Banner Before Header

Energiakriisi iskee nuorten urheiluun – ”Suurin huoleni on, kuinka kauan vanhempien lompakot kestävät?”

Koronapandemian vaikutukset ovat näkyneet kaikkialla yhteiskunnassa, eikä vähiten liikunnan parissa. Etenkin joukkuelajien harrastajamäärät olivat pitkään laskussa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Nyt tilanne on jälleen rutkasti valoisampi, joskin useat eri urheilulajit kärsivät vieläkin harrastajakadosta.

– Heikoiten urheilun pariin ovat palanneet 13–19-vuotiaat nuoret, mikä on huolestuttavaa. Kilpa- ja edustustason urheilijoiden määrä on kyseisissäkin ikäluokissa pysynyt samalla tasolla kuin ennen koronaa, mutta harrastajamäärät ovat laskeneet, kertoo Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla.

Jalkapallo on joukkuelajina poikkeus tähän sääntöön, sillä Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihisen mukaan laji lähentelee ennätyslukemia harrastajamäärissä.

– Olen hyvin tyytyväinen siitä, miten olemme selvinneet vaikeasta tilanteesta. Pyrimme luomaan hyvän ja kannustavan ympäristön lajin harrastajille, Tihinen toteaa.

Huuhkajien ja Helmarien menestys näkyy Hannu Tihisen mukaan jalkapallon suosiossa.

Varsinkin alle 12-vuotiaiden lasten harrastajamäärät ovat nousseet koronan varjostamina vuosina ennätykselliseen tahtiin. Tihisen mukaan yksi syy tähän on Huuhkajien vahva menestys.

– A-maajoukkueemme pääsi EM-kisoihin, se oli hyvin tärkeää. Nuoret kokevat maajoukkueen pelaajat esikuvinaan. Se on iso syy siihen, miksi olemme kyenneet suoriutumaan tässäkin tilanteessa.

Lue lisää: Video: Huuhkajien tuntematon sankari Oliver Antman ihastutti jo 8-vuotiaana Ylen haastat­telussa – tiukka vastaus toimittajan kysymykseen

Kun koronan aiheuttamista seurauksista alettiin hiljalleen urheilumaailmassa toipua, tuli eteen uusi haaste. Venäjän hyökkäyksestä syntynyt energiakriisi on jo nyt vaikuttanut negatiivisesti urheiluseurojen toimintaan.

Helsinkiläisen Karhu-Kissojen puheenjohtaja Hanna-Kaisa Waittinen kertoi käytännön esimerkkejä siitä, miten nousseet kustannukset näkyvät jääkiekkoseuran arjessa.

– 43 prosenttia seuramme budjetista menee jäävuoromaksuihin, jotka ovat nousseet jo kahdesti tänä vuonna. Hallilla kuulee huhuja, että uusia nousuja on vielä tulossa.

Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori, Karhu-Kissojen puheenjohtaja Hanna-Kaisa Waittinen, Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla sekä Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen ovat huolissaan energiakriisin mahdollisista haittavaikutuksista nuorten kasvuun ja kehitykseen.

Karhu-Kissojen organisaatio toimii pitkälti vapaaehtoisten varassa, joten maksut jäävät lajin harrastajien vanhemmille. Waittinen pelkää, että hintojen nousu pakottaa usean lapsen pois lajin parista.

– Suurin huoleni on se, että kuinka kauan vanhempien lompakot kestävät? Kaikki kustannukset ovat nousseet, kyse ei ole vain jääkiekosta. Jos pitää säästää, niin mistä säästetään? Tukipyyntöjä tuli vanhemmilta paljon jo korona-aikana, eikä tilanne ole nyt parempi, Waittinen kertoo.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori löytää yhtäläisyyksiä koronan ja energiakriisin mahdollisista haittavaikutuksista nuorten kasvuun ja kehitykseen.

– Lapset ja nuoret eivät päässeet parin vuoden sulun aikana toteuttamaan itseään. Se aiheutti sekä terveydellisiä että mielenterveydellisiä haittoja. Meidän on tehtävä kaikkemme, että energiakriisi ei johda samanlaisiin vaikutuksiin, mihin korona johti.

Vapaavuori kertoo valtion liikuntaneuvoston vedonneen valtion hallintoon, ettei liikuntapaikkoja suljettaisi. Olympiakomitea julkaisee 10. lokakuuta alkavalla viikolla energiansäästösuosituksia.

– Me Olympiakomiteassa yhdymme täysin tähän vetoomukseen. Meillä on varma käsitys siitä, että energian hinnan nousu tulee jatkumaan jonkin aikaa. Haluamme omalta osaltamme vähentää energiankulutusta ja täten lievittää tuskaa.

Source Link is.fi