Banner Before Header

EU-johtajat kiistelevät energiatoimista – Puola moittii Saksaa itsekkyydestä

Euroopan unionin epävirallisessa huippukokouksessa Prahassa isäntämaa Puola moittii Saksaa itsekkyydestä, kun se on ilmoittanut 200 miljardin euron hintatuesta kotitalouksille ja yrityksille, jotka kärsivät energian kallistumisesta.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki sanoo olevansa huolissaan kahtiajaosta, joka syntyy, kun rikkaat jäsenmaat avokätisesti tukevat yrityksiään, mihin köyhät jäsenmaat eivät pysty.

Suurin osa kokouksen osanottajista kannattaa jonkinlaista energian hintakattoa, mutta erimielisyyttä on katon laajuudesta. Kokoukseen saapuessaan Itävallan liittokansleri Karl Nehammer sanoi, että toimi on suunnattava energiantuottajille.

Saksa, Tanska ja Alankomaat kuitenkin vastustavat hintakattoa pelätessään, että niiden mahdollisuudet kaasun ostamiseen heikkenevät ja toisaalta, että hintojen keinotekoinen pitäminen alhaalla heikentää intoa kulutuksen vähentämiseen.

Kokouksen puheenjohtajana toimiva Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ei odota päätöksiä vielä perjantailta, mutta sanoo toivovansa keskustelujen johtavan ratkaisuun seuraavassa kokouksessa 20.–21. lokakuuta.

Source Link is.fi