Ennakkosuosikki Jasmi Joensuulta suvereeni näytös kympillä – ”Tiesin, että tänään tulee hyvä hiihto”

Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuu otti jo toisen mestaruutensa Imatran SM-hiihdoissa, kun perjantaina parisprintin mestaruutta juhlinut Joensuu voitti 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun ylivoimaisesti.

Ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Joensuu otti johtopaikan kilometrin taivalluksen jälkeen ja kasvatti sen jälkeen eroa muihin tasaiseen tahtiin. Joensuun voittomarginaali oli 1.17,8.

– Kyllä aika ahtaalla sain pidettyä. Minulla oli tavoite, että heti alusta alkaen lähden kovaa ja se toteutui. Itse asiassa kroppa tuntui niin hyvältä verryttelyssä, että tiesin, että tänään tulee hyvä hiihto, tyytyväinen voittaja kertoi kisan jälkeen.

Päivän suurin yllättäjä oli IF Minkenin Julia Häger, joka aloitti vahvasti, mutta pystyi pitämään vauhtinsa hyvänä loppuun asti. Se riitti SM-hopeaan. Perjantaina Joensuun kanssa parisprintin mestaruuden voittanut Vantaan Hiihtoseuran Anni Kainulainen otti pronssia.

– Olen hieman hämmentynyt tästä, mutta minusta on tuntunut, että olen viime aikoina ollut kunnossa. Tiesin, että jos on hyvä päivä, niin voin pystyä tosi hyvään suoritukseen, yllättynyt Häger kertoi Yle Urheilulle.

Anni Kainulainen sai nyt ensimmäinen henkilökohtaisen mestaruusmitalin. Vaikka Jasmi Joensuu häntä kävi onnittelemassa maaliin tultuaan, ei hän uskaltanut tuulettaa, ennen kuin jokainen hiihtäjä oli tullut maaliin. Mitalin merkitys oli Kainulaiselle suuri.

– Ei näitä hirveän monella ole. Vaikka täältä nyt osa kärjestä puuttuukin, niin kyllä nämä aina kovat kisat ovat, Kainulainen sanoi.

Kilpailusta puuttui kaikki Tour de Skin loppuun saakka hiihtäneet kärkihiihtäjät eli Krista Pärmäkoski, Kerttu Niskanen, Johanna Matintalo ja Anne Kyllönen. Lisäksi muun muassa sairastumisesta toipuva Riitta-Liisa Roponen ja Vilma Nissinen sekä Katri Lylynperä eivät startanneet.

10 KM (P), NAISET

1. Jasmi Joensuu 27.02,0
2. Julia Häger +1.17,8
3. Anni Kainulainen +1.40,0

4. Tuuli Raunio +1.47,9
5. Emmi Lämsä +1.50,8
6. Josefiina Böök +1.53,9
7. Katariina Lonka +1.55,7
8. Amanda Saari +2.00,6
9. Hilla Niemelä +2.05,4
10. Vilma Jylhä +2.10,2
11. Eveliina Piippo +2.10,7
12. Elsa Torvinen +2.11,0
13. Anni Lindroos +2.18,8
14. Noora Kivikko +2.28,6
15. Rebecca Immonen +2.30,0

Lue myös:

Source Link yle.fi