Entinen Uros Live sai uuden nimen

Tampereelle valmistuva monitoimiareena on saanut uuden yhteistyökumppanin, Nokian. Toukokuisten jääkiekon MM-kisojen päänäyttämön sponsorinimi on sen myötä Nokia-areena.

Noin 120 miljoonaa euroa maksavan areenan aiempi sponsorinimi oli oululaisen teknologiayhtiön mukaan Uros Live. Areenayhtiö irtisanoi kuitenkin yhteistyösopimuksen Uros Oy:n kanssa tämän taloudellisten epäselvyyksien vuoksi.

Lue lisää: Tampereen jättiareenan pomo kertoo epäselvyyksistä Uros-yhtiön kanssa – näistä syistä Leijonien kotihallin nimi vaihtuu

Tampereen kaupunki on areenayhtiön osakas 40 prosentin osuudellaan. Muita osakkaita ovat LähiTapiola, OP, Ilmarinen ja SRV.

Koko Tampereen Kannen alueen Areena vetää enimmillään runsaat 15 000 hengen yleisön. Jääkiekkopeleissä kapasiteetti on pari tuhatta katsojaa pienempi.

Junaradan päälle rakennetulla kannella sijaitsevan areenan alkuperäinen nimi on Tampereen kannen areena. Nimi palautui käyttöön, kun yhteistyö Uros Oy:n kanssa päättyi.

Maskuliiniseksi koettu nimi synnytti kovan kohun viime vuoden maaliskuussa.

Lue lisää: Miten UROS LIVE -nimi syntyi? Nyt puhuu mies areenan nimisopimuksen takana

Areena on vain osa kokonaisuutta. Kannella sijaitsee myös asuintaloja ja hotelli.

Yhdysvaltalaisen arkkitehti Daniel Libeskindin toimiston suunnitteleman kokonaisuuden rakennuskustannukset ovat yhteensä 550 miljoonaa euroa.

Monitoimiareena otetaan käyttöön kahden viikon päästä. Ensimmäinen yleisötapahtuma on perjantaina 3. joulukuuta pelattava jääkiekon SM-liigan paikallispeli Tappara–Ilves. Heti seuraavana päivänä Ilves isännöi puolestaan Tapparaa.

Avajaiset järjestetään keskiviikkona 15. joulukuuta. Tuolloin areenalla esiintyy muun muassa Eppu Normaali.

Ensimmäinen bändi omalla keikallaan on Popeda, joka kipuaa lavalle heti torstaina 16. joulukuuta.

Vuodenvaihteen maissa areenalla nähdään Lumikuningatar-jääshow, jonka päätähti on ex-taitoluistelija Kiira Korpi.

Maailmantähtiäkin on saatu jo houkuteltua uudelle estradille. Alkuvuodesta esiintymään saapuvat muun muassa Andrea Bocelli ja Sting.

Source Link is.fi