Banner Before Header

Diili-kilpailijan käytös suututtaa Toni Lähteen pahemman kerran: ”En muista, koska olisin ollut näin vihainen”

Diilin neljännessä jaksossa kilpailijat saivat tehtäväkseen järjestää Suomipop-festareille promotilaisuudet, joihin he saivat esiintyjiksi Happoradion ja Ressu Redfordin.

Tunnettu festivaalibrändi ja valovoimaiset esiintyjät eivät kuitenkaan taanneet menestystä ja tehtävä epäonnistui molempien joukkueiden toimesta. Jaajo Linnonmaa saapui johtoryhmään innoissaan tehtävästä, mutta kilpailijoiden naurunpyrskähdykset saivat hänet kysymään heti alkuun:

– Onks tää tehtävä mennyt ihan päin v**tua?!

Myös neuvonantajana toimiva Noora Fagerström kimpaantui ihmettelemään ryhmän suoriutumista.

– Siis te ette myyneet yhtään lippua sinä päivänä. Ette ensimmäistäkään. Oikeasti. Mä en ymmärtänyt.

Jaksossa tiimien piti järjestää promotapahtuma Oulussa ja Jyväskylässä järjestettäville Suomipop-festareille.

Molemmat joukkueet saivat johtoryhmässä viiltävää palautetta alusta loppuun asti. Erityisesti Jaajon ja neuvonantajien kynsiin jäi Jami, joka promotilaisuudessa päätyi lauleskelemaan ja fiilistelemään keikkaa omien ystäviensä seurassa.

– Mun mielestä oli ihan jotain järkyttävää, että sä olit siellä vaan katsomassa sitä keikkaa, neuvonantajana toimiva Toni Lähde totesi Jamille.

Jami perusteli päätöstään siirtyä töiden parista juhlimaan sillä, että hän tiesi, ettei enempää asiakkaita olisi tilaisuuteen enää tulossa.

– Mutta ihmisiä ei ole tulossa, ellette te jostain niitä hae, Lähde tokaisi.

Lue lisää: Turhautuneesta Diili-kilpailijasta kuoriutuu projektinjohtajana äkkipikainen räyhääjä: ”Osoitti huonoimmat puolensa”

Lähteellä on sanansa sanottavana myös projektinjohtajana toimineen Mikon toimintatavoista. Mikko oli jo aikaisemmin saanut johtoryhmässä neuvonantaja palautetta äkkipikaisuudestaan, mutta nyt tilanne kärjistyi entisestään.

– Ikävä antaa Mikolle kuraa koko ajan, koska sitä mä nyt tunnun tekevän sun suhteen. Mä en muista koska mä oisin ollut niin vihanen kuunnellessani puheluita mitä sä soitat ihmisille ja miten sä puhut sun tiimille. Se oli kuin mä olisin mennyt aikakoneella kivikaudelle. Et sä voi toimia noin, Lähde tylytti.

– Sä oot hyvä johtaja, kun sä vähän nöyrryt, hän jatkoi.

Mikko pyörittää Helsingissä tunnettua Majava-baaria.

Projektinjohtajana toiminut Mikko sai valita kaksi tiiminsä jäsentä kanssaan johtoryhmään ja päätyi valitsemaan mukaansa Jamin ja Svanten. Jaajo oli lopulta valmis tekemään päätöksensä potkuista.

– Koitan miettiä itseäni. Jos tämä olisi ollut tapahtuma, minkä mä olen järjestänyt, ja mä yhtäkkiä huomaan, että osa mun henkilökunnasta on luovuttanut ja istuu pöydässä lauleskelemassa. Niin mä pelkään, että mulla ainakin menis vati ihan nurin.

– Fakta on se, että tässä etsitään menestysyrittäjää. Ja menestysyrittäjä joka ikisessä tehtävässä, vaikka se menis kuinka perseelleen, vetää ihan loppuun asti täysiä. Että voi ainakin sanoa sitten, että mä yritin ja annoin kaikkeni. Mun mielestä sä et antanut tässä tehtävässä kaikkea ja sen takia Jami, sä saat potkut.

Diili Ruudussa ja Nelosella torstaisin kello 20. Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Source Link is.fi