Banner Before Header

Diili-voittaja Clarissa Hedman yllättyi, miltä ohjelman käänteet näyttivät lopulta tv:ssä – yksi asia tyttären käytöksessä kiinnitti myös Kati-äidin huomion

Clarissa Hedmanin vuoteen on mahtunut hääjärjestelyjä, irtisanoutuminen, uuden yrityksen perustaminen sekä Diilin voitto. Äiti Kati Kaivanto kannusti tytärtään osallistumaan ohjelmaan, ja on seurannut sen jälkeen matkaa ylpeänä vierestä.

Clarissa Hedmanilla, 32, on takanaan hektinen viikko. Maanantaina hän palasi häämatkaltaan Italiasta, muutamaa päivää myöhemmin hän palautti tietokoneensa entiselle työpaikalleen ja torstaina hänet kruunattiin Diili-ohjelman uusimman tuotantokauden voittajaksi.

Toki Clarissa itse on tiennyt voitostaan jo kuukausien ajan. Diiliä kuvattiin Helsingissä viime syksynä, joten siitä asti Clarissa on kantanut mukanaan suurta salaisuutta. Sen pitäminen ei ole aina ollut helppoa.

– Mietin, että kutsuisinko ystäviäni luokseni katsomaan finaalia. Sitten tajusin, että sehän paljastaisi kaiken, sillä tuskin haluaisin juhlia, jos olisin hävinnyt. Kyllä tässä on saanut aika tarkkana olla, Clarissa nauraa.

Vain muutama ihminen Clarissan lähipiirissä tiesi hänen voitostaan. Yksi heistä oli Clarissan äiti Kati Kaivanto, 66, joka on koko kevään kannustanut tytärtään television ääressä istuen ja omien sanojensa mukaan ylpeydestä haljeten. Kati kertoo tunnistaneensa ruudusta iloisen ja positiivisen tyttärensä, mutta myös yllättyneensä.

– Täytyy myöntää, että olen suu auki katsonut, että onko tuo oikeasti minun tyttäreni, joka puhuu noin fiksusti ja on noin hirveän hyvä kaikessa. En ollut yllättynyt, mutta olen ollut Clarissasta niin ylpeä. En ole kuitenkaan Clarissaa koskaan nähnyt tuollaisessa ympäristössä. On ollut ihanaa nähdä kuinka sanavalmis ja reipas hän on, Kati hymyilee.

Kati kertoo Clarissan olleen aina aktiivinen ja valmis tekemään töitä. Äidin ei tarvitse huolehtia, sillä luottamusta tyttäreen löytyy. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Kati Kaivanto ja tyttäret Clarissa, Kati, Claudia vuonna 1998. Kuva: Pia Inberg

Myös Clarissa itse tunnustaa yllättyneensä ohjelmaa katsoessaan. Realityohjelmia kuvatessa paljon materiaalia jää aina leikkauspöydälle, eikä Diili ole poikkeus. Kilpailijoille asetetut tiukat aikarajat, säännöt ja muut rajoitteet eivät aina välity kotisohville asti. Clarissan korviin on kantautunut myös negatiivisia kommentteja, joita hänen ystävänsä ja tuttavansa ovat keskustelupalstoilla nähneet.

– Se on turhauttavaa, kun itse tietää, miten asiat ovat oikeasti menneet. Näin esimerkiksi kommentin, jossa puhuttiin minun ja Doran hyvistä väleistä, ja kuinka olemme koulukiusaajia. Se on niin kaukana totuudesta kuin olla voi, mutta leikkauksella saadaan aikaan paljon, Clarissa toteaa.

– Ohjelman kuvaaminen oli fyysisesti ja henkisesti todella rankkaa, ja tunteet menivät viiden viikon kuvausten aikana laidasta laitaan. En ole varmasti koskaan kokenut mitään vastaavaa.

Diiliä on kuvailtu Suomen kovimmaksi työhaastatteluksi, eikä suotta. Tosin tällä kertaa ohjelmassa kilpailtiin osallistujien omilla yritysideoilla, eikä voittajasta tule edelliskauden tapaan työntekijää Jaajo Linnonmaalle. Se oli myös yksi niistä syistä, miksi Clarissa päätyi lähtemään mukaan ohjelmaan. Hänellä oli visio, jota hän pääsee nyt julkisesti toteuttamaan.

– Mulla on ollut tämä idea jo pari vuotta. Se lähti tosi pienestä omasta ongelmasta lemmikin omistajana. Kyllä mä silti pitkään tätä pohdin. On iso asia olla viisi viikkoa pois töistä ja perheen luota, mutta kliseisesti kaikki palaset loksahteli kohdalleen. Ajattelin, että olen valmis menemään telkkariin oman yritykseni vuoksi, Clarissa hymyilee.

Clarissa on innoissaan tulevasta, vaikka oman yrityksen pariin hyppääminen ja Diili-ohjelmaa seurannut julkisuus hieman jännittävätkin. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Clarissa tunnustautuu ihmiseksi, jolla on aina monta rautaa tulessa. Kati kertoo tyttärensä olleen tällainen pienestä pitäen. Se ei liene ihme, sillä Clarissan perheessä on aina tehty kovasti töitä. Hänen isänsä Jari Hedman on ollut iso nimi tennispiireissä jo vuosia. Myös äiti Kati on pitänyt itsensä kiireisenä senkin jälkeen, kun koronavirus sai lopettamaan lähes 40-vuotisen uran lentoemäntänä.

– Olen sen jälkeen tehnyt erilaisia ihania pieniä töitä. Olen ollut muun muassa Finlaysonilla, myymässä suklaata Tuomaan markkinoilla ja Stockmannin lihatiskillä. Nyt minulla on ihana lapsenlapsi, vanhimman tyttäreni poika, jota olen paljon hoitanut ja olen isoäiti myös koirille, Kati naurahtaa.

– Olen myös maalannut paljon ja pitänyt myös muutaman näyttelyn, joskin yksi peruuntui koronan vuoksi. Clarissan häissä sain myös muutaman tilauksen, eli kesä menee varmasti tauluja maalaillen, hän iloitsee.

Kati Kaivanto on pitänyt itsensä kiireisenä, vaikka työt lentoemäntänä päättyivät koronapandemian iskiessä. Päivät kuluvat muun muassa maalaten Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Koska Clarissa on aina ollut valmis kokeilemaan uusia asioita, ei Kati yllättynyt kuullessaan, että Clarissan seuraaja projekti olisi Diili. Sen sijaan monelle Clarissan ystävälle uutinen tuli yllätyksenä. Clarissa joutui ensin salaamaan ystäviltään osallistumisensa ohjelmaan, nyt iloisen lopputuloksen ja sitä seuranneet uudet työkuvionsa.

– Viiden viikon ajan jouduin kieltäytymään kaikesta. Ystäväni ihmettelivät, että etkö enää syö lounasta, kun en koskaan ehtinyt heidän mukaansa. Jättäydyin myös kaikista harrastuksista pois. Kun asia sitten paljastui, kyselin kaikilta, että saanko nyt anteeksi skipatut lounastreffit ja padel-treenit, Clarissa nauraa.

Erityisen hankalaa asian salaaminen oli Clarissan ja hänen puolisonsa, jääkiekkoilija Eetu Pöystin häissä, joita juhlittiin Italiassa aivan hiljattain. Voiton pimittäminen yli satapäiseltä vierasjoukolta kysyi pokerinaamaa etenkin, kun pariskunnan kahdella vuodella eteenpäin siirtyneet hääjuhlat kestivät kokonaisuudessaan useamman päivän ja monet viihtyivät heidän kanssaan helteisessä Italiassa vielä sitäkin pidempään.

– Kun isäni piti häissä puhetta ja kertoi kuinka ylpeä hän on minusta, olin ihan varma, että nyt kaikki paljastuu. Jokin aika sitten törmäsin kadulla myös ystävääni Paulus Arajuureen, joka yhtäkkiä onnitteli minua voitosta. Menin ihan hämilleni ja sydän hyppäsi kurkkuun, kunnes Paulus alkoi nauramaan ja totesi, että hän vain testasi minua, Clarissa muistelee.

Moni vanhempi saattaisi olla huolissaan tyttärestään, joka on juuri voittanut yhden Suomen seuratuimmista realityohjelmista ja päätynyt näin ollen julkisuuden valokeilaan. Katia ei kuitenkaan huoleta. Vaikka kyseessä on takavuosina julkisuudessa viihtyneelle Katille tuttu maailma, ei hän ole yrittänyt varoitella Clarissaa tulevasta. Hän tietää tyttärensä pärjäävän ja seisovan tukevasti omilla jaloillaan.

– Olen niin luottavainen Clarissan kanssa. Kun Clarissa empi lähtemistä ohjelmaan ja soittelimme, niin sanoin heti, että kyllä tuo kortti kannattaa katsoa. Ei siinä mitään ainakaan menetä. Olen tosi iloinen, että Clarissa lähti mukaan. Clarissa on fiksu nainen, joka ymmärtää julkisuuden hyvät ja huonot puolet. Minun ei tarvitse neuvoa häntä, Kati selittää.

Kati on ollut Clarissan suurin tsemppari läpi Diili-matkan. Kun uusi yritys lähtee kunnolla käyntiin, on Kati lupautunut muun muassa kahvinkeittäjäksi ja koiravahdiksi. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Clarissaa itseään ei julkisuus houkuttele. Hän kertoo olevansa valmis julkisuuteen, mikäli hän pystyy sen avulla edistämään hiljalleen käynnistyvää yritystoimintaansa tai vaihtoehtoisesti puhumaan muille itselleen tärkeiden asioiden puolesta. Vaikka Clarissasta tuli Diilin myötä tuttu kasvo sadoille tuhansille suomalaisille hän painottaa elämänsä olevan yhä hänen omissa käsissään.

– En ole koskaan kaivannut hirveästi julkisuutta. Ei se ole koskaan minua pelottanut, mutta en ole kokenut sille tarvetta. Olen aika yksityinen persoona. Olen miettinyt paljon sitä, että mitä nyt voiton jälkeen ja tullut siihen tulokseen, että asiat menevät varmasti omalla painollaan, Clarissa toteaa.

– Minua kiinnostaa yrittäjyys, bisnes- ja lemmikkimaailma ja sillä saralla julkisuus voisi jopa kiinnostaa. Mutta julkisuus itsessään, realityohjelmat tai muut, eivät ole minua varten enkä koe siihen tarvetta.

Myös Kati kertoo jättäneensä julkisuuden iloisena taakseen eikä kaipuuta menneeseen ole. Kati tunnustaa toisinaan jopa unohtaneensa, että myös hän on joidenkin silmissä yhä tunnettu henkilö. Kun kirpputorin myyjä taannoin tiedusteli Katilta, miten Clarissan häät Italiassa olivat sujuneet, hämmentyi hän täysin.

– Sanoin ystävälleni, ettei hän varmasti minua tunnistanut, vaan tyttäreni. Hän sitten totesi, että pakkohan hänen oli tietää kuka olen tietääkseen, kuka tyttäreni on. Nuorempana tein paljon mallin töitä lentämisen ohessa ja silloin tällöin edelleen. Mutta en minä julkisuutta kaipaa. Päiväni ovat ihan täynnä ilmankin, Kati toteaa.

Kati Kaivanto lastensa kanssa joulun alla 1999. Kuva: PENTTI NISSINEN

Julkisuus ei houkuttele Clarissa Hedmania. Myös Kati Kaivanto kertoo jättäneensä julkisuuden taakseen. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Realityohjelman kuvaukset, häät, uusi työpaikka, irtisanoutuminen ja tuore yritys. Tuoreella Diili-voittajalla on takanaan aikamoinen vuosi. Nyt Clarissan elämässä on aika vetää hieman happea ja keskittyä hetken verran uuden yritystoiminnan käynnistämiseen ilman muita projekteja.

– Irtisanouduin juuri ennen häitäni, ja nyt keskityn täysillä omaan yritykseeni. Tämä on aika jännittävää ja pelottavaa, mutta tämä on asia, jota olen aina halunnut tehdä. Olen valmis tekemään kovasti töitä oman unelmani eteen, mutta täytyy tässä varmasti yrittää myös ottaa aikaa itselleen, Clarissa toteaa.

– Siitä tulikin mieleeni, että Rapu tulee teille sitten kahdeksi viikoksi hoitoon, kun lähdemme Norjaan, hän huikkaa äidilleen viitaten Diilissäkin vilahtaneeseen koiraansa.

– Niinpä tietenkin, Kati vastaa nauraen.

Source Link is.fi