Banner Before Header

Carolina jyrää NHL:n kärjessä, mutta se ei riitä Sebastian Aholle: ”Kesällä olemme sarjan paras joukkue”

Paljon paremmin ei olisi voinut Carolina Hurricanesin kausi NHL:ssä liikkeelle lähteä. Neljän suomalaispelaajan edustama joukkue on voittanut kolmestatoista ensimmäisestä ottelustaan peräti yksitoista. Joukkue on voittanut eniten pelejä, päästänyt vähiten maaleja liigassa, tehnyt niitä kuudenneksi eniten ja sen maaliero +20 on koko NHL:n paras.

Rod Brind’Amourin joukkue toimii kuin rasvattu kone. Toisaalta mitään uutta tässä ei ole.

Menneellä kaudella Carolinan tilastorivit näyttivät kolmentoista ottelun jälkeen lähes identtisiltä. Tuolloin sen saldo tosin kirjattiin 10-3, nyt 11-2. Mitä tulee maalieroihin, erikoistilanteisiin ja lähes mihin tahansa osaan peliä, mikään ei tunnu juurikaan muuttuneen, vaikka joukkue itsessään koki muutamia merkittäviäkin muutoksia.

Maalivahtiosasto meni kokonaan uusiksi, kun seura hankki veräjäänsä vartioimaan Torontosta Frederik Andersenin ja Arizonasta Antti Raannan. Puolustuksesta lähti kiekollisen pelin maestro Douggie Hamilton (New Jersey), jota paikkaamaan tulivat Tony DeAngelo sekä Ethan Bear. Hyökkäyksen merkittävimmät uudet nimet ovat Jesperi Kotkaniemi ja Derek Stepan.

Etenkin keskikaista Carolinalla on äärimmäisen kova, jopa itäisen konferenssin kovin. Sebastian Aho, Vincent Trocheck, Jordan Staal ja Derek Stepan muodostavat keskustassa hirmuisen nelikon, jollaista ei juuri muilta joukkueilta löydy. Ei siis ole suuri ihme, että joukkue on edennyt voitosta voittoon.

Varakapteeni Aho on tyytyväinen joukkueen tekemiseen syyskaudella.

– Minulla on hyvä fiilis siitä, että on pystytty pelaamaan tosi tasaisesti. Floridalle hävittiin heikon avauserän vuoksi, mutta siihenkään ei jääty makaamaan, vaan voitettiin heti perään Tampassa. Saatiin heikompi putki heti poikki.

– Tämä joukkue on reagoinut tiettyihin haasteisiin hienosti, Aho sanoo Yle Urheilulle.

Näin Carolina on tehnyt oikeastaan jo pidempään. Kahden edellisen kauden osalta Hurricanes on NHL:n runkosarjan paras joukkue pisteprosenttien valossa. Hurrikaanilauma on raapinut itselleen yli 73 prosenttia tarjolla olleista pisteistä. Neljän edelliskauden osalta prosentti yltää 64:ään, mikä sekin riittää Tampan, Bostonin ja Washingtonin jälkeen sijalle neljä. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, ettei Carolinaa mitata enää runkosarjassa. Tasaista nousua eliittiin tehneen joukkueen ainoa mittari on pudotuspelit. Runkosarjamenestys ei riitä sen enempää kiekkoyhteisölle Raleigh’ssa kuin joukkueelle itselleenkään.

– Ei missään nimessä riitä, Aho linjaa.

– Nyt tuntuu, että ulkopuolelta on alkanut tulla sitä viestiä, että meillä on oikeasti mahdollisuus pärjätä. Olemme nähneet itsemme niin kuitenkin jo pitkään. Tältä osin ajatusmaailma tai vaatimustaso täällä ei ole muuttunut. Me olemme halunneet olla jo pitkään parhaita ja haluamme olla edelleen. Ei vain olla saatu vietyä projektia vielä maaliin.

Menneenä keväänä Carolinan tie tyssäsi pudotuspeleissä toiselle kierrokselle hallitsevan mestarin Tampan käsittelyssä. Carolina pelasi sarjassa uskottavasti, mutta tietynlainen poikamaisuus tärkeillä hetkillä paistoi läpi. Tampan kovuus ratkaisuhetkillä tuli esiin tylyllä tavalla etenkin erikoistilanteissa ja se voittikin lopulta sarjan selkeästi voitoin 4-1.

Aholla on sarja edelleen muistissa.

– Se tappio oli tosi karvas. Siitä pitää oppia ja ammentaa oikeanlaista vihaa ja voimaa tulevaisuuden pudotuspeleihin.

NHL-kausi on vasta alussa, keväällä Carolina on parhaimmillaan, sanoo joukkueen varakapteeni Aho. Kuva: Steve Roberts/Cal Sport Media/CSM/REX/All Over Press

Tekemistä riittää

Vaikka Carolinaa ei runkosarjassa enää varsinaisesti mitata, sen on yhtä kaikki raivattava tiensä kevään huipennukseen. Jonkin verran muuttuneen joukkueen on hitsauduttava yhteen ja löydettävä kevättä kohden nouseva trendi. Aho huomauttaakin, ettei asioiden edelle sovi kiirehtiä.

– Emme voi alkaa pelata ensimmäisestä pelistä alkaen pudotuspelikiekkoa. Sinne pitää päästä ensin. Ajatus on tässä päivässä, vaikka yleinen vaatimustaso ja iso kuva on pitkään tähdännyt siihen, että kesällä olemme sarjan paras joukkue, Aho toteaa.

Tekemistä Carolinalla edelleen hyvästä alusta huolimatta riittää. Valmennus esimerkiksi hakee edelleen toimivia ja pysyvämpiä ketjukoostumuksia. Hyökkäysvitjat ovat vaihdelleet jatkuvasti, mikä on näkynyt esimerkiksi juuri Ahon sekä Teuvo Teräväisen pelissä.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, yli pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla operoiva Aho ketjuineen – kunhan sellainen löytyy – pystyy parempaankin. Sekä Aho (4-5) että Teräväinen (4-6) ovat 5-5-pelissä maalien osalta toistaiseksi miinusmerkkisiä pelaajia. Näin ei toden totta ole viime vuosina tavannut olla.

Toki joukkueen suomalaistähdet ovat viimeisiä kenestä päävalmentaja Brind’Amourin tai kenenkään tulisi olla huolissaan, mutta toimivien hyökkäysketjujen löytäminen ennen kevättä on avainasia. Toistaiseksi joukkue on rynninyt läpi rosterin leveydellä.

Maalinteossa on onnistunut peräti 17 pelaajaa ja runkopelaajista jokainen on avannut pistetilinsä.

– Meillä on tosi leveä joukkue, joka pystyy tuottamaan useammasta kentästä tasaisesti maaleja. Puolustajat ovat pelanneet hyvin ja tietenkin kaksi laadukasta maalivahtia auttaa aina. Veskarit ovat olleet todella hyviä ja antaneet meille mahdollisuuden voittaa joka ikinen ilta.

Maalivahtipelin suhteen Aho on asian ytimessä. Loukkaantumisista kärsineiden Andersenin ja Raanna ylle heiteltiin kauden alla kysymysmerkkejä, mutta etenkin Andersen on hiljentänyt kritiikin mykistävillä otteillaan. Tanskalaisvahti johtaa NHL:ää voittotilastossa sekä päästettyjen maalien keskiarvoissa ja torjuntaprosenteissa thän on neljäs.

Antti Raanta on pelannut vain kahdessa ottelussa, joista jälkimmäisessä hän loukkaantui törmättyään Florida-hyökkääjän kanssa.

– Tosi hienoa nähdä, miten veskaripeli on toiminut. Jo harjoitusleirillä näki, että nyt tuli kovia maalivahteja ja vieläpä huipputyyppejä koppiin. Antin loukkaantuminen oli todella harmi, mutta eiköhän hän sieltä palaa. Molempia kuitenkin tarvitaan. Freddie on kyllä ollut aivan huikea, Aho ylistää.

Carolinan joukkue elää hetkessä, mutta tavoite on silti korkealla. Kuva: NHLI via Getty Images

Prosessi etenee aikataulussa

Jonkinlaisena yhteenvetona voisi todeta, että Carolinalla on taas kaikki ainekset mennä kesällä miten pitkälle tahansa. Keväällä kyse on lopulta päivän kunnosta ja siitä, onko vielä verrattain nuori joukkue kasvanut kevääseen mennessä taas henkisesti kyetäkseen voittamaan pudotuspeleissä vastaan tulevat haasteet kovissa paikoissa.

Prosessin etenemistä voi matkan varrella olla vaikea mitata, minkä vuoksi Aho joukkoineen pitää ajatuksen aina tässä päivässä.

– Tylsä ja ainoa oikea vastaus on se, että ei tässä voi muuta ajatella kuin tätä hetkeä ja keskittyä siihen, mitä tehdään tänään. Olen tykännyt siitä, että meillä on kova vaatimustaso arjessa, se on tämän porukan kulmakivi. Pyrimme koko ajan ottamaan askeleita eteenpäin, mutta silti elämään hetkessä, oululaishyökkääjä filosofoi.

Kevättä ajatellen Aho haluaa hioa kuntoon ainakin yli- ja alivoimapelaamisen.

– Siellä on monia pieniä juttuja, mutta erikoistilanteet ainakin. Varsinkin pudotuspeleissä viis-vitosella on niin tiukkaa, hyviltä joukkueilta ei saa tasaviisikoin mitään. Jokainen meidän joukkueesta tietää tasan tarkkaan, mitkä ovat niitä asioita, jotka keväällä ratkaisevat. Yritetään ottaa oppia menneistä ja olla taas valmiina keväällä.

– Kokemuksella on myös oma merkityksensä. Näen, että kokemukset auttavat, jos ottaa ne oikein. Virheistä pitää oppia ja uskon, että kokemuksemme aiemmilta vuosilta auttavat meitä jatkossa varmasti, Aho vakuuttaa.

Myös kovan luokan johtajuutta Carolina kaipaa kauden edetessä ja varsinkin keväällä. Hurrikaanijoukkueen todellinen isähahmo ja kaiken kokenut Stanley Cup -voittaja Justin Williams lopetti uransa kevääseen 2020, mikä jätti kiistatta joukkueeseen jonkinlaisen johtajuustyhjiön.

Tätä tyhjiötä tulevaisuudessa todennäköisesti C:n rintaansa saava Ahokin haluaa olla täyttämässä.

– Kun puhutaan tuollaisesta äijästä, joka on kaiken nähnyt ja voittanut, ja tuonut joukkueeseen huikean johtajuuden, niin sen paikkaaminen ei voi olla yhden jätkän asia. Niitä saappaita täytetään porukalla. Jordan Staal johtaa omalla hienolla tyylillään ja on siinä itselläkin paikka taas nostaa hieman profiilia ja olla yksi johtajista, Aho pohtii ja jatkaa:

– Näen, että olen ottanut askeleita johtajuudessa. Kaukalossa ei oikein voi muuten johtaa kuin esimerkillä eli tekemällä asiat niin hyvin kuin osaa. Vaikka tässä on ruutua tarjolla, niin ei oma persoona tai peli mitenkään sen vuoksi muutu. Kokemukset auttavat johtajuudessa ja ehkä sitä kautta pystyy itsekin tuomaan tähän jotakin.

Lue myös:

Source Link yle.fi