Banner Before Header

Erotiikannälkäiset oululaiset jonottivat sunnuntaina – ”En ole moista ennen nähnyt”

Oululaisen erotiikkaliikkeen syntymäpäivätapahtuma sai yllättävän käänteen sunnuntaina kaupungin keskustassa. Puolen päivän aikaan ovensa avanneen liikkeen oville muodostuivat pitkät jonot.

12 vuotta yrittäjänä toiminut Armi Soilanterä ei ollut uskoa silmiään. Kymmenien metrien jonot matelivat sekä Asemakadulla että Mäkelininkadulla.

– Olen työskennellyt alalla 20 vuotta enkä ole koskaan ennen moista nähnyt, jonoja erotiikkaliikkeen edessä, hän sanoo.

Soilanterän mukaan jononmuodostus saattoi johtui Erotiikan Ajan 10-vuotissynttäreiden monipuolisesta tarjonnasta. 50 ensimmäiselle oli luvassa tuotekassi. Sisällä liikkeessä oli ohjelmaa, taidenäyttely ja tarjouksia.

Korona-aika on tuonut erotiikkaliikkeille uusia asiakkaita. Soilanterän mielestä ihmiset etsivät sisältöä elämäänsä, parisuhteisiinsa ja seksielämäänsä.

– Liikkeessä on tarjolla yli 4 000 erilaista artikkelia. Kyseessä ei ole enää pelkkä erotiikkaliike, vaan seksuaaliterveyskauppa, josta löytyy apukeinoja ja nautintovälineitä monenlaisiin tarpeisiin.

Soilanterän mukaan esimerkiksi vibraattoreita käytetään muuhunkin kuin seksuaalisen nautinnon tyydyttämiseen.

– Niillä voidaan etsiä hermoja puheterapian apuna tai vaikka jalkapohjan lihaksia onnettomuuden jälkeen. Teemme paljon yhteystyötä lääkäreiden ja fysioterapeuttien kanssa, hän kertoo.

Source Link is.fi