Euroalueen inflaatiosta karmea luku

Euroalueen inflaatio kiihtyi syyskuussa tasan 10 prosenttiin, kertoo Eurostat. Syyskuussa kuluttajahinnat nousivat 9,1 prosenttia vuotta aiemmasta.

Hintojen nousua vauhditti edelleen erityisesti energia, jonka hinnat kohosivat yli 40 prosenttia. Myös ruoka kallistui keskimääräistä tuntuvasti. Hintojen nousu on kuitenkin yhä laaja-alaisempaa ja koskee lähes kaikkia kategorioita palveluista teollisuustuotteisiin.

Syyskuun inflaatiovauhti ylitti odotukset ja vahvistaa osaltaan Euroopan keskuspankin paineita nostaa ohjauskorkoaan uudella harppauksella lokakuussa.

EKP:n seuraama pohjainflaatio, josta on poistettu heilahtelevaiset ruuan ja energian hinnat kipusi niin ikään uuteen ennätykseen 6,1 prosenttia edeltävän kuun 5,5 prosentista. Keskuspankin tavoite on hintojen nousulle on noin kaksi prosenttia.

Kahdessa viime kokouksessaan EKP on nostanut ohjauskorkoaan yhteensä 1,25 prosenttiyksikköä ja markkinoilla odotuksena on, että korko nousee ennen vuoden loppua 0,75 prosenttiyksikköä 2 prosenttiin.

Aiemmin päivällä Saksasta saadut luvut, kertoivat Euroalueen suurimman talouden inflaation kiihtyneen ylimmilleen sitten Korean sodan, jota käytiin 70 vuotta sitten.

Source Link is.fi