Evan kysely: Kaksi kolmesta rajoittaisi poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä

Kaksi kolmesta suomalaisesta rajoittaisi politiikkojen päällekkäisiä tehtäviä kansanedustajana, alue- ja kunnanvaltuutettuna, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan kyselytutkimuksesta.

Evan kyselyyn vastanneista 68 prosenttia toivoi päällekkäisiin tehtäviin rajoituksia. 39 prosenttia rajoittaisi tehtävät kahteen ja 29 prosenttia sallisi vain yhden tehtävän kerrallaan.

Vaaleissa on ehdolla 111 kansanedustajaa, joukossa kuusi ministeriä ja kuusi eduskuntapuolueen puheenjohtajaa. Lähes kaikki ehdolla olevat kansanedustajat tavoittelevat kolmoismandaattia kunnan- ja aluevaltuutettuna sekä kansanedustajana. Kunnanvaltuutettuja on ehdokkaiden joukossa lähes kolmannes.

Tulokset perustuvat yli 2 000 ihmisen vastauksiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Source Link yle.fi