Banner Before Header

Eurofutistuomio: Cristiano Ronaldo tykittää viiltävää draamaa kulissipeleillään – alkaako Zlatanin ote viimein lipsua?

Eurofutistuomiossa perataan menneen viikon tähdet, yllätykset ja mokat.

Raadissa ovat tällä kertaa mukana toimittajat Tatu Myllykoski, Mikko Knuuttila ja Petri Seppä.

Tatu Myllykoski

Tähti

Cristiano Ronaldon draamantaju. The Sun raportoi sunnuntaina, että portugalilainen on lennättänyt agenttinsa Jorge Mendesin kriisipalaveriin Manchesteriin. Brittitabloidin mukaan Ronaldo pelkää, että hänen unelmasiirtonsa Unitediin päättyy katastrofiin. Hän on myös pettynyt päävalmentaja Ralf Rangnickin taktisiin valintoihin.

Cristiano Ronaldoa harmittaa.

Puheenaihe

Siirtomarkkinat. Aston Villa vastasi avausviikon nimekkäimmästä hankinnasta kiinnittämällä Philippe Coutinhon lainasopimuksella FC Barcelonasta. Brassi on paperilla kova vahvistus, mutta oliko hän tarpeellinen sellainen? Villalla oli jo valmiiksi ylitarjontaa taiturimaisista mutta ailahtelevista yläkerran vipeltäjistä.

Yllätys

FA-cupin taikaa parhaimmillaan! Kuudennen sarjatason Kidderminister Harries raivasi lauantaina tieltään Mestaruussarjan Readingin. Runsaat 6 000 silmäparia vetävä Aggborough Stadium oli revetä liitoksistaan, kun Amari Morgan-Smith runnoi 82. minuutin voitto-osuman maaliviivalta järjettömän hullunmyllyn jälkeen.

Tyyli

QPR:n Jordan Archer nousi Loftus Roadin sankariksi torjumalla ratkaisevan pilkun Rotherhamia vastaan lauantain cup-kierroksella. Hän soitti villisti suutaan rankkarikisan alussa, mutta tuomarin väliintulo ja väärään suuntaan aavistamiset rauhoittivat miehen. Pilkkukisaan loi lisäviihdettä QPR:n fanien seassa olleet mikit. Kannattajien retoriset valinnat eivät olleet järin kekseliäitä.

Moka

Alkaako Zlatan Ibrahimovicin ote vähitellen lipsua? Ruotsalaiskurko epäonnistui torstaina 11 metristä AS Romaa vastaan – ja vain harva yllättyi. Takavuosina rankkareita takuuvarmasti upotellut legenda on tehnyt vain kaksi maalia seitsemästä viime yrityksestään.

Zlatanin ruuti on ollut märkää 11 metristä. Muuten kyllä kulkee: 40-vuotias ruotsalainen teki sunnuntaina kauden kahdeksantensa Serie A:ssa Veneziaa vastaan.

Mikko Knuuttila

Tähti

Englannin cup luo joka vuosi uusia tuhkimotarinoita, ja lauantaina oli Cambridge Unitedin hyökkääjän Joe Ironsiden vuoro muuttua alasarjajyrästä supersankariksi. Alan Sheareria lapsena ihaillut Ironside, 28, viimeisteli ottelun ainoan maalin, kun Cambridge löi rahassa kylpevän Newcastlen.

Joe Ironside osui lapsuudenidolinsa Alan Shearerin temppelissä.

Puheenaihe

Huhumylly Erling Haalandin ympärillä ottaa jo naurettavia kierroksia. Nyt Espanjassa ollaan vakuuttuneita siitä, että Dortmundin tähden seuraava osoite on La Liga, koska hän puhui sujuvaa espanjaa riidellessään Eintracht Frankfurtin Rafael Santos Borren kanssa. Haaland kysyi kolumbialaiselta ”Que paso, hermano?

Yllätys

Arsenal on viime aikoina seilannut myötätuulessa Valioliigassa, mutta tie Englannin cupissa päättyi jo ensimmäiseen esteeseen. Sarjatasoa alempana pelaava Nottingham Forest tyrmäsi Tykkimiehet sunnuntaina 1–0. Nottingham on piristynyt Steve Cooperin managerikaudella ja seuran fanit unelmoivat jo paluusta Brian Cloughin kunnian päiviin.

Lewis Grabbanin viimeistelemä maali Arsenalin verkkoon sai yli-innokkaat Nottinghamin kannattajat ryntäämään katsomosta kentälle.

Tyyli

Harva on tehnyt maalia makaamalla mahallaan kentän pinnassa, mutta Joel Pohjanpalo on. Caykur Rizesporin suomalaiskärki onnistui tempussa sunnuntain pelissä Besiktasia vastaan. Turkin suurseuran maalivahti torjui Pohjanpalon syöksypuskun, mutta Jolle reagoi nopeasti nurmen pinnassa ja onnistui saamaan jalkansa paluupallon tielle.

Moka

Ranskan liigan ottelu Brest–Nice herättää aina hilpeyttä englanninkielisessä kainalopieruporukassa, mutta suomalaisittain sunnuntain kamppailussa ei ollut mitään hymyn aihetta. 0–3-tappion kärsineen kotijoukkueen pakki Jere Uronen seurasi koko ottelun penkiltä. Huuhkajien luottopelaaja on viimeksi päässyt kehiin marraskuussa.

Petri Seppä

Tähti

Nyt on raa’asti vedettävä kotiinpäin. Joel Pohjanpalo teki sunnuntaina Turkissa kaksi maalia ja pelasti seuralleen Rizesporille arvokkaan 2–2-tasapelin suurseura Besiktasia vastaan. Besiktas johti ottelua kahdesti, mutta ”Jolle” palautti istanbulilaiset tylysti ruotuun. Pohjanpalo on tehnyt Turkin liigassa 20 kierroksen aikana nyt seitsemän osumaa.

Puheenaihe

Tämä on taas ikävän tuttu näky Euroopan kentiltä. Kuvassa Bordeaux ja Marseille mittelivät Ranskan liigassa tyhjien katsomojen edessä viime perjantaina.

Covid on valtavana riesana taas. Uusin omikronaalto on tuonut lukuisia ottelusiirtoja, kun pelaajat ovat sairaina tai vaihtoehtoisesti pelaamisen joko täysin tai melkein tyhjille katsomoille. Rajoitukset vaikuttavat isoista liigoista tällä hetkellä eniten Ranskaan, Saksaan ja Italiaan. Tilanne on kaikille kauhea. Vielä 24 tuntia ennen ottelun alkua kenelläkään ei ole lopullista varmuutta, voidaanko ottelu pelata.

Yllätys

Tarunhohtoinen FA-cup ei petä koskaan. Alasarjaseurat piinaavat herkeämättä isompiaan. Viikonloppuna valioliigaseuroista kaatuivat jo Newcastle ja Arsenal, ja sunnuntaina myös Tottenham oli pitkään ahtaalla piskuisen Morecamben kanssa, samoin Liverpool pienen hetken tappiolla Shrewsburya vastaan. Jo se on iso tapaus, jos arpa sattuu tuomaan pikkuseuran isännöitäväksi Valioliigan ison seuran kaikkine tähtineen.

Tyyli

Fabinho osui ensimmäisen kerran Anfieldillä yli puoleentoista vuoteen.

Fabinho sai oman hetkensä julkisuudessa Anfieldillä, kun Liverpool sai cupin pelissä Shrewsburya vastaan rankkarin. Liverpoolin rankkarit tavallisesti laukovat Mohamed Salah ja James Milner eivät olleet kumpikaan pelaavassa kokoonpanossa, joten Fabinho sai viedä pallon 11 metriin. Varma viimeistely oli Fabinhon ensimmäinen maali Anfieldillä sitten kesäkuun 2020 eli yli puoleentoista vuoteen.

Moka

Ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Kohti kymmenettä peräkkäistä Bundesliigan mestaruutta marssiva Bayern München koki shokeeraavan 1–2-kotitappion alemman keskikastin Borussia Mönchengladbachille perjantaina. Bayern ei ole kovin useasti johtoasemasta taipunut – nyt niin kävi. Puolustukseksi täytyy sanoa, että Bayernilta oli tusinan verran pelaajia sivussa koronaviruksen ja muiden syiden takia. Tappiosta huolimatta Bayern johtaa Bundesliigaa yhä kuuden pisteen erolla Dortmundiin.

Source Link is.fi