Ensitreffit alttarilla -Lauri hämmästyy Sallan keittiön sotkuisuudesta – erityisesti yksi lika kummastuttaa tuoretta aviomiestä

Parien yhteiselo syventyy ensi viikolla tv:stä nähtävässä Ensitreffit alttarilla -jaksossa, kun avioparit tutustuvat vuorotellen toistensa koteihin. Esimerkiksi viimeksi espoolainen Lauri, 30, toivotti puolisonsa Sallan, 33, tervetulleeksi omaan asuntoonsa. Kauden kuudennessa jaksossa Salla pääsi vuorostaan esittelemään Tampereen-asuntoaan Laurille.

– Meillä oli alun perin ajatuksena, että ollaan puolin ja toisin Espoossa ja Tampereella. Mutta varmaan se menee nyt enemmän siihen, että olen täällä Tampereella, koska Sallalla on töitä, Lauri avasi tilannetta enemmän.

Laurin astuessa asuntoon häntä saapui innokkaana vastaan Sallan Kerttu-koira, jonka kanssa hän ystävystyi nopeasti. Tutkiessaan Sallan kotia Lauri kiinnitti huomiota, miten asunto on eri tyylinen kuin hänen omansa. Humoristinen Lauri myös tarttui sanallisesti asunnon yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi aulan pöydällä olevaan käpyyn ja muovipussissa oleviin arkistokansioihin.

Seuraavana päivänä Lauri ja Kerttu-koira pääsivät tutustumaan toisiinsa paremmin, kun Salla lähti pyörällä töihin. Hetken asunnossa oleskelun jälkeen Lauri alkoi kokemaan epämiellyttävänä Sallan keittiön sotkuisuuden ja ryhtyi siivoamaan Sallan ollessa poissa.

– Olen aika tarkka kodin järjestyksestä. Jos tässä saman katon alla ollaan, toivoisin, että tietyt jutut toteutuisivat, Lauri totesi.

Siivotessaan Lauria kummastutti erityisesti yksi asia sotkuisessa keittiössä.

– Onks täällä purkkaa pöydässä? Lauri hämmästeli.

Kun Salla saapui töistä siistiin kotiin, hän huomasi heti Laurin teon. Lauri huomauttikin, että tasojen pitää olla siistejä, jotta asunnossa olisi hyvä elää. Lauri myönsi, että häntä hieman häiritsee, että tasoilla on niin paljon ylimääräistä tavaraa. Salla pohti jälkeenpäin Laurin antamaa palautetta kameralle.

– Musta tuskin tulee mitään ihan superpikkutarkkaa ihmistä ikinä, mutta aina voi oppia uutta, Salla totesi.

– Kyllä luulisin, että me päästään kompromisseihin, mutta kyllä tässä on havaittavissa selkeitä eroja, Lauri pohti hymyillen.

Salla ja Lauri istuvat metsän penkillä.

Salla kertoi jakson aikana ystävälleen Eetulle, miten Lauri oli asettanut hänelle pari sääntöä, kuten esimerkiksi sen, ettei päiväpeittoa saa heittää lattialle. Laurin huomautuksista ja säännöistä huolimatta Salla puolusti kameralle kumppaniaan, eikä koe hänen huomautuksiaan ongelmallisina.

– Pilke silmäkulmassa hän on maininnut asioista. Ei Lauri ole mielestäni niin kovin pikkutarkka tai mitenkään nipottava, Salla kertoi.

Lue lisää: Tämä Ensitreffit alttarilla -pari ei toimi – Ruuturaati: ”Kemia täysin kateissa”

Lue lisää: Ensitreffit alttarilla -aviomies pudottaa pommin häämatkan päätteeksi – salaa vaimoltaan todelliset tunteensa

Ensitreffit alttarilla maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin kello 21.

Source Link is.fi