Carol ei mahdu enää sänkyynsä – kaksi kotia paljastaa, miten siivottomuus riistäytyy käsistä

Kahlitsemattomat kaaoksen voimat ovat tehneet tuhojaan Amoksen ja Carolin kodeissa. Yksinasuvat brittiläiset tavaran ystävät ovat luovuttaneet järjestyksen suhteen, ja kasat ja ryökkiöt riistäytyneet käsistä. Kodeissa tuskin pystyy kävelemään.

He lähtivät mukaan Himohamstraajan sikolätti -ohjelmaan, koska he haluavat muutoksen koteihinsa.

Erityisen vaikea tilanne on Amokselle, jonka luokse tämän teini-ikäiset tyttäret Abi ja Olivia tulevat viikonloppuisin. Isän kodin sotkuisuus huolestuttaa tyttöjä, jotka eivät tahdo tulla keskelle kaaosta. Amos tietää, että sotkuinen koti voi sotkea heidän välinsä.

– Tyttäret ovat minulle kaikkein tärkeintä. Jos voisin näyttää puhtaan kodin, joka on siisti, ja johon voisi kutsua vieraitakin, se olisi todella hienoa, Amos sanoo.

Carolin, 60, elämä muuttui, kun hänen miehensä kuoli ja poika Kevin muutti kotoa.

– Tajusin vasta, kun Tony kuoli, että hän oli kulkenut perässäni ja laittanut tavaroitani paikoilleen, Carol kertoo.

– Minua hävettää, että taloni on niin sotkuinen. En voi luopua mistään, koska voin joskus tarvita sitä.

Amosin kotoa löytyy muun muassa 29 termos- ja vesipulloa. Hän kertoo shoppailleensa ikävään eron jälkeen. Carolin koti taas on kuin vaatelainaamo, ja monissa vaatteissa killuu vielä hintalappu.

Sekä Carol että Amos kertovat, miten ikävää on, kun vieraita ei kehtaa kutsua.

Amos ja Carol vaihtavat ohjelmassa koteja ja siivoavat lastensa kanssa kodit putipuhtaaksi. Ammattilaiset auttavat heitä niin järjestelyssä kuin siivoamisessa. Ammattisiivooja alleviivaa turhankin paljon, miten likaista nurkissa ja vessan lattialla on. Saastamässäilyä on melko paljon ohjelmassa.

– Järkyttävää, että joku voi elää tällaisen tavaramäärän keskellä. Luulin, että minä olen sotkuinen, Carol sanoo.

– Täyttä. Ihan täyttä. Erittäin täyttä, Amos kuvailee.

Omaa elämäänsä eläviä koteja ja niiden syitä käsitellään yksilön tasolla. Suurempaa kuvaa todella siivottomien kotien osalta ei dokumentissa raoteta. Siivottomiin koteihin liittyy usein monia elämänhallintaongelmia. Carol ja Amos ovat toki siivottomia, mutta eivät suinkaan ongelmallisinta ihmisryhmää. Samalla tavalla Supernanny Pia Penttala on sanonut, ettei hyvän mielen tv-ohjelmaan oteta perheitä, joilla oikeasti on isoja ongelmia.

Amoksen keittiö on tavaraa kukkuroillaan, eikä pöydän ääreen ole asiaa.

Dokumentti on rentouttavaa katsottavaa, kun järjestys valtaa kaaoksen. Kun jakaa kodin pienten lasten kanssa, tekee joskus mieli nostaa kädet ilmaan ja lopettaa loputon tuloksettomalta vaikuttava siivoaminen. Dokumentti todistaa, että ei kannata.

Aloita jostakin ja jaa työ pieniin kokonaisuuksiin, ammattijärjestäjä Kate sanoo dokumentissa.

Lopussa kiitos seisoo. Amos ja Carol ilahtuvat saapuessaan siisteihin koteihinsa.

– Katsokaa lattiaa! Koska meillä on ollut lattia? Amos sanoo.

Totta se on: kodissa on iso työ. Ja se kannattaa tehdä.

Himohamstraajan sikolätti, keskiviikkona 17.11. Jim klo 21.00 ja Ruutu-palvelussa.

Source Link is.fi