Ex-missi Pia Lamberg odottaa esikoistaan – julkaisi ensimmäisen kuvan raskausvatsastaan

Vuoden 2011 Miss Suomi Pia Lamberg, 31, odottaa Keith-puolisonsa kanssa esikoistaan. Kaliforniassa asuva Lamberg kertoi ilouutisen Instagramissa ja julkaisi ensimmäisen kuvan raskausvatsastaan.

Kuvassa 17 viikolla raskaana oleva Lamberg poseeraa vaaleansininen mekko päällään merimaisema taustalla.

– Heippa vauva. Pieni poika liittyy perheeseemme muutaman kuukauden kuluttua. En malta odottaa, että pääsen tapaamaan sinut, hän kirjoitti kuvan oheen englanniksi.

Päivityksen alle on kertynyt rutkasti onnitteluviestejä.

Lamberg asuu Kaliforniassa yhdessä rahoitusalalla työskentelevän Keith-puolisonsa ja kissansa kanssa. Pari meni naimisiin heinäkuussa 2021 Malibussa.

Pia ja Keith tapasivat kuusi vuotta sitten treffisovellus Bumblessa. Molemmat olivat eronneet tahoillaan noin vuotta aiemmin.

Pitkän viestittelyn sijaan he tapasivat kahvilla lähes saman tien, ja Keith viehättyi vaaleasta suomalaisesta heti.

– Itse olin vähän hitaammin lämpenevä, ex-missi kertoi IS:n haastattelussa viime heinäkuussa.

–Olin aiemman eroni vuoksi varautunut ja varovainen, mutta halusin kuitenkin parisuhteen.

Keith pyysi Pian heti seuraavana päivänä ystäviensä kanssa purjehtimaan, ja ystävykset ihmettelivät, miten Keith esittelee heille naisen, jonka tämä oli vasta juuri tavannut. Aiempia treffikumppaneita ei ystäville juuri esitelty.

– Ihastuin Keithissä toki ensin hänen ulkonäköönsä, mutta kun tutustuin häneen, huomasin, että meillä on todella samanlaiset arvot: olemme aktiivisia, tykkäämme olla luonnossa ja pidämme huolta itsestämme.

AIEMMIN mallintöitä ahkerasti tehnyt Pia on keskittynyt viime vuodet personal trainerin ja hyvinvointivalmentajan töihin.

Pariskunta asuu Los Angelesiin kuuluvalla Play del Reyn alueella merenrannalla sijaitsevassa kaksikerroksisessa talossa. Pari muutti taloon pandemian alettua, sillä heidän aiempi kerrostaloasuntonsa alkoi tuntua liian ahtaalta koronarajoitusten keskellä. Nykyään parilla on runsaasti tilaa ja jopa erillinen vierastalo.

Source Link is.fi