Viihdetaiteilija Pirkko Mannola, 85, on sairastunut kasvohermohalvaukseen, minkä vuoksi hän joutuu jättäytymään pois Aikalaiset-kiertueelta.

Oireet alkoivat, kun hän oli menossa joogaan ja huomasi toisen puolen kasvoistaan roikkuvan.

– Pelästyin, soitin tutulle lääkärille ja kerroin oireet. Hän sanoi, että kyllä sinun pitää nyt nopeasti ottaa taksi ja lähteä Jorviin päivystykseen, Mannola kertoi.

Mannola oli tutkittavana neurologisella osastolla, ja tutkimuksissa suljettiin pois aivoinfarktin, kasvaimen ja Alzheimerin taudin mahdollisuus.

– Tietysti epäiltiin, että olisi ollut vakavampaa, sitähän ei siinä vaiheessa osaa sanoa. He lähettivät heti neurologiselle osastolle, ja siellä olin tutkimuksissa viisi päivää. Sain hyvää hoitoa, Mannola kiitteli.

Tunnista oireet

– Kasvohermohalvaus voi olla aivoperäinen tai hermosta johtuva eli perifeerinen kasvohermohalvaus, kertoo korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori Heikki Irjala, joka työskentelee ylilääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Irjala ei kommentoi Mannolan kasvohermohalvausta vaan kertoo sairaudesta yleisellä tasolla.

Hermoperäinen kasvohermohalvaus on melko nopeasti alkava tila. Se näkyy toisella puolella kasvoja, ja oireita ovat suupielen roikkuminen sekä nenän ja suupielen nasolabiaalijuonteen oikeneminen.

– Tyyppioire on suupielen roikkuminen niin, että jos juo nestettä, se valuu suusta ulos.

Lisäksi otsarypyt siliävät ja silmän yläluomi roikkuu.

– Kulmakarva roikkuu, eikä silmää saa kunnolla ummistettua, Irjala kertoo.

Terveyskirjaston mukaan kasvojen kosketustunto on tallella, mutta iho saattaa tuntua puutuneelta. Myös makuaistissa saattaa esiintyä häiriöitä.

Mikä kasvohermohalvauksen aiheuttaa?

Irjala sanoo, että kasvohermo kulkee lähellä korvalokerostoa, ja siksi paha korvatulehdus voi aiheuttaa kasvohermohalvauksen.

Muita tunnettuja syitä ovat borrelioosi sekä vyöruusu, jonka aiheuttaa herpesvirus.

– Tilan voi aiheuttaa myös hermon vaurioituminen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa.

Tavallisimmassa tapauksessa kasvohermohalvaukseen ei kuitenkaan ole osoitettavissa mitään erityistä syytä. Tällöin halvausta kutsutaan Bellin pareesiksi.

– Bellin pareesin on ajateltu johtuvan jonkinlaisesta hermon tulehdustilasta, mutta sen riskitekijöitä tai ehkäisykeinoja ei tunneta. Bellin pareesin toteaminen onkin poissulkudiagnostiikkaa eli suljetaan pois, ettei halvaus ole minkään muun syyn aiheuttama.

Hakeudu nopeasti hoitoon

Kasvohermohalvaus voi tulla kenelle tahansa. Terveyskirjaston mukaan siihen sairastuu vuosittain 2–3 henkeä 10 000:ta kohden, mikä tarkoittaa, että noin joka 60. suomalainen saa kasvohermohalvauksen elämänsä aikana.

– Sen voi saada oikeastaan missä iässä tahansa. Kyseessä ei ole aivan jokapäiväinen sairaus, mutta ei se myöskään harvinaissairauksiin kuulu, Irjala luonnehtii.

Jos kasvoihin ilmestyy halvauksen oireita, nopea hoitoon hakeutuminen on tärkeää. Etenkin aluksi voi olla vaikea erottaa, onko kyseessä vakava aivoinfarktin oire.

– Kasvojen halvausoireet ovat joka tapauksessa syy hakeutua päivystykseen. Vaikka kyseessä olisi Bellin pareesi, siinäkin hoito tehoaa paremmin, kun se aloitetaan ajoissa, Irjala korostaa.

Bellin pareesia hoidetaan kortisonilla, itsehoidolla sen kulkuun ei voi vaikuttaa. Tila yleensä paranee myös itsekseen muutamassa kuukaudessa.

– Ennuste on varsin hyvä. Paranemista voi tapahtua jopa puoleen vuoteen asti, mutta tavallisesti toipuminen on paljon nopeampaa. Noin kolmasosalle potilaista voi jäädä jonkinlaista kasvohermon hitautta tai heikkoutta, mutta pääsääntöisesti potilailla kasvot palautuvat ennalleen.

Viihdetaiteilija Pirkko Mannola, 85, on sairastunut kasvohermohalvaukseen, minkä vuoksi hän joutuu jättäytymään pois Aikalaiset-kiertueelta.

Oireet alkoivat, kun hän oli menossa joogaan ja huomasi toisen puolen kasvoistaan roikkuvan.

– Pelästyin, soitin tutulle lääkärille ja kerroin oireet. Hän sanoi, että kyllä sinun pitää nyt nopeasti ottaa taksi ja lähteä Jorviin päivystykseen, Mannola kertoi.

Mannola oli tutkittavana neurologisella osastolla, ja tutkimuksissa suljettiin pois aivoinfarktin, kasvaimen ja Alzheimerin taudin mahdollisuus.

– Tietysti epäiltiin, että olisi ollut vakavampaa, sitähän ei siinä vaiheessa osaa sanoa. He lähettivät heti neurologiselle osastolle, ja siellä olin tutkimuksissa viisi päivää. Sain hyvää hoitoa, Mannola kiitteli.

Tunnista oireet

– Kasvohermohalvaus voi olla aivoperäinen tai hermosta johtuva eli perifeerinen kasvohermohalvaus, kertoo korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori Heikki Irjala, joka työskentelee ylilääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Irjala ei kommentoi Mannolan kasvohermohalvausta vaan kertoo sairaudesta yleisellä tasolla.

Hermoperäinen kasvohermohalvaus on melko nopeasti alkava tila. Se näkyy toisella puolella kasvoja, ja oireita ovat suupielen roikkuminen sekä nenän ja suupielen nasolabiaalijuonteen oikeneminen.

– Tyyppioire on suupielen roikkuminen niin, että jos juo nestettä, se valuu suusta ulos.

Lisäksi otsarypyt siliävät ja silmän yläluomi roikkuu.

– Kulmakarva roikkuu, eikä silmää saa kunnolla ummistettua, Irjala kertoo.

Terveyskirjaston mukaan kasvojen kosketustunto on tallella, mutta iho saattaa tuntua puutuneelta. Myös makuaistissa saattaa esiintyä häiriöitä.

Mikä kasvohermohalvauksen aiheuttaa?

Irjala sanoo, että kasvohermo kulkee lähellä korvalokerostoa, ja siksi paha korvatulehdus voi aiheuttaa kasvohermohalvauksen.

Muita tunnettuja syitä ovat borrelioosi sekä vyöruusu, jonka aiheuttaa herpesvirus.

– Tilan voi aiheuttaa myös hermon vaurioituminen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa.

Tavallisimmassa tapauksessa kasvohermohalvaukseen ei kuitenkaan ole osoitettavissa mitään erityistä syytä. Tällöin halvausta kutsutaan Bellin pareesiksi.

– Bellin pareesin on ajateltu johtuvan jonkinlaisesta hermon tulehdustilasta, mutta sen riskitekijöitä tai ehkäisykeinoja ei tunneta. Bellin pareesin toteaminen onkin poissulkudiagnostiikkaa eli suljetaan pois, ettei halvaus ole minkään muun syyn aiheuttama.

Hakeudu nopeasti hoitoon

Kasvohermohalvaus voi tulla kenelle tahansa. Terveyskirjaston mukaan siihen sairastuu vuosittain 2–3 henkeä 10 000:ta kohden, mikä tarkoittaa, että noin joka 60. suomalainen saa kasvohermohalvauksen elämänsä aikana.

– Sen voi saada oikeastaan missä iässä tahansa. Kyseessä ei ole aivan jokapäiväinen sairaus, mutta ei se myöskään harvinaissairauksiin kuulu, Irjala luonnehtii.

Jos kasvoihin ilmestyy halvauksen oireita, nopea hoitoon hakeutuminen on tärkeää. Etenkin aluksi voi olla vaikea erottaa, onko kyseessä vakava aivoinfarktin oire.

– Kasvojen halvausoireet ovat joka tapauksessa syy hakeutua päivystykseen. Vaikka kyseessä olisi Bellin pareesi, siinäkin hoito tehoaa paremmin, kun se aloitetaan ajoissa, Irjala korostaa.

Bellin pareesia hoidetaan kortisonilla, itsehoidolla sen kulkuun ei voi vaikuttaa. Tila yleensä paranee myös itsekseen muutamassa kuukaudessa.

– Ennuste on varsin hyvä. Paranemista voi tapahtua jopa puoleen vuoteen asti, mutta tavallisesti toipuminen on paljon nopeampaa. Noin kolmasosalle potilaista voi jäädä jonkinlaista kasvohermon hitautta tai heikkoutta, mutta pääsääntöisesti potilailla kasvot palautuvat ennalleen.

Diabetes altistaa muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymiselle, mutta tuo riski voi pienentyä huomattavasti, jos potilas harrastaa säännöllisesti liikuntaa vapaa-ajallaan.

Tiedot käyvät ilmi espanjalaistutkimuksesta, jossa 12 000:ta keskimäärin 51-vuotiasta miestä ja naista seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.

Osallistujille tehtiin kognitiivisia testejä tutkimuksen alussa sekä seurannan päätteeksi. Testien perusteella muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot heikkenivät nopeammin osallistujilla, jotka eivät harrastaneet liikuntaa tai sairastivat diabetesta.

Diabetekseen liittyvä kognitiivisen heikentymän riski havaittiin kuitenkin vain potilailla, jotka liikkuivat vähänlaisesti. Vähintään 150 minuuttia viikossa kohtalaisen raskasta liikuntaa harrastavilla yhteyttä ei näkynyt.

Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.

Tuntuuko siltä, että päivät toistuvat samankaltaisina, mikään ei innosta eikä kotoakaan enää jaksaisi lähteä?

Jos vastaat kyllä, saatat potea elämäntyyliisi liittyvää väsymystä.

Psykoterapeutti Sean Grover esittelee ilmiötä Psychology Today -lehdessä ja käyttää siitä sanaparia lifestyle fatigue. Kyse ei ole lääketieteellisestä termistä eikä diagnoosista.

Groverin mukaan koronapandemialla on ollut iso vaikutus siihen, että yhä useamman elämä on kaventunut ja muuttunut yksitoikkoiseksi.

Silloin arkea leimaavat passiivisuus, virikkeettömyys sekä runsas ruutuaika. Se voi näkyä väsymyksenä ja masennuksen tunteina.

– Tunnistan ilmiön, sanoo kliininen psykologi, psykologian tohtori Mira-Ilana Helimäki Heltistä.

– Yleisemmin puhuisin kohtaamattomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksesta.

Ihmiselle on luontaista etsiä elämälleen merkitystä ja olla yhteydessä muihin.

Esimerkiksi etätyössä kohtaamisia muiden kanssa ei juurikaan tule.

Yksin tekeminen voi katkaista yhteyden johonkin itseä isompaan ja tärkeään päämäärään. Se voi puolestaan johtaa irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunteeseen.

– Saamme virtaa toisista ihmisistä. Kun käy vaikka kollegan kanssa lounaalla, jakaa hänen kanssaan elämää, vaikka puhuisikin välillä vaikeista asioista. Siitä virkistyy ja voimistuu, Helimäki sanoo.

– Kun on yksin kotona ja viettää työpäivän jälkeen 5–6 tuntia Tiktokissa tai Instagramissa, voi huomata, että on ihan lopen uupunut.

Sosiaalinen media on Helimäen sanoin kuin kuiva erämaa, feikkitodellisuus, jossa ihminen on mukana vain näennäisesti.

– Se on keinovaloa. Ihminen on koko ajan tietyllä tavalla katsomossa, eikä hän ole osallinen.

Joillekin pandemia-aika saattoi tuntua helpottavalta. Oli lupa keskittyä enemmän esimerkiksi perhesuhteisiin. Kiire väheni.

– Mutta kääntöpuoli oli se, ettei voitu tavata eikä päästy osallistumaan, ei välttämättä edes oman läheisen hautajaisiin. Se on voinut jäädä päälle eikä tietä takaisin muiden pariin enää löydetäkään, Helimäki sanoo.

Sean Groverin mukaan apu elämäntapoihin liittyvään väsymykseen on se, että tekee muutoksia. Lähtee vaikka kävelylle uuteen ympäristöön, säännöllistää vuorokausirytmin tai ottaa yhteyttä vanhaan ystävään.

– Ensinnäkin on tärkeää, että havahtuu. Ihminen tottuu myös huonoihin asioihin. Moni voi alkaa pitää väsymystä ja alakuloa osana itseään, että olen tällainen, minä vain olen väsynyt, Helimäki sanoo.

Väsymyksen, ahdistuksen ja alakulon kaltaisiin tunteisiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Niitä voisi Helimäen mukaan jopa kiittää.

– Ahdistus on palohälytin, joka kertoo, että elämäntilanne vaatii muutoksen. Väsymys voi olla hyvä oire, sillä se voi auttaa asettumaan oman itsen puolelle ja kysymään, että mitä minulle oikein kuuluu.

Omia kuulumisia kannattaa Helimäen mukaan tiedustella säännöllisesti. Koska olen viimeksi tuntenut olevani elossa? Se on yksi hyvä kysymys.

– Moni sanoo, että lopetin kolme vuotta sitten sen tai tuon tai en ole vuosiin käynyt elokuvissa.

Asiat ovat jääneet vähitellen, ja ihminen on voinut vaipua tylsistyneeseen, apaattiseen tilaan.

– Ollaan elossa, mutta ei oikein eletä. Yhteys aitoon iloon on kuollut. Se on aika surullista.

Iloa voi etsiä pysähtymällä miettimään, millaisissa tilanteissa innostus herää. Mieleen voi palauttaa lapsuudenkin; mikä sai silloin tuntemaan innostusta.

– Kannattaa säännöllisesti kysyä, olenko yhteydessä itselleni tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Jos pidemmän aikaa tuntuu siltä, että en ole, silloin kannattaa lähteä toimimaan.

Yksi askel eteenpäin voisi olla se, että päättää tehdä joka päivä pienen teon, jolla kurottautuu ystävällisesti kohti toista ihmistä. Tervehtii tai hymyilee, kiittää tai sanoo jotain, joka rakentaa yhteyttä toiseen.

– Se on juurihoitoa merkityksettömyyden kokemukseen.

Aiheesta on aiemmin kirjoittanut Yle.

Tuntuuko siltä, että päivät toistuvat samankaltaisina, mikään ei innosta eikä kotoakaan enää jaksaisi lähteä?

Jos vastaat kyllä, saatat potea elämäntyyliisi liittyvää väsymystä.

Psykoterapeutti Sean Grover esittelee ilmiötä Psychology Today -lehdessä ja käyttää siitä sanaparia lifestyle fatigue. Kyse ei ole lääketieteellisestä termistä eikä diagnoosista.

Groverin mukaan koronapandemialla on ollut iso vaikutus siihen, että yhä useamman elämä on kaventunut ja muuttunut yksitoikkoiseksi.

Silloin arkea leimaavat passiivisuus, virikkeettömyys sekä runsas ruutuaika. Se voi näkyä väsymyksenä ja masennuksen tunteina.

– Tunnistan ilmiön, sanoo kliininen psykologi, psykologian tohtori Mira-Ilana Helimäki Heltistä.

– Yleisemmin puhuisin kohtaamattomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksesta.

Ihmiselle on luontaista etsiä elämälleen merkitystä ja olla yhteydessä muihin.

Esimerkiksi etätyössä kohtaamisia muiden kanssa ei juurikaan tule.

Yksin tekeminen voi katkaista yhteyden johonkin itseä isompaan ja tärkeään päämäärään. Se voi puolestaan johtaa irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunteeseen.

– Saamme virtaa toisista ihmisistä. Kun käy vaikka kollegan kanssa lounaalla, jakaa hänen kanssaan elämää, vaikka puhuisikin välillä vaikeista asioista. Siitä virkistyy ja voimistuu, Helimäki sanoo.

– Kun on yksin kotona ja viettää työpäivän jälkeen 5–6 tuntia Tiktokissa tai Instagramissa, voi huomata, että on ihan lopen uupunut.

Sosiaalinen media on Helimäen sanoin kuin kuiva erämaa, feikkitodellisuus, jossa ihminen on mukana vain näennäisesti.

– Se on keinovaloa. Ihminen on koko ajan tietyllä tavalla katsomossa, eikä hän ole osallinen.

Joillekin pandemia-aika saattoi tuntua helpottavalta. Oli lupa keskittyä enemmän esimerkiksi perhesuhteisiin. Kiire väheni.

– Mutta kääntöpuoli oli se, ettei voitu tavata eikä päästy osallistumaan, ei välttämättä edes oman läheisen hautajaisiin. Se on voinut jäädä päälle eikä tietä takaisin muiden pariin enää löydetäkään, Helimäki sanoo.

Sean Groverin mukaan apu elämäntapoihin liittyvään väsymykseen on se, että tekee muutoksia. Lähtee vaikka kävelylle uuteen ympäristöön, säännöllistää vuorokausirytmin tai ottaa yhteyttä vanhaan ystävään.

– Ensinnäkin on tärkeää, että havahtuu. Ihminen tottuu myös huonoihin asioihin. Moni voi alkaa pitää väsymystä ja alakuloa osana itseään, että olen tällainen, minä vain olen väsynyt, Helimäki sanoo.

Väsymyksen, ahdistuksen ja alakulon kaltaisiin tunteisiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Niitä voisi Helimäen mukaan jopa kiittää.

– Ahdistus on palohälytin, joka kertoo, että elämäntilanne vaatii muutoksen. Väsymys voi olla hyvä oire, sillä se voi auttaa asettumaan oman itsen puolelle ja kysymään, että mitä minulle oikein kuuluu.

Omia kuulumisia kannattaa Helimäen mukaan tiedustella säännöllisesti. Koska olen viimeksi tuntenut olevani elossa? Se on yksi hyvä kysymys.

– Moni sanoo, että lopetin kolme vuotta sitten sen tai tuon tai en ole vuosiin käynyt elokuvissa.

Asiat ovat jääneet vähitellen, ja ihminen on voinut vaipua tylsistyneeseen, apaattiseen tilaan.

– Ollaan elossa, mutta ei oikein eletä. Yhteys aitoon iloon on kuollut. Se on aika surullista.

Iloa voi etsiä pysähtymällä miettimään, millaisissa tilanteissa innostus herää. Mieleen voi palauttaa lapsuudenkin; mikä sai silloin tuntemaan innostusta.

– Kannattaa säännöllisesti kysyä, olenko yhteydessä itselleni tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Jos pidemmän aikaa tuntuu siltä, että en ole, silloin kannattaa lähteä toimimaan.

Yksi askel eteenpäin voisi olla se, että päättää tehdä joka päivä pienen teon, jolla kurottautuu ystävällisesti kohti toista ihmistä. Tervehtii tai hymyilee, kiittää tai sanoo jotain, joka rakentaa yhteyttä toiseen.

– Se on juurihoitoa merkityksettömyyden kokemukseen.

Aiheesta on aiemmin kirjoittanut Yle.