Ernest Lawson on tv:stä tuttu esiintyjä ja luokanopettaja, mutta alkujaan hän haaveili lakimiehen urasta

Kiireisen loppuvuoden jälkeen juontaja-näyttelijä Ernest Lawson on ehtinyt myös hieman lomailla vaikkei hän juuri olekaan kokenut tarvetta pidemmälle lomailulle. Vuoden lopun juontokiireiden lisäksi takana on taival Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja koko kilpailun voitto.

– Olen siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että työni tuottaa minulle energiaa. Työssäni parasta on se, että saan olla jatkuvasti uusien ihmisten kanssa tekemisissä, kun käyn esimerkiksi vaikka juontamassa tapahtumia, Lawson kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Hän ei usko myöskään itsellään toimivan puritaanisen ”nyt en saa ajatella työasioita” -lomailuun.

– Se on vähän sama kuin, että tekee uuden vuoden lupauksen karkkilakosta. En pysty ollenkaan sellaiseen vaan mielummin muutama karkki päivässä.

Ernest Lawson on ammatiltaan luokanopettaja vaikka ei esiintymisten vuoksi ole sitä työtä tehnytkään vähään aikaan. Opettajan pätevyys luo kuitenkin turvaa.

– Nyt kun eletään tätä hirveää korona-aikaa, kun teatterit on laitettu kiinni ja minunkin keikkoja on peruuntunut, niin se aiheuttaa ihan eri tavalla stressiä, jos ei ole muuta.

– Eli minun ei tarvitse samalla tavalla stressata, että mitäs sitten teen, kun Lawsonin naama ei enää kiinnosta. Sitten teen sitä toista intohimoani.

Mutta ihan alkujaan Lawson haaveili lakimiehen urasta.

– Se varmaan lähti siitä, että kävin Oulun Lyseon lukiota, jossa oli aika akateemisesti suuntautunutta jengiä. Ihmiset haaveili kauppiksesta ja lääkiksestä ja minua ei kiinnostanut kumpikaan niistä.

Amerikkalaisilla tv:n lakisarjoilla oli myös vaikutusta.

– Olin myös katsonut nuorempana paljon lakisarjoja kuten Matlockia ja Ally McBealia ja ajattelin, että Suomenkin lakijärjestelmä on sellainen, että pääsee huutamaan ”vastalause”! Lawson nauraa.

Lawson paljasti myös hakeneensa oikeustieteellisen tiedekuntaan useamman kerran tuloksetta.

– Ehkä lukupää ei sitten minulla ihan riittänyt.

Katso koko lähetys Areenasta:

Source Link yle.fi