Banner Before Header

Emma Kari puhui aamu-tv:ssä metsien suojelusta – ministeriö oikoi tulevaa ministeriä ja pyysi lopulta anteeksi

Tuleva ympäristöministeri Emma Kari (vihr) kertoi maanantaina Ylen aamu-tv:n haastattelussa Suomen metsien suojelusta.

Karin mukaan Suomen tulisi pitää huolta siitä, että kaikki tämänhetkiset luonnontilaiset ja vanhat metsät rajataan metsätalouden ulkopuolelle.

– Toinen on totta kai se, että me olemme sitoutuneet siihen, että 30 prosenttia pinta-alasta tulee tulevaisuudessa olemaan suojelualueita sen takia, että me pystytään pysäyttämään tämä luontokato meidän metsissämme.

– Suomen pitää olla myös itse valmis tämä toteuttamaan.

Lisäksi Kari totesi, että kuudes sukupuuttoaalto tapahtuu Suomessa pääasiassa metsäluonnossa.

Maa- ja metsätalousministeriö sekaantui asiaan maanantaina iltapäivällä todeten Twitter-tilillään, ettei Karin väite pidä paikkaansa.

Maa- ja metsätalousministeriö twiittasi, että Euroopan unionin biodiversiteettistrategiassa tavoitteena on, että 30 prosenttia maa- ja sisävesialueista suojellaan koko EU:n alueella.

Suojelutavoitetta ei ole kuitenkaan vielä jyvitetty eri elinympäristöille eikä yksittäisille jäsenmaille, jonka lisäksi EU:n ohjeistus strategian toteutuksesta on kesken.

Kari kutsui tapahtumaa myöhemmin illalla myrskyksi vesilasissa ja totesi viitanneensa juuri tähän mainittuun 30 prosentin tavoitteeseen.

On poikkeuksellista, että naapuriministeriö hyppää tällä tavalla tulevan ministerin tontille. Maa- ja metsätalousministeriön viestintäjohtaja Janne Impiö pahoitteli tapahtunutta vielä samana iltana ja perusteli sen johtuneen virkakunnan toiveesta.

– Tulevan ministerin puheiden oikaiseminen naapuriministeriön Twitter-tililtä ei kuitenkaan ollut sopivaa, siitä pahoittelumme, Impiö totesi.

Emma Kari siirtyy ympäristöministeriksi myöhemmin tällä viikolla osana vihreiden ministerikierrätystä. Samalla sisäministeri Maria Ohisalo jää vanhempainvapaalle.

Juttua muokattu 15.11.2021 kello 21.17. Jutussa annettiin aiemmin ymmärtää, että Emma Kari olisi esittänyt virheellisen väitteen metsien suojelusta. Näin ei tosiasiassa tapahtunut.

Source Link is.fi