Banner Before Header

Emil Ruusuvuori kohtaa Rafael Nadalin ATP-turnauksen välierässä: ”Aika ainutlaatuista”

Emil Ruusuvuori pääsee kohtaamaan 20-kertaisen Grand Slam -turnausvoittajan Rafael Nadalin tenniksen Melbournen ATP-tennisturnauksen välierässä lauantaina. Ruusuvuori, 22, eteni neljännen kerran ATP-turnauksen välieriin voittamalla Alex Molcanin 6–2, 6–1.

Ruusuvuoren ja Nadalin ottelu pelataan lauantaina Rod Laver -areenalla päivän viimeisenä eli arviolta puoliltapäivin Suomen aikaa.

–  Iltamatsi 20-kertaista Grand Slam -turnausvoittajaa vastaan. Aika ainutlaatuista, Ruusuvuori sanoi tiedotteessa.

Ruusuvuori hallitsi puolivälieräottelua Molcania vastaan alusta lähtien ja vei voiton runsaassa tunnissa.

–  Oli hyvä ottelu kaikin puolin. En tehnyt virheitä ja pelasin varmasti, kun taas Molcan teki virheitä painostaessani. Tämä korostui vielä, kun katto suljettiin ja olosuhteet muuttuivat. Sain siitäkin nopeammin kiinni, Ruusuvuori sanoi.

Ruusuvuori on maailmanlistan sijalla 95. Nadal pitää kuudetta sijaa.

Ruusuvuori on aiemmin kilpaillut välierissä viime kaudella. Paikat irtosivat kovilla ulkokentillä Yhdysvaltojen Winston-Salemissa ja Atlantassa sekä kovalla sisäkentällä Kazakstanin Nur-Sultanissa.

ATP-tasolla kaksinpelin turvausvoiton on aiemmin suomalaisista vienyt Jarkko Nieminen, kirjoittaa Tennisliitto. Nieminen voitti vuonna 2006 Uuden-Seelannin Aucklandissa ja vuonna 2012 Australian Sydneyssä.

Juttua ja otsikkoa päivitetty kauttaaltaan 7.1. kello 9.45: lisätty tieto siitä, että Ruusuvuori kohtaa Nadalin.

Source Link is.fi