussa. Steele perusti aika-arvionsa ”merkkeihin siitä, että (Putinin) terveys on pettämässä” ja, mikäli yhdysvaltalaiset ja brittilähteet ovat oikeassa, Putinista tulee ”työkyvytön” siinä ajassa.

Steelen mukaan etenkin sitten, kun lännen energiapakotteet ovat alkaneet kunnolla purra, Putinin päivät ovat ”luetut”.

Jo viikkojen ajan on spekuloitu sillä, että Putin olisi vakavasti sairas, ja että valtakamppailu Kremlissä on jo alkanut.

Venäjän presidentin viimeaikaiset esiintymiset, joissa hänet on nähty muun muassa viltti lämmittämässä jaloillaan tai pitämässä kiinni pöydästä, ovat lisänneet huhuja entisestään. Huhtikuussa Putin tapasi puolustusministeri Sergei Shoigun (oik.) Moskovassa.

Kreml on kiistänyt huhut Putinin terveysongelmista. Myös asiantuntijat ovat toppuutelleet vetämästä liian nopeita johtopäätöksiä, mutta huhumylly ei ole laantunut.

– Huhut kyllä kertovat jostakin, mutta tulkinta on ihan mahdoton, pitkään Suomen Moskovan-suurlähettiläänä toiminut René Nyberg sanoo.

Nyberg ei halua enempää kommentoida spekulaatioita. Yksi asia on hänestä kuitenkin varmaa.

– Jos mietitään vallanvaihtoa Venäjällä, yksi asia on varmaa. Kun se tapahtuu, se tapahtuu yllättäen ja nopeasti, ja se on raju.

Entinen diplomaatti René Nyberg uskoo, että vallanvaihto Venäjällä olisi nopea ja raju.

Lue lisää: Putinin terveydentilasta leviää entistäkin hurjempia huhuja – Asiantuntija löytää 5 mahdollista selitystä

Yhtenä vaihtoehtona vallanvaihdolle on pidetty niin sanottua palatsivallankumousta, jossa Venäjän valtaeliitti päättäisi syrjäyttää Putinin.

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta pitää kuitenkin palatsivallankumouksen toteutumista epätodennäköisenä, sillä sellainen vaatisi paljon organisointia ja suunnittelua. Käihkön mukaan Venäjällä on useita kilpailevia turvallisuuselimiä, jotka estäisivät vallankaappauksen.

Käihkön mukaan myöskin kansan käynnistämä vallankaappaus on epätodennäköinen.

– Asiantuntijat ovat aika lailla yhtä mieltä siitä, että Putin on 20 vuotta pistänyt pystyyn valtakoneistoa, jossa alhaalta päin tuleva vallankumous ei ole mahdollista.

Jos Putin kuolisi presidenttinä ollessaan, valtaan nousisi Venäjän perustuslain mukaan presidentin sijaiseksi pääministeri Mihail Mishustin. Lain mukaan uudet vaalit pitäisi järjestää kolmen kuukauden aikana.

Muuten mahdollisesta kuoleman jälkeisestä ajasta tiedetään etukäteen vain vähän. Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro sanoo, ettei missään ole määritelty esimerkiksi sitä, onko kansallista suruaikaa tai, millaiset hautajaiset Putin saisi.

– Se riippuisi varmasti seuraajasta. Todennäköisesti Putinin kuolemaa seuraisi jonkinlainen vallan uudelleenryhmittely ja valtataistelu poliittisen eliitin keskuudessa.

– Ihan seuraajasta riippuisi sitten se, kuinka paljon hän haluaisi leimautua Putinin linjan jatkajaksi. Mitään perustuslaillista tai muuten lainsäädännöllistä määräystä valtiollisista hautajaisista ei ole. Mutta epäilemättä Putin saisi valtiolliset hautajaiset.

Tiedossa ei edes ole se, minne Putin haudattaisiin.

Neuvostoliiton johtajista neljä kuoli ollessaan vielä virassa: Josef Stalin, Leonid Breznev, Juri Andropov ja Konstatin Tshernenko. Kaikki saivat näyttävät, valtiolliset hautajaiset. Neuvostoliittoon julistettiin myös 3–5 päivän suruaika. Heidän hautansa löytyvät Kremlin muurin hautausmaalta, Punaisen torin laidalta.

Kun nykyisen Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin kuoli vuonna 2007, hänet haudattiin Novodevitshin hautausmaalle Moskovassa.

Putinin terveys on herättänyt spekulaatioita myös aiemmin. Kevään aikana huhumylly on kiihtynyt.

Kangaspuron mukaan pääministeri nousisi presidentin sijaiseksi myös siinä tapauksessa, että presidentti ei kykenisi enää hoitamaan työtään. Monimutkaisemmaksi asia tulee, jos presidentti ei itse haluaisi luopua vallasta.

– Olettaisin, että siinä tapauksessa valtaeliitin pitäisi erittäin laajalla kokoonpanolla ja yksimielisesti tehdä päätös vallan siirtämisestä, Kangaspuro pohtii.

Putin sanoi vuonna 2020, ettei aikonut seurata Neuvostoliiton johtajia, jotka kuolivat virassaan ilman, että olivat jättäneet selkeitä askelmerkkejä sujuvalle vallanvaihdolle, The Times on uutisoinut.

– Olisi erittäin huolestuttavaa palata tilanteeseen, joka meillä oli 1980-luvun puolivälissä, kun valtion johtajat pysyivät vallassa kuolemaansa asti ja jättivät viran varmistamatta tarvittavia olosuhteita vallan vaihtumiselle, Putin sanoi.

Tiedossa ei kuitenkaan ole, miten Putin on varautunut vallanvaihtoon.

Lue lisää: Uudet väitteet Putinin terveyden­tilasta leviävät – ”On ilmeistä, että hänellä on jotain peiteltävää”

Kreml on kiistänyt huhut Putinin terveysongelmista.

Jos Putin tavalla tai toisella luopuisi vallasta, ei se automaattisesti tarkoita, että Venäjästä tulisi demokratia ja Ukrainan sota loppuisi, Käihkö sanoo.

– Tällaista spekulaatiota on käyty sodan alusta lähtien. Minusta tuntuu siltä, että siinä on hirveästi toiveajattelua.

– Toivotaan, että tulee salamanisku taivaalta ja Putin poistuu kuvioista, ja sen jälkeen kaikki on hyvin.

Vaikka Putin häviäisi kuin taikaiskusta kuvioista, ei ole varmuutta, kenestä tulee seuraaja, Käihkö muistuttaa.

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö ei usko, että Putin syrjäytettäisiin vallankaappauksella.

Putinin seuraajiksi on julkisuudessa veikattu muun muassa puolustusministeri Sergei Shoigua, turvallisuusneuvoston sihteeriä Nikolai Patrushevia, FSB:n johtajaa Aleksander Bortnikovia ja ulkomaantiedustelupalvelun päällikköä Sergei Naryshkinia. He kaikki kuuluvat Putinin sisäpiiriin. Toisaalta seuraaja voisi olla myös joku nuorempi yllätysnimi.

Käihkön mukaan on mahdollista, että Putinin tilalle nousisi henkilö, joka on vielä nationalistisempi ja ulkopolitiikassa aggressiivisempi ja Venäjä voisi kääntyä entistä autoritaarisemmaksi. Silloin tilanne voisi pahentua paitsi Ukrainassa että myös Suomessa.

– Paranisiko vai pahenisiko tilanne? Putin on se paholainen, jonka me tunnemme, mutta emme tiedä, kuka on seuraaja, Käihkö pohtii vallanvaihdon seurauksia.

Source Link is.fi