Emil Ruusuvuori, 22, taistelee finaalipaikasta – Rafael Nadal vei tasaisen avauserän

Tennislegenda Rafael Nadal voitti Melbournen ATP-turnauksen välierän avauserän Suomen Emil Ruusuvuorta vastaan lukemin 6–4.

Ruusuvuori sai kaksi murtopalloa heti Nadalin ensimmäisessä syöttövuorossa, mutta hieman takerrellen ottelun aloittanut espanjalaistähti onnistui pelastamaan ne.

Sen jälkeen molemmat pelaajat pitivät omat syöttönsä ilman suurempia ongelmia aina siihen saakka, kunnes Ruusuvuori syötti pysyäkseen mukana erässä Nadalin johtaessa 5–4. Suomalaisella oli jo pelipallo tasoitukseen, mutta Nadal käänsi edun itselleen.

Heti espanjalaisen ensimmäinen murto- ja eräpallo osoittautui ratkaisevaksi, kun Ruusuvuoren kämmenhyökkäys jäi verkkoon.

Melbournen turnaus on jalkavaivojen takia edellisen kautensa kesken jättäneelle Nadalille ensimmäinen sitten viime vuoden elokuun.

Ruusuvuori hakee uransa ensimmäistä finaalipaikkaa ATP-kiertueella.

Ottelu on yhä kesken. IS päivittää ottelun tilannetta tähän artikkeliin.

Source Link is.fi